IRC-Galleria

First: Mä haluan uuden koneen. Tää toimii timangisti, näppis on muy bien ja nopeutta on noin kolme kertaa enemmän ku mun myllyssä (joka toivottavasti saa osan kapasiteetistaan takasin kun setä Amaakko vähän reeraa sitä, pusi pusi).

Mut ihan tosi, mitä mä teen koneella, jossa ei ole Messengeriä? En viiti sitä tähän tumauttaa, ku ei o oma kone, ja sit on jotku pirun suojausasetukset estäny ponnahdusikkunat, niin etten saa myöskään webmessengeriä toimintaan. Hilfe!

Onneks vartin päästä alkaa sentään Sinkkuelämää. Tää on kyl niin scheise. Kaikki muut jossain actionissa ja mä jumiin täällä koiran ja kahden raivopäisen kissan kans. Ja kukaan niistä ei edes tule syliin! Koira on ollu koko päivän pihal, etten oo saanu edes sitä kainalooni ja katit pelkää hysteerisesti kaikkea kahdella jalalla liikkuvaa. Jopa sillon ku mulla on ruokapurkki kädessä. Halipula!

Yks lähettelee viestejä Agia Napan lämmöstä ja toisella on kikkelikarnevaalit menossa. Asennoidu tässä sit valoisasti elämään. Parin viikon päästä tars olla kolumniki taas kasassa, eikä oo edes hienoista aavistusta et mitä tällä kertaa runoilisin. Sais edes edes kirjottaa viinasta ja seksistä, mut ehei. Eihän täällä landella kukaan ryyppää tai pane. Toisaalta ä & i lukee ne jutut aina aika tarkkaan, joten ehkä on parempi etten paljasta kaikkea sisälläni pyörivää. Ne kuitenkin saattaa vielä luulla mua kunnon tytöks.

Miks muuten pitää huudella vieraisiin pöytiin, kun nätisti on pyydetty et jos ei? Mä ymmärrän et sapettaa menettää jotain mitä joskus on ollut, mut eikö siinä välissä olis inhimillistä antaa muille tilaisuus kokeilla? Pitää osata päästää irti. En oo itekään aina osannu, mut kantapään kautta oon opetellu. Riemu ei ollu katossa sillon meijän eron jälkeen ku tää toinen löysi heti uuden naisen, mut mitä siinä sit. Jos hää on onnellinen, ni olkoot. Ennemmin mä pysyn puheväleissä ja säilytän nätit muistot, ku pilaan molempien päivän nälvimällä ja kyttäämällä. En haluais itelleni vihamiehiä, koska pyrin olemaan itse kantamatta kaunaa muille. Jos joku muu on onnellinen, niin ei se ole multa pois. Voisko harkita sen sotakirveen hautaamista, siten että vois vaikka kaupungilla moikata jos sattuu vastaan osumaan?

--> Seksiä, edes televisiossa.

Tänään työttömänä Puostalla. Saa soittaa jos on tekemistä mielessä. Voin hyvin olla vaik kuskina, kuhan pääsen jossain kohtaa koiraa kusettamaan. Anything but just myself.

Ei musta kyl koiranomistajaks olis. Hirveen luttanahan se on, ku tommoi 30kg jässikkä tunkee halipulassa syliin, mut mä hajoon näihin aamuherätyksiin. Siis kone ei vaan käynnisty kuuden jälkeen lenkille. Ei.

Ja mä en muutenkaan tykkäile oleilla tuolla. Fakta 1) _ei nettiä_ hajottaa hiukka ja 2) _ei seuraa_ sen lopun. Istu siel sit yksin mettän keskel ku koira juoksee haukkuen pisin kämppää ja kissat tekee kamikazehyppyjä ikkunan läpi. Mun mielikuvitushan on lamaantuneen laiskiaisen tasolla. No mut viel yks yö ja sit oon periaatteessa taas vapaa. Ihuna palata kaupunkiin.

