IRC-Galleria

Aloin kirjoittaa hänelle runoa,
mutta en osannutkaan.

Mielessä pyöri vain Heikki Silvennoisen
Kummelista tuttu värssy:

”Ristikon takaa katson lammelle,
joutsenet lehahtivat lentoon,
kaartoivat ja katosivat taivaan rannan taa.
Vain yksi jäi, se olin minä.
Sinä tulit rannalle,
tunsin kipua avanteessa.
En tarvinnut enää siipiä,
sinä olit siinä, Vanessa.”

Ja Petter Sairasen lähes mestarillinen:

”Huomisen haaveet karsia voisit,
kertoa minulle missä sinä koisit,
yritän löytää aamunkoin,
mutta ilman sinua tuskin voin,
sinä olit minulle aina niin hyvä,
lie minussa vika, koitan järkiintyä.”

Yritä siinä sitten ajatella luovasti,
kun kaikki on jo sanottu.

Oikaisin metsän poikki kauppaan.
Oli satanut uutta lunta.
Pakkasilman tuoksu toi mieleen lapsuuden.
Kaikki ne tuhannet tunnit Keväjärven jääkiekkokentällä.
Olisi sen ajan huonomminkin voinut käyttää.

Ostin kolme tölkkiä jouluolutta ja pipareita.
Pidän pikkujoulut, jotka huipentuvat kolmosen huonoon komediaan.
Torstaina tulee täyteen puoli vuotta…

Ei ole minun sanoissani painoa samalla tavalla
kuin Neil Youngilla tai Nirvanalla.
Aamulla kuuntelin molempia ja jäin miettimään.

Mitä järkeä on palaa kerralla jos voi hiipua?
Olla mielissä vielä vuosien jälkeen – silloin tällöin.
Olla edes olemassa.

Onhan sekin parempi kuin ei mitään, onhan?