IRC-Galleria

Kaikki mitä saan on vain silmieni edessä,
En ole lapsi enää,
En aikuinenkaan vielä,

Olen silti kuin lapsi,
Lapsi joka katsoo tulevaisuuteen,
Se lapsi ei huomaa mennyttä aikaa,
Ei edes muistele sitä,

Olen samalla kuin aikuinen.
Huomaan menneen ajan,
Sitä aikaa aina kaipaamaan jään,
En taas huomaa lainkaan tulevaisuutta,

En tiedä mitä teen?
Katsoa ikkunasta ulos,
vai mennä takaisin nukkumaan,

En haluasi olla lapsi enää,
Vaikka kaipaan sitä pientä lasta,
Joka roikkuu vielä äidissään,

En tietenkään haluaisi olla aikuinen,
En halua olla tylsä ihminen,
Joka ei elä nykyaikaa,

Olen lapsi vieläkin,
Niin minulle väitetään,
En uskalla vielä ottaa mistään vastuuta,
Lapsellista kyllä jätän tiskit tiskaamatta,

Miksi elämäni on niin vaikeaa?
Oppia nyt vasta elämään,
Koulun ovet sulkeutuu,
Samoin sydän tekee,

Rakkaus kun kerran kiinnittyy,
Tarvitsee siihen vain pienen kosketuksen,
Olen nuori!
Ei näy yhtään ryppyä,
Näppylöitä kylläkin,

Tahdon elää,
Opetella lentämään,
En siis jää kotipesään nukkumaan,
Vaan menen ulkomaailmaan,

Avaan siipeni ja lennän,
Linnun lailla lennän,
Kunnes oman pesän ja kullan löydän.

Enkun tunnilla väsätty runo. enkun ope taas innoissaan saarnaamassa!

