Käytiin tänään kumppanin kanssa tatuointihommissa.
Hänellä siis on tatuointeja kuin merimiehellä mutta on koko ajan ottamassa lisää, nytkin on kaksi keskeneräistä.
Mutta minulle tehtiin tänään elämäni ensimmäisen tatuoinnin ääriviivat.
Ääriviivat siksi että tatuoija ei ollut saanut hankittua väritysneuloja ennen tuloamme, joten täyttö tehdään keskiviikkona ja kaverille jatketaan väritystä.
Ei sattunut itseasiassa yhtään, ei tuntunut oikein miltään.
Sitten kun se on valmis niin heitän tänne kuvaa ja taustatarinaa tatuoinnistani, eli odotelkaapa kiltisti siihen asti.