Suomen kieli on hieno kieli. Ei voi muuta sanoa. Varsinkin usein niin yksiselitteinenkin. Esimerkiksi sana puolitoista: mitä se loppujen lopuksi tarkoittaa. Tilanne on hämmentävä jos sitä verrataan esim sanaan kaksi toista. Koska yleisen käsityksen mukaan puolitoista on sama kuin yksi ja puoli, mutta kaksi toista on kymmenen ja kaksi. Eikä esimerkiksi niin että puolitoista on kymmenen ja puoli - mitä se voisi hyvinkin olla - tai kaksi toista olisi yksi ja kaksi eli kolme. Mikäli asiaa kuitenkin enemmän kieliopillisesti ja loogisesti ajattelee, niin puolitoista on hyvinkin kymmenen ja puoli sekä kaksitoista on kymmenen ja kaksi, eli puhutaan toisesta kymmenestä, eikä niin että vain toisesta luvuvsta.