Hän kirkui. Hän lopetti hengittämisen ja vaipui kalman haaviin. Täällä hänen olisi hyvä olla, vailla huolta huomisesta. Vailla toivoa paremmasta, vuotaen, hiljaa...
Odottaen mitä hän näkisi, mitä siellä olisi?
Kutsuen heitä mukaansa.