Oli myrskyinen ilta. Hiirenharmaat pilvet koskettivat horisonttia. Tyttö katsoi lumoutuneena kallionkielekkeeltä raivoaavaa myrskyä. Samalla hän hengitti sateen kosteaa tuoksua. Kasvoissaan myrskyn piiskaamaa vettä.
Hiirenharmaat pilvet olivat kuin taiteilijan suttaama pilalle mennyt taideteos, mutta silti niin täydellinen. Ukkosen jyrinä oli kuin luonnon salaista kieltä, jota vain eläimet tajusivat ja varoivat. Ihmisen järki oli liian pieni tajuamaan sitä. Salamoinnit olivat merkkikieltä, jota tyttö yritti selvittää.
Aggressiiviset aallot paiskovat myrskystä tulevaa roinaa ja lyövät rantakiviä pieniksi hiekoiksi.
Tuuli on myrskyn ulottumattomat kädet, jotka tuntevat kylmänä kosketuksena. Sade oli myrskyn kiusaus. Sade on myrskyssä pahin, kun se yrittää viedä pienen ihmisen merellä mennessään. Sen kutsu on suloinen ja salakavala.
Sade ja tuuli olivat tehneet hyvän työn, kun tyttö oli kuin uitettu rotta. Hänen hiukset menivät pilvettömästi päästä latvaan kuin vesiputous. Tytön mustat hiukset olivat piiloutuneet salakavalasti leninkiin, vain tytön kalpeat kasvot erottuivat leningistä. Hän näytti pelottavalta aaveelta kun tumma silmä meikki oli valunut pitkin tytön kalpeita kasvoja. Kaukaa katsottuna tyttö oli kuin tummanhohtoinen meren myrskyssä oleva aavemainen kaunotar.
Myrsky alkoi laantua ja kohta sade pilvet pakenivat huomaamattomasti horisontin taakse. Aurinkokin uskalsi katsoa tummien taivaan verhojen takaa. Ei mennyt siihen paljoa aikaa, kun aurinko kuumana ja valoisana.
Tyttö oli lähtenyt kallionkielekkeeltä. Hän lähti pienelle majakalle. Hänen hiuksensa ja vaatteensa märkinä tippuen vettä. Ihan kuin tuo neito pelkäsi aurinkoista tyynenä olevaa merta.
Hän astui pieneen eteiseen. Tyttöä oli vastassa vanhan näköinen ryttyinen nainen. Nainen se jaksoi aina huutaa tytölle. Tyttö oli hiljaa sanomatta vastalauseita ja lähti pikkuiseen huoneeseen, jossa oli pieni sänky ja pieni yöpöytä, jossa oli kaksi laatikkoa. Oli huoneessa vielä pieni vaatekaappi muuta huoneeseen ei mahtunut.
Kuka se nainen oli? Sitä en koskaan saanut tietää. Oliko hän tuon aavemaisen nuoren äiti? Vai oliko hän pahimmassa tapauksessa tytön ilkeä äitipuoli? Sitä en ole koskaan saanut tietää ehkä näin oli parasta. Kun salaa katselin tyttöä kallionkielekkeellä, satamassa ostamassa kalaa tai kaupungilla ruusuja myymässä. Hän oli kaikissa paikassa erilainen ilme kasvoillaan. Hän ei puhunut paljon. Paitsi että hän huusi myrskyssä ja tyynellä kauniilla ilmalla hän oli hiljaa.
Välillä katsoin surullisena tuota tyttöä, joka välillä itki itsensä uneen ja heräsi itsensä uuteen painajaiseen.
Painajaisissa hän näki erään miehen taistelevan myrskyssä. Jossa on sama näkymä, jonka hän näkee aina tuolta kallion kielekkeeltä. Hän herää siihen kohtaan, jossa mies on laivassa taistelemassa myrskyn raivoa kohtaan ja lopulta tippuu myrskyn silmään. Hän rimpuilee vähän aikaa, kunnes lopulta katoaa aaltojen petolliseen mereen.
Seuraavassa myrskyssä tyttö oli taas sillä samalla paikalle kuin viimeksi. Kallion kielekkeeltä, jossa näkyy suuret, isot meren riemut ja surut. Tyttö piti myrskyä jonakin välineenä, jolla saisi onnensa takaisin. Merissä on paljon arvoituksia ja suuria ratkomattomia yhtälöitä.
Tyttö katsoo vielä raivoavaa merta. Niitä aggressiivisia aaltoja, joissa aallot lyövät rantaan. Hänen takanaan on mies. Miehellä on pitkä tummaparta. Kastuneet tummansiniset vaatteen ja hiuksista tihkuu vettä.
Hän ei huomaa miestä, joka kietoo ison pehmeän huovan tytön ympärille. Huopa oli pehmeä ja lämmin ja lämmitti tuon salaperäisen neidon sydämen hetkessä.
Tyttö tunnistaa miehen hymyn. Hän on hoikka ja hänellä on meren kuluttamat vaatteen ja merimies lakki. Hänellä on vielä lasisilmän ja harmaat hiukset.
Tyttö katsoo taakseen ja iloinen hymy pilkahtaa hänen myrskyisissä kasvoissaan. Molemmat halaavat ja itkevät tuosta suuresta onnesta. kuin tytön suuri odotus rakkaansa paluusta.
Tämä näky oli yhtä kaunis kuin aurinkoinen ja pilvetön sää merellä, vaikka merellä tulee myrskyjä ja haaksirikkoja. Meri on silti suuri arvoitus ratkomaton yhtälö, jossa vain x ratkaistaan.

