"Mul ei oo ketää muuta ku sut!" Tyttö niiskaisi lempeän ruskean hevosen turpaa vasten, kun tämä piti hiljaa päätään tytön rinnalla. Nopeasti tyttö avasi puisen portin, nousi hevosen selkään ja pyysi tämän liikkeelle. Hevonen lähti liikkeelle, se käveli varovasti eteenpäin kuunnellen kokoajan tytön vuodatusta. Tyttö siirsi hevosen ravin kautta laukkaan jatkaen itkemistä. Hevonen laukkasi lumen peittämällä niityllä varoen tekemästä nopeita liikkeitä, ettei tyttö putoaisi. Tyttö nosti kätensä ilmaan ja antoi tuulen tuivertaa häntä päin. Tuuli yltyi ja vetäisi tytön alas hevosen selästä. Tytön pää kolahti jäätyneeseen kiveen ja tämä menetti tajunsa. He olivat laukanneet jo pitkään ja olivat kaukana kodista. Hento lumisade yltyi myrskyksi ja hevonen laskeutui tytön viereen lämmittämään tätä. Seuraavana päivänä tyttö ja hevonen löydettiin. Tyttö oli kuollut hypotermiaan ja hänet kannettiin pois. Tytön äiti talutti hevosen takaisin tarhaan puhellen tälle itkuisella äänellä mukavia. Seuraavat viikot hevonen ei syönyt mitään ja rupesi laihtumaan. Kuukauden päästä hevonen oli niin huonossa kunnossa, ettei päässyt enää kunnolla edes ylös. Kun tytön äiti tuli tapaamaan hevosta viimeisen kerran oli eläinlääkäri mukana piikin kanssa. Hevonen ei edes tuntenut kun lääkäri pisti piikin hevosen suoneen. Hevonen vajosi hiljaa uneen ja kun se heräsi se ei tuntenut enää kipua ja näki kuinka tyttö odotti sitä iloisesti hymyillen. Tyttö ja hevonen jatkoivat matkaansa taivaassa eivätkä ikinä eronneet.
