IRC-Galleria

Onneks on sekin kohta ohi. Jos vaikka 2009 olis parempaa aikaa. Uusia vuosia kaikille.

Meidän elämämme on kuin ensimmäinen lentokoneella lennetty matka. Elämämme suurimmat kehitysvaiheet voidaan rinnastaa lentokoneella matkaamisen. Jos elämä on yhden päivän lentomatka, maapallomme elämä tekee lentoaan vuoden joka ikisenä päivänä monen sadan tuhannen ihmisen elämän ajan, pysähtymättä hetkeksikään. Mikä meidän tarkoituksemme sitten on täällä, jos kestämme lentokoneen penkillä vain lyhyen aikaa? Mitä jätämme jälkeemme?
Kun synnymme, lentokentällä kaikki on uutta ja suurta. Ihmettelemme suuria lähtöaikatauluja suuressa aulassa, emmekä ymmärrä niiden kielestä mitään. Mietimme ehkä, minne olemme tulleet? Ympärillämme pyörii monenlaisia kasvoja, emmekä tunnista heistä ketään. Meillä on suuret matkalaukkumme mukana, mutta emme vielä tiedä mitä me niille teemme. Kaikki on ennennäkemätöntä ja vierasta.
Elämästämme on kulunut muutama vuosi, mutta maapallon elämästä vain muutama sekunti kun matkamme toinen merkittävä vaihe alkaa. Lapsuudessa olemme jo tottuneet tähän ihmeellisen suureen lentokenttään. Sopeudumme muiden matkaajien joukkoon ja olemme jo saaneet lähtöaikatauluista selville, minne olemme menossa. Olemme kenties jo luoneet suhteita tai lyhyitä tapaamisia lentokenttävirkailijoiden tai muiden matkaajien kanssa. Tiedämme jo mitä mukanamme oleville matkatavaroille täytyy tehdä ja osaamme viedä ne oikeaan paikkaan. Käsimatkatavaroihin on jo hankittu tuliaisia lentokentältä, vaikka emme olekaan vielä matkaa kunnolla aloittaneet. Ne ovat pieniä iloja, pieniä tarpeita ja oppeja elämäämme mitä tulemme tarvitsemaan tulevaisuudessa. Etenemme lentokoneeseen. Jännittävä lapsuus voi alkaa.
Astumme lentokoneeseen. Paljon ihmisiä joilla kaikilla on sama määränpää, kuolema ja sen jälkeen taivas. Joillakin ihmisillä saattaa olla välilasku jo todella aikaisessa vaiheessa, silloin he jäävät kyydistä pois ja heidän elämänsä loppuu siihen. Emme tunne hädin tuskin ketään lentokoneesta, mutta he ovat silti täysin samassa tilanteessa. Samat ajatukset pyörivät heidänkin päässään ,vaikka emme heitä tunnekaan. Lentokone liikahtaa ja nousee matkaansa. Jossain vaiheessa tutustut lentoemäntiin ja ehkä vierustovereihisi. He ovat elämäsi ystäviä. Ilman ystäviä elämästä ei tulisi mitään, niin kuin ei tule lentomatkasta mitään ilman kapteenia tai lentoemäntiä. Solmit suhteita kanssamatkustajiisi ja keskustelette määränpäästänne, kuinkakohan lämmintä siellä on, minkälaista siellä tulee olemaan. Niinhän me lapsena ja nuorena teemme. Mietimme suuria kysymyksiä, miksi elämme, miksi olemme ja mitä meistä tulee isona. Lentoemännät, kapteeni ja vierustoverisi pysyväy samana koko matkan ajan. Tämä olisi aina ihailtavaa elämässäkin, että ihmissuhde rikkoutumia ei tulisi ja kaikki olisi hyvin, valitettavasti niin ei aina käy, mutta aina voi toivoa. Tosiystävät kumminkin pysyvät, kuten kapteeni.
Matka jatkuu ja vanhenet. Tulee ilmakuoppia. Tämä on nuoruutta. Nuoruudessa tunteet pomppivat ylös alas ja ne tuntuvat aivan ilmakuopilta. Et voi niille mitään, muuta kuin yrittää pitää tuolistasi kiinni. Lennämme yli Mount Everestin. Se on aikuisuutesi urahuippu. Ihailet sitä ikkunasta ja olet tyytyväinen elämääsi. Vierustoverisi pysyi ilmakuoppienkin ajan vieressäsi ja kaikki oli hyvin. Yht’ äkkiä joku kanssamatkustajista kompastuu käytävillä ja ryntäät apuun. Hän voisi yhtä hyvin olla lapsemme, äitimme tai isämme joista meidän täytyy aikuisina pitää huolta. Loukkaantuminen käytävällä tuottaa päänvaivaa ja katsomme ulos ikkunasta, Mount Everestkään ei ole enää siellä.. Lähenemme eläkeikää.
Lentokone alkaa hidastaa vauhtiaan, lämpötila ulkona nousee ja ikkunat sulavat jäästä, korkeus tippuu. Elämämme on pian ohi. Olet jo hyvin väsynyt, matkamme on ollut pitkä ja haluamme vain rentoutua. On tapahtunut niin paljon kaikkea, niin lyhyessäkin ajassa. Muistelet nopeasti kaiken matkallasi tapahtuneen, suuret lähtöaikataulut ja lentomatkan. Hymyilet ja lentokone saapuu määränpäähän, se laskeutuu. Tämä matka oli maailman aikataulussa kaksi sekuntia, mutta sinun aikataulussasi täydet. Sinun koko aikasi, ainoa aikasi.
Epäreilua?

