kun leikin kummitusta. Vedin lakanan päähäni, mutta
unohdin leikata silmänreiät. Huhuilin kuin pöllö, kunnes kävelin pöydänkulmaan.
Tuo hetki palasi mieleen, kun katsoin aamulla itseäni peilistä – läheltä ja tarkasti. Punaiset silmät, tummat silmänaluset ja ajamaton sänki. Ei hyvältä näyttänyt.
Tuli eilen juhlittua. Olin Anja, Jussin ja Karoliinan kanssa CMX:n keikalla. He halusivat keikalle, minä halusin olla heidän kanssaan. Keikan jälkeen jäimme Jussin kanssa Foxiaan istumaan. Olimme ainoat asiakkaat koko ravintolakompleksissa.
Jäi hyvä mieli – etenkin kun ehdin vielä bussilla ilmaiseksi kotiin. Aamuyöllä suunnittelin valmistujaisjuhlieni tarjoiluja. Pitäisi hankkia boolimalja, kuohuviinilaseja ja ties mitä. Taitaa olla helpointa laittaa kertakäyttöastiat peliin.
Nyt odotan postia. Se on vapaapäivän kohokohta, kun makuuhuoneen ikkunasta näkee sinipukuisen miehen työntävän keltaista kärryä. Siitä viisi minuuttia niin välioven takana kolahtaa. Jännitys, kun ei vielä tiedä, mitä posti kuljetti, on jotain suurenmoista. Kävelee muutamat askeleet kohti ovea ja näkee päivän saldon. Yleensä joutuu tietysti pettymään, mutta ei se oikeastaan haittaa. Tärkeintä on, että sai taas hetken jännittää ja olla onnellinen – tietää, että oli tovin jonkun toisen ihmisen päämäärä.
Siinä on samaa tunnetta kuin teininä, jolloin elämän kohokohta oli puhelimeen saapuva tekstiviesti; ne muutamat sekunnit, kun ei vielä tiennyt lähettikö viestin äiti vai joku tyttö.