Edellämainitun Upadesamrita-teoksen kommentaarista lisää ajatuksia.
—o)O(o—
Niyamāgraha –sana voidaan lukea kahdella tapaa. Sen voidaan ymmärtää merkitsevän sekä henkisen elämän periaatteiden laiminlyöntiä että niiden liiallista noudattamista. Henkisten periaatteiden laiminlyönti on turmiollista, poistaa meitä eteenpäin kantavan voiman. Tunnollisesti ja säännöllisesti tulee valitsemaansa tietä kulkea sen periaatteita seuraten mikäli edistyvänsä tahtoo, tämä on sanomattakin selvää. Ole vahva periaatteissasi. Palaa aika-ajoin mielessäsi muistoihin niiden tuomista suurista eduista. Näe niiden tuoman annin ja niiden laiminlyönnin välinen kontrasti. Syleile ikuista etuasi, ole itsesi hyväntekijä.
Henkinen harjoitus on asteittaista kehitystä. Aloittelija ei voi tehdä kaikkea tiellä edistyneen tekemää, näin tehdessään hän helposti ylikuormittaa itsensä ja romahtaa harjoituksessaan. Harjoituksen määrä kasvaa luonnollisesti suhteessa siitä saamaamme henkiseen antiin. Ei liioin jokainen aloittelijan avuksi suunnattu periaate ole tiellä edistyneemmälle tarpeen, joka periaatteella on oma sovelluskenttänsä. Ylläpidä visusti kaikkia oman kapasiteettisi puitteissa olevia hyödyllisiä periaatteita, luovu itseään vastaan kääntyneistä periaatteista jotka eivät enää palvele tarkoitustaan. Muista joka periaatteella olevan tarkoituksensa, ymmärrä tarkoitus saadaksesi periaatteesta sen täyden hyödyn.
—o)O(o—