IRC-Galleria

Vihdoin on printattu ja kirjekuoressa nimenmuutoshakemukseni. Olen vuosien varrella kokolailla vieraantunut suomalaisesta nimestäni, siinä määrin että sen kirjoittaminen kirjeen perään tuntuu kummalta. Olo on kun väärentäisi jonkun toisen nimikirjoitusta.

Vuosia sitten erään opettajani antama nimi on kokonaisuudessaan Madhavananda. Koostuu siis kahdesta sanasta, ”mādhava” ja ”ānanda”. Nimiyhdistelmän eksegeesi voi rönsyillä sen tusinaan suuntaan, mutta suorimmassa merkityksessään ”mādhava” tarkoittaa keväistä, ”ānanda” onnellisuutta.

Pitkää, kylmää talvea seuraava, elämän, kukoistuksen ja kauneuden muassaan tuoma kevät toimii vertauskuvana tietoisuudelle, joka virkoaa ja puhkeaa kukkaansa iänikuisen tietämättömyyden hälventävässä tiedon valossa.

Tästä lyhyesti ”Ānanda”; nimi kokonaisuudessaan on käytännön tarkoituksiin luvattoman pitkä. Mādhava, nimen ensimmäinen osa jolla useat minua kutsuvat, on adjektiivi joka ottaa Ānandan, nimen ydinosan, kohteekseen. Siten ”Ānanda”.

Ja se ensimmäinen kirjain on pitkä ā, eli sanotaan aa! Sillä kyhyenä lausuttuna "a-nanda" merkitsee käänteistä, eli surua. Mutta papereissa kuitenkin kirjoitettuna normikirjaimella, säästetään toimiston väkeä surulta ja murheelta, vältetään ä-kirjaimeen sekoittamista, eli "Ananda" vaan.