Maailma täynnä luovuutta

Vuosikymmenien saatossa psykologiaa tutkivat ihmiset ovat kiistelleet luovuuden määritelmästä. Se on älykkyyden kanssa yksi kiistanalaisimmista kymyksistä psykologian historiassa. Kuka on luova? Onko se Tohmajärveltä kotoisin oleva keski-ikäinen kotiäiti, joka pystyy ihmeenlailla organisoimaan päivänsä niin, että kaikilla perheenjäsenillä on ruokaa ja lapset ehtivät harrastuksiinsa? Vai onko se erakoitunut ranskalainen boheemi taitelija, joka tuottaa todella monipuolista taidetta? Helposti yhdistämme viimeisen vaihtoehdon luovuuteen, mutta mielestäni se ei ole oikea vaihtoehto. Luovuutta on kaikkialla.
Psykologiassa luovuus määritellään kyvyksi löytää uusia ongelmia, näkökulmia ja ratkaisuja. Luovan ihmisen ongelmanratkaisukeinot ovat omaperäisiä ja ideoiden runsaus saattaa hänet itsensäkin välillä hämilleen. Luovuuteen liittyy divergentti ajattelutapa, eli kyky löytää hyvin erilaisia vaihtoehtoja kysyttyyn asiaan. Kun taas ei niin luovan ihmisen ajattelutapaa kutsutaan konvergentiksi. Kun luovalta ihmiseltä kysytään käyttötarkoituksia hammastikulle, hän luettelee kaiken nuotion teosta kynsien alusien puhdistamiseen. Konvergentillinen ihminen taas vastaisi, että hammastikulla voi puhdistaa hampaiden väliin jääneet ruoan tähteet. On siis tieteellisesti todistettu, että toiset ihmiset luovempia kuin toiset, mutta onko luovuutta vain yhdenlaista ja voiko sitä yleistää?
Kannatan ajatusta, että kaikki ihmiset ovat omalla tavallaan luovia. On olemassa käytännöllistä luovuutta, jota Tohmajärveläinen kotiäiti tarvitsee selviytyäkseen arkisista haasteista. Mutta on myös abstraktimpaa luovuutta, jota taiteilijoilta ja muusikoilta löytyy runsaasti. Jos kotiäidin ja Salvador Dalin arkipäivät vaihdettaisiin keskenään, voisin kuvitella, ettei heistä kumpikaan selviytyisi päivästä kunnialla, vaikka he molemmat ovat luovia. 130 ÄO:n omaava, kaavoihin kangistunut johtopersoonakin tarvitsee ripauksen luovuutta ollakseen niin järjestelmällinen. Hänellä on kaikki psykologian luovuuden määrittelemät kyvyt, mutta stereotypioiden vuoksi emme miellä häntä luovaksi.
Luova persoona luokitellaan yleensä ailahtelevaiseksi, avoimeksi ja huumorintajuiseksi. Se on osittain totta. 1700-luvulla kukaan ei ymmärtänyt Mozartia, koska hän oli aikuiseksi mieheksi hyvin lapsellinen ja huumoria pursuileva persoona. Hän oli luova. Kuitenkin yleistäminen on tässäkin asiassa pelkkää ajan tuhlausta. Miten on niiden erakoituneiden taitelijoiden laita? Ovatko he avoimia ja huumorintajuisia ihmisiä? Tuskin, tai ainakaan me emme tiedä niistä piirteistä.
Maailma on siis täynnä luovuutta. Eri asia on tuleeko se jokaisesta ihmisestä näkyviin. Ympäristö ja elinolosuhteet voivat joko latistaa tai edistää luovuutta. Afrikan kehistyvaltiossa asuva hyvin taiteellinen lapsi ei pysty totetuttamaan itseään samalla tavalla kuin länsimäinen ihminen. Mietin, miten onnekas olen, kun saan toteuttaa luovuttaani taidelukiossa. Harmi, ettei kaikilla ole tähän mahdollisuutta.