Mutmut. Töihin tars. Onneks on lyhkänen päivä. Pari edellistä oli loivan laskeutumisen 12h lomaltapaluujubileeta ja oli muuten sit niin utopistinen olo ajella silmät puolitangossa Pikikseen ja sit lähtee hauvan kans lenkkiä heittämään. Uuh. Toisaalta tänään on kyl perjantai, et saattaa paukahtaa duunia sinne iltaanki. Kahtotaan.

Ei satu enää.

sattuu

on taas tyytyväinen.

Lähtekää vaan kaikki opiskelemaan.

Jättäkää vaan kaikki tulematta.

Karhutkaa vaan kaikki laskut samaan aikaan.

Olkaa vaan kaikki yhtäaikaa tavoittamattomissa.

Soittakaa vaan kaikki itkubiisit samaan aikaan.

Sanokaa vaan marttyyriks, mut tää on tasan ollu tämän vuoden vittumaisin päivä.

Mä pistän nyt koneen kiinni, puhelimen piippaukselle ja poistun kaupungista. Palaillaan ehkä sunnuntaina.

Pakko hakee levy suklaata. Yh.

Ja ei varmaan huudella vieraisiin pöytiin siellä!

Tai huudelkaa vaan. Kun ei omaa elämää ole, niin onhan se kait inspiroivaa seurata muiden. En pistä pahakseni. Mut tää on kyl varmaan virallisesti eka kerta kun mulla on vihamiehiä. Jännää. Pusi pusi.

Ja antaisin ikuisuuden koskettaakseni sinua
Koska tiedän että tunnet minua
Kanssasi olen lähempänä taivasta kuin koskaan
Enkä halua kotiin nyt

Maistan vain tämän hetken
Hengitän vain elämääsi
Ennemmin tai myöhemmin se on ohi
En halua kaivata sinua vielä tänään

Enkä halua maailman näkevän minua
Koska kukaan ei ymmärtäisi
Kun kaikki on tehty särkymään
Haluan että tunnet minut

Et voi vastustaa kyyneliä joita ei tule
Tai totuuden hetkeä valheissasi
Kaikki tuntuu elokuvalta
Kyllä, vuodat vain ollaksesi elossa

Haluan että tunnet minut

Pitkään aikaan itkenykään. Kai se sit piti ottaa tähän väliin. Tiä oikein mitä sanois. Hieno hommahan se on, mut itsekkyys puskee päälle. Entäs mä sitte? Mua ei saa unohtaa. Ei saa.

Sit menee nukkumaan, nukkuu tunnin, herää vitutukseen ja tässä. Ki - toos.

Ja kuka muka on päättäny niin, et sitte ku vituttaa, ni samaan syssyyn tulee mieleen myös ne kaikki sadat asiat, jotka on viimeisen vuoden aikana vituttanu? Ja mähän sanon vittu jos siltä vittu tuntuu. Antakaa mun olla.

Mä oon iso tyttö, joka päättää ite millon se kiukkuilee. Ja ite päätän kans et onko se syy lapsellinen vai ei. Anna olla. Anna mun olla ja unohtaaaa.

Mää haluan elämäään. Päivän pois töistä ja palikat ihan pisin nurkkia. Pitäis kai hankkia jotain harrastuksia. Tai koulu. Muut lääkitsee vitutusta salilla, mä voisin kaivaa nenäni painomusteeseen. Pitäisköhän heti huomenna tehä asialle jotai. Kai toi duuni siin sivus sit menis. Joo. Se on mun huomisen prokkis.

Se kyl meinais sit ton vuokrapaikan irrottamista ja tod.näk. sillan alle muuttamista, mut ehän tässä on ennenkkä haasteeta pelätty. Vuh.

Tässä kun nyt näyttää laatukamaa tulevan ku Einarin arsesta ni vois ottaa toteutukseen uuden kolumnin. Pari viikkoo ja taas testataan M. Tenetzin huumorintaju. Pusipusi. Huumorintajua on oltava jos on tollasessa mestassa nuorisotyöntekijänä.

Mutju. Ehkä mä tästä hipsin taas takavasemmalle seurailemaan mitä maailmalla tapahtuu. Voikaa te paremmin ku mä tänään. Piis.