IRC-Galleria

Miksei mulle?

Miten hienolta voikaan tuntua täydellinen katkeroitumattomuus. Asia, joka vuosi sitten repi aorttaa ja kammiota erilleen, tuntuu nyt kaukaiselta muistolta. Ilman minkäänlaista - korostan, pienintäkään - katkeruuden hiventä, ahdistuksen hippusta tai vitutuksen haituvaa pystyn käymään keskusteluja henkilön kanssa, jonka pelkkä ajatteleminen sai kyynelhanat aukeamaan vielä tämän vuoden puolella.

Voin katsoa suoraan silmiin, hymyillä varauksettomasti ja nauraa aidosti asioille, jotka meidät aikojen alussa yhdistivät. Huumorille, jota tänäkään päivänä ei ymmärrä kukaan muu. Puhua uudesta parisuhteesta tai viitata yhteiseen elämäämme samassa lauseessa. Eikä satu. Ei kirvele, pistele eikä nipistä. Raasta, riko tai runno.

Minä olen päässyt yli. Päässyt yli ja ystävyyteen.

Pari viikkoa vajaa vuosi meni toipumiseen, mut tässä ollaan. Kaikki vanhat viestit poistettu, eikä missään kostokännissä, vaan seesteisen rauhallisin mielin, hymy huulilla. Meillä oli ja on edelleen. Eri tavalla joskin.

"We had joy we had fun we had seasons in the sun"

Tyytyväisenä eteenpäin. Tämä valaistuminen auttaa monessa.

Mun sydän ei tarvi enää kypärää.

-- Eikä mua kaada edes se, et niiden seksielämä on kuulemma Loistavaa --

Pitäisköhän tältä päivältä jo luovuttaa tää koneella hegeeminen ja mennä nukkumaan. Uni tulla saaaa jne. Rakkautta.

"So, are you in yet?"

".. God I hate that question!"

You make me bleed, I make you bleed. Fair play?

Kertakaikkiaan. Edes jokilaivalla en ottanu ku kaakaon. Tänään tuli selvyysrasti seinään. Wiiiii.

Ja jos jokaisena selvänä vklna saa kebun kotiinkuljetuksella neljältä yöllä, ni kyl mä alan.

Mikään ei ole jäätävämpää kuin kuorsaava koira. Pakko mennä pistämään paremmaks. Nukuin päiväunet ja saattaa mennä pyörimiseks, mut kokkheillaan. Huomenna sivistyksen pariin. Öi.

Jos mun elämä on kypsää, ni onneks on olemassa Subtv ja Sinä.

Jollain menee aina enemmän poskelleen ja se on vissi.

Näitä nyt vaan tulee. Eiomuutatekemistäääää.

Ahistaa vilkuilla tonne pihalle koko ajan, ku kissat hyppii ikkunoissa, mut mitään ei näy. Pelkkää mettää ja peltoa. Nice. Mähän en muutenkaan ole koskaan ollut pimeääpelkäävä tyttönen. Jos vaan painais pään tyynyyn ja veis hauvan lenkille sit aikasin aamulla? Kait se pärjää. Ja herättää sit jos ei pärjää.

Mitä tehdään sillon kun mies pihtaa? Harvinainen tilanne, ei osu usein eteen, mut sillon ku sattuu, ni sattuu. Missä vika? Iso perse, ruma naama vai jälkeenjääneen jutut? Varteenotettavia vaihtoehtoja myös toinen nainen jossain muualla tai klamydia. Kaikki mukavia.

Ja mitä vittuu sä nyt haukut siinä?! Rauhotussaatana ku mua pelottaa muutenki! Tartte maalailla uhkakuvia tuijottamalla ikkunasta ja ulvomalla.

..niii. No mitäs sanotte? Miehen rukkaset on aina kylmät. Toisaalta ois ehkä parempi ettei tiedä mistä selän kääntäminen johtuu. Vois jatkaa elämäänsä onnellisen tietämättömänä ja etsiä jonkun, jolle kelpaa kaikilla mausteilla. Tai siis ei. Siis etsiä jonkun, joka on mulle tarpeeks hyvä. Prosessi jatkuu...

Horoskooppi on lupaillu kamalasti hyvää rakkaudessa. Ei siin vaa paljoo elvistellä ku on taas tää vkl kiinni näin huolto- ja hoitotehtävissä ja viikolla nyt ei pal töitten ohessa jaksa muuta ku nukkua. Ykski ilta keittelin sapuskaa, ilman tomaatteja, mut huomasin et hyödytöntähän se oli. Tomaateilla mä sen ite oisin syöny. Lisäsin ne sit jälkikäteen.

Tunnen itteni hirmu naiviiks taas. Tein tänään jonku testin, minkä mukaan mä olen romantikko. En ihan samalla linjalla ole, mut kyl täytyy myöntää et onhan niit piirteitä. Ihastuminen käy pirun nopsaa, ja sit jotain ihan älyttömiä juttuja saattaa jäädä vatvomaan viikoiksi. Mihin mun jaltamaassajärkipäässä -asenne on jääny?

Ajatuskatko. Tallettaa tässä välissä ettei käy niinkuin äsken. Tutti ku pientä silakkaa kirjottaa sydänverellä vuodatettua tilitystä uudelleen, ku muista yhtään mitä oli jauhanu. Niin mul aina kirjoittaesa käy. Tekstii tulee ja tulee ja sit kahden minuutin päästä ei o hajuakaan et mistä oli juttua. Laatu määrän ja jne hehheh..