Paperinukke, suorat hampaat, laihan tytön vatsaa polttaa; liima tahrii vaatteet, on hame pilalla; katkoviiva, leikkaa tästä mutta leikkaa tarkkaa saumaa.
Lihat talteen ilman skalpellia. Valkea kanvas, rasteri-iho. Kauneusko makuasia?
Pienet sormet leikkaa liimaa; mallia näyttää leikekirja, malli on laiha ja vinossa.
Potrettisi massa olkoon lihan, lasi, paperi tai savi, muovi, silikoni, mallinukke; se on yksi ja sama asia; pensselinä veitsi, sielu lasia.
Kootaan uusi ihminen; kopioi elämä kopioit vain pelkkää pintaa; kootaan uusi ihminen massasta; olet materiaa; olet paperimassaa.
pa-pe-ri-massaa
suo-rat ham-paat
lai-han ty-tön vatsaa polttaa
vat-saa polt-taa.

Stam1na - Paperinukke

---

Laihuus=kauneus?

Stam1na, tuo Suomen metallimusiikin uusin ulottuvuus. Yhtyeen keulahahmo ja sanoittaja Antti Hyyrynen kiteyttää nykypäivän kauneusihanteen vertauskuvauksellisesti paperinukke kappaleen lyriikoihin.
Nykynuoret miettivät ulkonäköään aivan liikaa. Se on tottakai osa varhaismurrosikää, mutta siihen vaikuttavat monet muutkin asiat. Pienet tytöt leikkivät paperinukeilla. Malli on laiha ja sillä on suorat hampaat, kaikki nukessa on täydellistä. Voiko joku väittää, ettei nuorten ulkonäköpaineet helpottuisi, jos ”paperinuket” julistettaisiin boikottiin? Näitä paperinukkeja näkee massoittain tv-sarjoissa, elokuvissa ja musiikkivideoissa, mutta onko se kauneutta? Nuori, joka etsii identiteettiään ja kärsii huonosta itsetunnosta, muistaa tuon paperinuken, mitä tapahtuu? ”Katkoviivaa leikkaa, mutta leikkaa tarkkaa saumaa.” Hän alkaa leikata katkoviivaa pitkin itsestään samanlaista paperinukkea, vaikka hänen ei tarvitsisi.
Kauneusihanteen tavoittelu on kuin katkoviivan tarkkaan leikkaamista. Aina sakset menevät hieman vinoon ja lopputulos ei tyydytä. Hyyrynen kirjoittaa kuinka pienet sormet leikkaavat tuota paperinukkea luodakseen siitä ihanteensa. Tosiasiassa kaikista paperinukeista tulee samanlaiset ja siksi Hyyrynen kysyykin ”kauneusko makuasia?” Miksi kukaan ei tunnu sisäistävän asiaa, ettei ole yhtä tiettyä kauneutta, laihuutta? Miksi musiikkivideot eivät mainosta sisäistä kaunetta? Niin saataisiin nuo pienet sormet leikkaamaan jotain aivan erilaista katkoviivaa.
Hyyrynen laulaa mallinuken sielun olevan haurasta lasia. Tosielämän paperinukkejen aika kuluukin vain pinnallisen kauneuden tavoitteluun ja he unohtavat tärkeimmän kauneuden lähteen, oman sisimpänsä. Anoreksia, bulimia ja masennus ovat yleistyneet nuorten tyttöjen parissa ja vielä ihmetellään, että miten tässä näin on päässyt käymään. Paperinukkejen syytä se on suurin osa, eikä kukaan tee asialle mitään. Kopioita kopioiden perään, yhä uudestaan nuoret omaksuvat uusien paperinukkejen ulkonäön ja noidankehä jatkuu loputtomiin. Kohta nukkejen massasta ei erota enää ketään. Eikä mene aikaakaan, kun he kaikki tavoittelevat samaa asiaa, botoxia ja silikonia. Ellei kauneusihanteen tavoittelu vie aivan plastiikkakirurgin vastaanotolle, siitä kärsitään muulla tavalla.
