Tämän kesän Allu oli yöt laitsalla, päivät tallissa, kun Lumppa oli juuri päinvastaisessa "vuorossa". Lauantaina pojat olivat pitkästä aikaa yhtäaikaa laitumella - ja jatkoivat yhteistä laitsa-aikaa nämä viimeiset päivät. Poikien kiintymys näkyi myös meille ihmisille. Lumi hellästi pyysi ja kysyi Allua lauantiana, josko jaksaisi lähteä vanhaan leikkiin mukaan... Allu ei enää jaksanut, mutta oli "menossa mukana" omalla laillaan. Siellä ne kaksi kaverusta olivat, levollisina, tyyninä, välillä leikkien, välillä toisiaan rapsutellen, välillä vierekkäin syöden - siinä kulloisessa hetkessä eläen. Vaikka en hetkeäkään usko, etteikö heillä olisi jossain ollut se vaisto, se eläimen viisaus, että nämä ovat heidän viimeiset yhteiset laidunpäivät.
Allu on aina mukana Lumen sydämessä. Lumi toivottaa rakkaalle ystävälleen levollista ikiunta: iloisia pukkilaukkoja siellä taivaan kannen iki-vihreillä laitumella - siellä Allu voi kirmata nuoruuden voimissaan. Samalla lailla kuin sillä viimeisellä yhteisellä peltolaukalla, jossa Allu otti ja kippasi kuskin selästä.. ei siitäkään ole kauaa.. ja pojilla oli molemmilla niin ihana pilke silmäkulmassa...
Sinä päivänä, kun Lumelle aika koittaa lähteä enkelihevoseksi, minä pyydän ja toivon, että Allu tulee Lumea vastaan - hakemaan Lumen turvallisesti takaisin kotiin.