Ajoin skootterilla hakemaan sinua. Pistin kuljetuskoppaan ja sinä pakitit ihan takimmaiseen seinään, sinä pieni karvapallo. Asetin kopan skootterin kyytiin ja lähdin ajamaan kotiin. Sinä vikisit koko matkan ja muistan rauhoitelleeni sinua: Kohta ollaan perillä.
Äiti otti kopan ja kurkisti sisään. Vastaan tuijottivat vain kaksi jättisuurta, pyöreää ja säikkyä silmää, jonka jälkeen äiti totesi sinun jäävän meille.
Pienestä karvapallosta kasvoi oikea sohvaperuna. Aina pörröinen, aina hellyydenkipeä, aina suloinen. Pullukka Villanueva, pyöreä kun olit :)
Sinä olit isä ja jopa isoisä.
On väärin, että kohtalonasi oli joutua idioottien yliajamaksi. Rallia tulisi ajaa radalla, ei tavallisilla teillä, joilla kulkee eläimiä sekä ihmisiä. Ilman näitä kuspää idiootteja, jotka eivät osaa noudattaa nopeusrajoituksia edes suunnilleen, sinä olisit vielä täällä.
(Kiitti jätkät! Rukoilkaa, ettei koskaan tulla vastakkain!!)
Lepää rauhassa, Tupsu. Kiitos vuosista ja muistoista <3