Jotkut papernukkejen uhrit ovat tahallaan nälässä ja näin vaarantavat suurimman lahjan mikä heille on annettu, elämän. ”Laihan tytön vatsaa polttaa.” Hyyrynen kirjoittaa. Isosiskoni oli lähellä jäädä anoreksian syövereihin, mutta onneksi 90-luvulla paperinuket olivat näkymättömämpiä. Jos eläisin siskoni jalanjäljet uudestaan tällä vuosituhannella asiat voisivat olla toisin. Paperinuken lyriikoissa mainitaan lihojen talteen ottamisesta ilman skalpellia, mutta tarvitseeko niitä ottaa talteen ollenkaan?
Yhteiskunnallisesti asian luulisi pelottavan moniakin ihmisiä, mutta missä nämä ihmiset piileskelevät? Tuntuu siltä kuin asian vakavuutta ei ymmärrettäisi. Ihmiset ovat huolissaan oman valtionsa poliittisesta asemasta ja pörssikursseista, mutta eivät siitä, että nuoret tytöt kärsivät. Paperinuket voitaisiin hävittää maailmasta, jos niiden katkoviivat tehtäisiin mahdottomiksi leikata. Mutta sehän on mahdotonta, eiväthän hiphop-musiikkivideot myy, ellei niissä ole puolialastomia strippareita. Sairasta!
Toivottavasti Hyyrysen ja muiden kauneusihanneajatusta vastustavien ihmisten ansiosta maailmasta tulisi joskus helpompi paikka. Siihen ei tarvittasi paljoa. Olemme loppujen lopuksi vain paperimassaa, josta voimme itse muokata itsemme ilman hallitsevia paperinukkemalleja.

kyllä on taas niin helkkarin fiksua ja koulutettua väkeä sairaalalla ja terveyskeskuksessa, eivät pysty yhtä hiton kurkkukipua selvittämään. 2 viikkoo koskenu niin jumalattomasti että jos ei vedä tonnisia kipulääkkeitä säännöllisesti nii se menee siihen etten pysty aukasee suutani, nielemään tai kunnolla edes puhumaan. niin nyt sitte diagnoosi "kaikki testit oli negatiivisia, tulehdusarvot koholla, mut ei siellä varmaan mitään ole." eipä joo. ai jumalauta nyt kyllä kyrsii en paremmin sano. kirjotukset olis tuloillaan --> kipulääkkeet väsyttää paljon ja en haluis kumminkaa ihan narkkariks tulla noitten nappien suhteen. jos joku on viisaampi kun monta vuotta kouluja käyneet sairaanhoitajat ja lääkärit niin kertokaa mikä miulla on, kaikki diagnoosit kelpaa. kiitos.

avasin äsken gallerian ja luki että 56 uutta kommenttii, johtu siitä että olin ottanu vanhan kuvan esille :( galleria juksas! yhyyyyyyy

Himo on sokea
janoinen koira helvetistä
se on viinapiru, pahan tuoja
murheen ikuisen luoja

Ja mikään ei muutu
vaikka toivot niin
vaikka kannat minua
niihin unelmiin

joita vieläkin elätät
joihin uskottiin
ennen kuin eksyin tähän
Saatanan labyrinttiin

