En taida vielä olla valmiina tähän,
mut sanotaan et jokainen kokemus kasvattaa sua vähän.
Ja elämähän on muutaki ku mainos,
siks feidaan kääntötakit ku tuntuu et mun kulta on joko kisan tai lapin.
Tosissaa todellakin, sik ehkä suhteeni tyrin,
pyrin ongelmista yli ja silti on kaikki hyvin jos kysytään,
mut en pysty pitää mitää pysyvää.
Tempperamentti äidilt, vaik sydän sulaa ni pysyy pää,
ja kova inttämää vaik ratkasuihin pyrin
ni heitän vettä myllyyn ja välillä senki yli.
Teen köyteen solmui, mutten silmukoit hirtto,
viilee ku villipytty, mut pinna ku Porvoon kirkko,
ja parisuhderiidat, ne tekee meistä teinei.
Enkä mä oo lainkaan mustasukkanen, paitsi eilen
ja vältän pellei kunnes adrenaliinini laskee.
Mä pärjään aina, mut miten sä,
sä oot suurin mun huolista.
Vaikka eilinen meni miten meni,
niin aina voin korjata huomista.
En pysty elään näin, mut on parempi näin.
Molempien pitää oma pää tääl,
kun aurinko toiselle puolelle paistaa
ni toinen aina varjoon jää.
Rakkaus on sokee, vihanen on kuuro,
myöhästä katuu.
Citromaksii aamupuuros, aamukahvi tärinää,
eikä silti läpinää,
koska valkoset valheet on helppo värittää.
Ajatus houkuttais, mut omatuntoi estää,
enkä kestä sitä likaa mitä ei voi suihkus pestä.
Enkä kestä sitä, en käsitä, et miten ja millä,
ja miksi arvostus toisiin puuttuu ihmisilt?
Enkä oo katkera, päinvastoin paransin tapoi,
pitäs kai eka tutkii omii napoi ennenku tekee syyllisen uhrista.
Virheensä ilmeellä tunnistaa,
nostaa 2 sormee ylös ja naamansa mutristaa,
mut ei räkänokast oo mieheks vaik seisonki sun vieres.
Ni silti aina jotain pielessä,
ja sä ansaitset paremman pohjan rakentaa elämääsi,
eikä pääsi sisällä nakerra mä.
Eikä kumpikaan oo vääräs,
sä annat tunteidesi määrätä.
Nään oon sulle väärä, mä tiedän sä pärjäät.
