IRC-Galleria

Meidän elämämme on kuin ensimmäinen lentokoneella lennetty matka. Elämämme suurimmat kehitysvaiheet voidaan rinnastaa lentokoneella matkaamisen. Jos elämä on yhden päivän lentomatka, maapallomme elämä tekee lentoaan vuoden joka ikisenä päivänä monen sadan tuhannen ihmisen elämän ajan, pysähtymättä hetkeksikään. Mikä meidän tarkoituksemme sitten on täällä, jos kestämme lentokoneen penkillä vain lyhyen aikaa? Mitä jätämme jälkeemme?
Kun synnymme, lentokentällä kaikki on uutta ja suurta. Ihmettelemme suuria lähtöaikatauluja suuressa aulassa, emmekä ymmärrä niiden kielestä mitään. Mietimme ehkä, minne olemme tulleet? Ympärillämme pyörii monenlaisia kasvoja, emmekä tunnista heistä ketään. Meillä on suuret matkalaukkumme mukana, mutta emme vielä tiedä mitä me niille teemme. Kaikki on ennennäkemätöntä ja vierasta.
Elämästämme on kulunut muutama vuosi, mutta maapallon elämästä vain muutama sekunti kun matkamme toinen merkittävä vaihe alkaa. Lapsuudessa olemme jo tottuneet tähän ihmeellisen suureen lentokenttään. Sopeudumme muiden matkaajien joukkoon ja olemme jo saaneet lähtöaikatauluista selville, minne olemme menossa. Olemme kenties jo luoneet suhteita tai lyhyitä tapaamisia lentokenttävirkailijoiden tai muiden matkaajien kanssa. Tiedämme jo mitä mukanamme oleville matkatavaroille täytyy tehdä ja osaamme viedä ne oikeaan paikkaan. Käsimatkatavaroihin on jo hankittu tuliaisia lentokentältä, vaikka emme olekaan vielä matkaa kunnolla aloittaneet. Ne ovat pieniä iloja, pieniä tarpeita ja oppeja elämäämme mitä tulemme tarvitsemaan tulevaisuudessa. Etenemme lentokoneeseen. Jännittävä lapsuus voi alkaa.
Astumme lentokoneeseen. Paljon ihmisiä joilla kaikilla on sama määränpää, kuolema ja sen jälkeen taivas. Joillakin ihmisillä saattaa olla välilasku jo todella aikaisessa vaiheessa, silloin he jäävät kyydistä pois ja heidän elämänsä loppuu siihen. Emme tunne hädin tuskin ketään lentokoneesta, mutta he ovat silti täysin samassa tilanteessa. Samat ajatukset pyörivät heidänkin päässään ,vaikka emme heitä tunnekaan. Lentokone liikahtaa ja nousee matkaansa. Jossain vaiheessa tutustut lentoemäntiin ja ehkä vierustovereihisi. He ovat elämäsi ystäviä. Ilman ystäviä elämästä ei tulisi mitään, niin kuin ei tule lentomatkasta mitään ilman kapteenia tai lentoemäntiä. Solmit suhteita kanssamatkustajiisi ja keskustelette määränpäästänne, kuinkakohan lämmintä siellä on, minkälaista siellä tulee olemaan. Niinhän me lapsena ja nuorena teemme. Mietimme suuria kysymyksiä, miksi elämme, miksi olemme ja mitä meistä tulee isona. Lentoemännät, kapteeni ja vierustoverisi pysyväy samana koko matkan ajan. Tämä olisi aina ihailtavaa elämässäkin, että ihmissuhde rikkoutumia ei tulisi ja kaikki olisi hyvin, valitettavasti niin ei aina käy, mutta aina voi toivoa. Tosiystävät kumminkin pysyvät, kuten kapteeni.
Matka jatkuu ja vanhenet. Tulee ilmakuoppia. Tämä on nuoruutta. Nuoruudessa tunteet pomppivat ylös alas ja ne tuntuvat aivan ilmakuopilta. Et voi niille mitään, muuta kuin yrittää pitää tuolistasi kiinni. Lennämme yli Mount Everestin. Se on aikuisuutesi urahuippu. Ihailet sitä ikkunasta ja olet tyytyväinen elämääsi. Vierustoverisi pysyi ilmakuoppienkin ajan vieressäsi ja kaikki oli hyvin. Yht’ äkkiä joku kanssamatkustajista kompastuu käytävillä ja ryntäät apuun. Hän voisi yhtä hyvin olla lapsemme, äitimme tai isämme joista meidän täytyy aikuisina pitää huolta. Loukkaantuminen käytävällä tuottaa päänvaivaa ja katsomme ulos ikkunasta, Mount Everestkään ei ole enää siellä.. Lähenemme eläkeikää.
Lentokone alkaa hidastaa vauhtiaan, lämpötila ulkona nousee ja ikkunat sulavat jäästä, korkeus tippuu. Elämämme on pian ohi. Olet jo hyvin väsynyt, matkamme on ollut pitkä ja haluamme vain rentoutua. On tapahtunut niin paljon kaikkea, niin lyhyessäkin ajassa. Muistelet nopeasti kaiken matkallasi tapahtuneen, suuret lähtöaikataulut ja lentomatkan. Hymyilet ja lentokone saapuu määränpäähän, se laskeutuu. Tämä matka oli maailman aikataulussa kaksi sekuntia, mutta sinun aikataulussasi täydet. Sinun koko aikasi, ainoa aikasi.
Epäreilua?