Luoja varjele vakainen
Jumala ikuinen kaitse
todista, että mul on henki
Torju Perkele pahainen
Piru katala piekse
tukehduta pullon henki

Kuljen Helvetissä
sen karussa maisemassa
kuivia huuliani hioo
tuoppien tuoma toivo

Luoja varjele vakainen
Jumala ikuinen kaitse
todista, että mul on henki
Torju Perkele pahainen
Piru katala piekse
tukehduta pullon henki

<3 On kyl vaan niin tajunnanräväyttävän pysähdyttävä ja sykähdyttävä biisi ettei järkeä, vaikka kertookin viinasta ja humalasta, mutta silti, kyllä Hynynen osaa <3

Heräsin tossa tunti sitten kun iskä jatko keittiöremonttia.....
Järkyttävä poraus, sirkkelin ääni, vasaran kolkutus ja sahaus alko vaan kantautuu yläkertaan miun korviin ja pakkohan sitä oli nousta, vaikka väsytti niin maan *********.
Menin sitten alakertaan ja keittiöön, huolimatta siitä mikä siellä odotti, pakkohan mun oli saada aamupalaa.

No, ensimmäinen ovi oli tukittu uudella jääkaapilla, ei mentykkään siitä.. kokeillaan toinen ovi, kappas. siinä sattu olemaan pieni rako mistä pääs kulkemaan kun vetäs mahan sisään.
En ois välttämättä halunnu kulkee kyllä siitä ovesta, koska masennuin täysin kun näin meidän keittiön..

mikro lattialla, kaikki seinät puretut, kaapit keskellä keittiön lattiaa, työkalupakkeja ja pakin sisältöä katosta lattiaan, pakastin, vanha jääkaappi ja hella oli näköjään olkkarissa, sähköt ei toiminu ja iskä vaan hajotti enemmän koko huonetta.. MISSÄ MIE TEEN AAMUPALAN?!

argh. sähköö ei siis tullut keittiöön, joten mikro piti roudata olkkariin sieltä toisesta ovesta josta en ole tottunu kulkemaan olkkariin ja matkalla piti taas vetää maha sisään.. jatkojohto ja töpseli seinään, jes se toimi. nyt kaakao sinne ja takasin keittiöön vaikeen polun kautta tekemään leipiä.

Mikro huris olkkarissa onnellisesti, kun rääkkäsin ruisleipiä keittiössä, leivät valmistu ja mikrokin piippas jo. Pompin kaikenmaailman kaappien ja työkalupakkien ylite hakemaan keittiön perältä lautasta itelleni, laitoin leivät siihen ja lähdin taas samaista matkaa olkkariin. Pistin leivät tietokonepöydälle, koska muualla ei mahtunu syömään ja menin hakemaan kaakaon..

Ehheeeeeeeei! Se oli kiehunu ylite, kaakaoo oli jäljellä joku 5cm kupin pohjalla, kyllä ärsytti lievästi. Olin nähny jo niin paljon vaivaa tässä vaiheessa ni sitten vielä tämä..

Ei auttanu itku markkinoilla, hae rätti pitkän matkan päästä, siivoo mikroo, juokse vessaan puristamaan rätti (keittiössä ei lavuaaria), takasi mikrolle, siivoo, juokse vessaan purista rätti....

Keitin kaakaon uudestaan ja jäin kuuntelemaan ettei se kiehu yli ja sainkun sainkin aamupalan valmiiks, ja pääsin nörttäämään koneelle, mut eipä oo koskaan näin pitkään kestäny aamupalan tekemisessä!

Ja päivän satuhetken teille tarjosi Päivi. Nyt hyvää päivänjatkoa.

Kirjoita nimesi annetulla tavalla, älä huijaa!

Nenällä: 0+päåi8vf 8i (mulla on iso nenä, ei pysty..)
Kyynärpäällä: päivi
Kielellä: päivi
Leualla: pöäkiv i
Varpailla: pä'iov i (liian isot varpaat..)
Silmät kiinni: päivii (10-)

voihan perse, arki alko ja mn-festarit loppu nyt masentaa.
sentään sain ruotsin opettajalta luvan palauttaa aineen pari viikkoo muita myöhemmin.