Joku vanha atk tehty lehtijuttu

Oli talvinen tiistaiaamu. Satoi lunta ja pakkanen kutitti poskiani ja käsiäni. Kävelin bussipysäkille ja olin pakkasen kiusattavana. Minulla oli punainen selkäreppu ja siellä olisi olleet lämpimät paksut lapaset, jotka äiti oli pakannut minulle. Pakkanen oli värjännyt käteni punaisiksi.
Bussi tuli ja pääsin pois pakkasen kynsistä. Seuraavalla pysäkillä nousi bussiin salaperäinen mies. Hiljaisuus yhtäkkiä laskeutui. Kaikki matkustajat katsoivat miestä aivan, kuin he ei olisi koskaan miestä nähnytkään. Varsinkin etupenkeissä istuvat vanhat rouvat, joilta ne parhaimmat ja uusimmat pikku kaupungin asiat kuulee.
Melkein rukoilin, että mies menisi minun ohitseni. Aina käy toisin kun toivoo muuta. Mies kysyi tietenkin ystävällisesti paikkaa ja enkä voinut kieltäytyä noin kohteliaasta pyynnöstä. Hänen käytöksensä ja ulkonäkönsä olivat ristiriidoissa. Jos hän oli herrasmies, miksi hän näyttänyt yhtään herrasmieheltä?
Miehellä oli musta pitkä heviletti ja musta parta. Hiukset peittivät melkein koko kasvot. Lisäksi hänellä oli viininpunainen taiteilijan baskeri. Hänellä olisi ollut kauniit silmät, jos ei olisi tahrinut niitä mustalla silmämeikillään.
Mies otti mustasta kangaskassistaan paksun kirjan ja alkoi lukea sitä. Minulla taas oli koko matkan ajan puuterirasia kädessä, vaikka salaa tiirailin tuota outoa ja epätavallista miestä.
Mies ei haissut ainakaan pahalta. Hän käytti varmaan samaa partavettä kuin kaksikymppinen isoveljeni.
Mies otti mustan nahkatakkinsa pois päältään. Hänelle varmaan tuli kuuma. Sen jälkeen hän kääri paitansa hihat ylhäälle. Yhtäkkiä pelästyin niin, että puuteri rasia putosi kädestäni syliini. Hihasta nousi käärme. Käärme olikin vain miehen käsivarressa oleva tatuointi.
Miehen käärme oli kuin taideteos. Kaunein näkemäni tatuointi. Käärme näytti oikealta ja siinä oli eri värejäkin. Se meni miehen käsivarresta monta kertaa ympäri. Uskon, että käärme oli osa miestä.
Kun katsoin tuota lukemisen lumoissa olevaa miestä, huomasin jotain minun mielestäni hyvin erikoista ja mielenkiintoista. Hänen kultainen sormuksensa kimalsi silmänpistävänä. Se oli vielä laitettu vasempaan nimettömään.
Rupesin miettimään, että olisiko noin rumalla miehellä morsian tai jopa vaimo. Mietin miksi mies matkusti ylipäätään yksin, jos tuota kirjaa ei lasketa.
En voinut olla katsomatta tuota hienoa taideteosta. Silloin huomasin vielä erikoisenpää. Kun sitä pitkään katsoi niin huomasin kirjaimia. Se oli salakirjoitus, joka oli oikeassa käsivarressa. Siitä sain muodostettua kolmen eri naisen nimen. Kirjaimia oli yhteensä vain viisi.
Silloin luulin ratkoneena yksinäisen bussimatkustajan mysteerin, mutta ei voi tehdä kuin johtopäätöksiä, jos ei ole todisteita.
Miehen vaimo tai tyttöystävä olikin kuollut. Hän pitää sormusta vain muistonaan hänestä, joka kouli, vaikka jossain otteettomuudessa. Ei vaan tämä nainen oli tehnyt traagisen itsemurhan. En tiennyt miksi käärme oli miehen kädessä ja sormus sormessa.
Bussi pysähtyi. Ensimmäistä kertaa en halunnut lähteä bussista. Olisin vielä jäänyt lumoutuen katsoen tuota erikoisen ristiriitaista miestä. Mies jatkoi matkaansa ja minä jäin tien varteen miettimään häntä. Tunsin taas pakkasen maalaavan nipistävän minun käsiäni ja postiani.
Sen bussimatkan jälkeen en ole hänestä kuullut enkä nähnyt. Ainoa asia, jonka tiesin oli, että mies matkusti yksin.

Muokattu 8lk ainekirjoitus