IRC-Galleria

Oijoioioi. Ruokaa ruokaa.

Siis mikä siinä muuten on et ei muka voi syödä pelkkää jauhelihaa? En mä ole mikään friikki jos pidän lihasta. Enhän? Riisin keittäminen kestää ikuisuuden, perunat menee kuiteski pilalle ja makaroniin oon täyskyllästyny. 700g jauhelihaa pannulle ja siin on pari-kolme sapuskaa. Ehkä jotain kirsikkatomaatteja kylkeen jos jaksaa nähdä vaivaa. Valkosipulia, grillimaustetta ja paprikaa mausteeks, ehkä tujaus sweet chiliä. Voilá. Näyttäähän se vähän jännältä tos lautasella, etenki jos ei oo jaksanu hakata kauheen pieneks ja ku miettii et mitä kaikkee siihen on lahdattu, mut en mä oo niin sen antanunna häiritä. Hyvvee on. Vähän rasvastahan tä tietty tuppaa olemaan, mut maku todellakin on pääasia. Juuja helppous. Tarvii vaan sit miehen joka kokkaa, ku kyllästyy näihin omiin aidanalituksiin. Kukaan siellä katsomosahan ei ole mun kohteeksi koskaan joutunut, köh köh?

Mut nyt ku massu (elintasovatta) on pitkästä aikaa kiitollisesti (räjäytetty) täytetty, sokerittomalla (yh) mehulla huuhdeltu ja suklaalla (<3) viimeistelty, niin lienee aika siirtyä nestemäisiin eväisiin. Meikän tavoittaapi tuttuun tapaan puhelimella, mikäli seura inspiroi. Saatan ottaa pienet nokkaunet tässä ruuan päälle, mut kyl mä sit iltaa kohti heräilen. Tähän loppuun muute päivän täydellisin jäätyminen.

Heräsin yöllä siihen tunteeseen et kaikki ei nyt oo kunnossa. Avasin silmät ja käännyin kattomaan vierelle, ja vittu siin makas joku äijä. Näin ihan selkeesti et missä alkaa bokserit, missä menee napakarvat ja mihin suuntaan sillä on pää ja missä asennossa kädet. Sydän pysähty välittömästi et mitä helvettiä. Kenet mä olen keskellä yötä päästäny sisään? Enhän mä menny edes kännis nukkumaan. Jäätävä tykytys rinnassa mietin et enhän mä uskalla sytyttää edes valoja ku se herää siihen ja sit mä en tiä mitä teen jos se onki joku epämiellyttävä tyyppi. (Ei toki sillä et koskaan olisin moisia sisään päästänyt,ysk-) Koko ajan kattelin sitä miestä ja mietin vaa et tää ei voi olla totta tää ei voi olla totta. Sit noin sekunnin sadasosassa lämäsin valot päälle ja katoin vierelleni käärittyä peittoa muutaman sekunnin. Olin niin pöllämystyny, et en jaksanu edes hymyillä. Katoin kelloo, et no oke, takana on vartti unta, jos vähän lisää.

Toiveikkaana uuteen päivään.