Pikkutyttö oli vasta nelivuotias, hänen muistikuvansa olivat luultavasti hämärtyneet, ja tehdäkseen hänet tietoiseksi jo ovella olevasta muutoksesta äiti vei hänet piikkilanka-aidan luokse ja näytti hänelle kaukana olevaa junaa.
-Etkö sinä olekaan onnellinen? Juna vie kotiin.
-Entä mitä sitten tulee?
-Sitten me olemme kotona.
-Mitä se on että kotona? kysyi lapsi.
-Missä tätä ennen asuttiin.
-Entä mitä siellä on?
-Muistatko vielä nallesi? Ehkä nukkesikin ovat vielä tallessa.
-Äiti, kysyi lapsi. -Onko kotonakin vartijoita?
-Siellä ei ole.
-Sitten, kysyi pikkutyttö, voiko sieltä karata?