IRC-Galleria

Kahvia ja teetä. Aikuisuus. Kuka on ikinä väittänyt, että minä todella siihen kasvaisin. Se kaikki tapahtui minun huomaamatta. En ole enää kovinkaan nuori, vaikka niin itselleni väitin. Olen aikuinen ja ottanut vastuuta itsestäni. Kai aikuisuuteen kuuluu kärsimys, kasvukipuja, joista pääsee eroon vain aikuistumalla. Minusta siis tuli aikuinen yhdessä pienessä vuodessa, vaikka olenkin vielä aika lapsi. Mutta jos voisin kasvaa vielä, ehkä koko elämä on pelkkää kasvamista.

Elokuu

Ja se tavallinen elämä.


Asuntolassa.

Ehkä olisin vain ollut hiljaa. Ottanut lasillisen omenalimonadia ja samalla vain unohtanut, että olin vain omassa keittiössäni. Samalla otin kraanasta lasillisen vettä. Se oli viileää ja simaisin vettä iholleni, koska se oli vahinko. Pyyhin veden pois kämmeneltäni.

Hän oli takanani. Kirjoitti kuin minäkin. Samalla katsoin ikkunaan. Ilta oli viilenemässä ja pilvet raottivat kohti horisonttia. Luokkahuone oli hiljaa. En saanut ainuttakaa sanaa suustani. En edes vilkaisut taakse. Ei hänkään, kirjoitimme molemmat kuin aina ennenkin. Minulla oli vain se paperipussi, johon pistin päiväkirjani.

Minulla oli muutakin. Ajatuksia oli jemmattu pienen paperipussiin. Minä kasvan, minä elän ja minut sade kastelee. Minä iloitsen ja nauran kilpaa paperipussien kanssa.

”Kaikki sen tiesivät Neiti Onnelan tavoista ja elämänkaaresta, perheestä ja sen poikaystävästä. " Neiti Ketola totesi minulle kyynisesti.

kirjoitan novellini loppuun. En koskaan saa sitä valmiiksi.