IRC-Galleria

Vuonna 1986 pieni tyttö joutui salamurhaajan uhriksi. Murhaaja hautasi tytön elävältä maahan toistaen samalla sanoja “Tomato ta balcca“.

Nyt kun olet nähnyt ja toistanut mielessäsi nämä sanat, tulet tapaamaan murhatun tytön. Ensi yönä, kun olet nukahtanut, tyttö ilmestyy makuuhuoneeni kattoon ja tukehduttaa hänut samalla tavalla kuin hän tukehtui itse.

Jos kirjoitat tämän tarinan omaan blogiisi, hän jättää minut rauhaan. Hyvät tekosi palkitaan.

Akrobaattisten kykyjen näytön jälkeen häntä kutsuttiin. Häntä kutsuttiin kohti vettä. Hän pelkäsi sitä. Hän ei halunnut mennä. Ei sen jälkeen mitä hänelle tapahtui vedessä.

Vesi ympäröi hänet, täytti hänet. Hän yritti huutaa. Turhaan. Se oli kaikkialla, hänen allaan ja päällään. Joka suunnassa mihin hän vain yritti mennä. Kunnes käsi nosti hänet.
Joskus hän toivoi ettei käsi olisi ikinä saanut hänestä kiinni, mutta silloin hän oli onnellinen. Hän itki. Hän oli turvassa.

Ja sinä käsi joka nostit minut. Miksi olen tälläinen? Miten saavuin tähän pisteeseen? Mitä me teimme väärin? Mitä me teimme väärin toisia, sekä itseämme kohtaan?

Haluaisin kuulla totuuden. Totuuden siitä miksi elämää janoten joudumme kärsimään.

Anna minulle siihen lupa.

Anna minulle elämä.

Kiitos kaloista.

Kuuma.
Makkaraa.
Bissee.
Jäätelöä.

Ajaen pihalle kilokaupalla lannoitteita ja nurmikon siemenia, kalkiten maaperän vapauttaakseen ravinteet. Golfkenttä olisi kohtalokas.

He tulivat yön pimeydessä. Hän nukkui. Hän ei olisi ollut vaarassa, mutta he tulivat silti. Hän antoi ikuisen porttikiellon maailmaansa. He eivät ymmärtäisi häntä, heitä hävetti. He olivat typeriä. Hän olisi turvassa niin kauan kunnes hän toisin päättäisi.

Hetki ei olisi vielä.

Hetki olisi kun hän olisi valmis.

Ja valmis hän tulisi olemaan.

Oikeastaan kertoo aika paljon minusta, ainoastaan unohtui tupakit. Sitten tarvitaan firmware ja polkupyörä että pääsemme suorittamaan tieteellistä koetta.

Ai niin ja torx-setti.

Kulje kanssani joenrantaa, astu terävään kiveen.
Vuotavan jalkasi haluan nähdä, veren jokeen valuvan.
Ja aina nimesi näen autiomaassa, maailman iloksi kätesi sidoit ilmaan?
Huusin altaassa, "lähtekää ulos! antakaa niiden palaa, olen iso siili!"
Ja pian häntä ei enää ollut.





Kuinka masentavaa. Olet taas tehnyt vääriä valintoja, etkä tiedä miksi. Olivatko ne sinun valintojani? Täytyy vain odottaa. Olet odottanut jo kohta 7 vuotta. Vai pitempäänkö? Miksi sitten kun olit niin lähellä, teit kaiken väärin? Kauanko joudut odottamaan? 10 vuotta, 50 vuotta?

Älä sano ei koskaan.



Ps. Kiitos kaikille jotka ovat tukeneet minua taistelussani aikaa vastaan, te tiedätte keitä olette.
Kaadan baarissa laseihinne tyrmäystippoja.

Hän kirkui. Hän lopetti hengittämisen ja vaipui kalman haaviin. Täällä hänen olisi hyvä olla, vailla huolta huomisesta. Vailla toivoa paremmasta, vuotaen, hiljaa...

Odottaen mitä hän näkisi, mitä siellä olisi?

Kutsuen heitä mukaansa.

Tuli 4 vuotta töissä täyteen tänään aamulla kello kuusi. Onko sitä jo niin pitkä aika?
Saatanan kauan sitä olenkin ollut siellä töissä...

Nyt mie meen vaihtaa autoon gummit, että pääsen katastamaan sen.

Jatkakaa
Mie meen pihalle ja nukkumaan. ja_unta_ja

Over and out!

Ps.
Arrr.. Enhän minä osaa edes C#:tä.

Kuinka sitten php:tä.

Tai sitten ei, mutta haitanneeko tuo mitään? Ollut on ollutta ja mennyt mennyttä. Olipahan ainakin hauskaa, ja se on pääasia. Ei kai tässä kannata alkaa masentua että on vähän tullut hölmöiltyä, sehän kuuluu elämään.

Terve vaan ja kiitos kaloista!

Noustuaan hän havaitsi kadottaneensa monia asioita. Ja tehneensä outoja tekoja. Miten hän voisi selittää mustelmat raajoissaan? Olivatko "he" käyneet hänen asunnollaan? Missä hänen ajoneuvonsa on? Kuka on oksentanut hänen eteisen matolleen?

Tarina viidakossa.

Loppu oli lähellä, ammukset olivat tippuneet jossain vaiheessa paetessani väijytyksestä. Pyörähdettyäni epämiellyttävästi panssarivaunujen huoltopisteen tankkauslaitteistojen oikealle puolelle, kohde oli lähellä. Enää muutama sata metriä ja vuosien harjoittelu olisi saavutettu päätökseen. Hiivittyäni lähemmäs kohde kääntyi, hänen silmänsä kohtasivat omani ja tiesin, minut oli havaittu. Nopeasti vaihdoin taktiikkaa ja ryntäsin lähemmäs, yrittäen saada otteen mutta vastustajani teki kissamaisen nopean käännöksen. Hän painoi hälytystä jolloin koko helvetti purskahti valloilleen.
Juostessani tähtilaivaan poikki tähtitaivaan, päässäni pyöri vain yksi ajatus. Tuo yksi ajatus joka vaivaa ihmismieltä vielä pitkään ja kauan kuolemanikin jälkeen. Ja tuo ajatus joka jäi viimeisekseni ennenkuin tajuntani hiipui ja ihana kuolema vapautti minut tuskistani oli; Miten voin taistella viidakossa 600 Britney Spearsiä vastaan jos he ovat vihreitä?

Tarina suihkuhuoneesta.

"Ei älä puhu minulle enää koskaan!" Kuulin heidän huutavan. Piilouduin suihkuhuoneen kauimmaiseen nurkkaan. Ajattelin vain älkää huutako, älkää huutako, lopettakaa, lopettakaa, en tahdo tietää. Minulla on jo muutenkin tarpeeksi vaikea ja paha olo. Olen pieni ja huono ihminen, antakaa minun olla. He hakkaavat ovea vaatien minun tulevan ulos. Pelkään. Miksi sen piti tapahtua minulle?
Äänet loppuvat yhtä nopeasti kuin olivat alkaneetkin. Nyt oli enää hiljaisuus ja veden lorina. Ja pienen lapsen itku. Kyyneleet valuvat hänen silmistään kun hän pudottaa veitsen kädestään. Hän ei halunnut luopua vaimostaan, mutta nyt hänen olisi pakko. Mikään voima maailmassa ei toisi hänen rakkaimpiaan takaisin kuoleman takaa. Mutta entä poika?
Ajattelin etten ikinä tulisi pois suihkusta, vaanjäisin sinne. Katatoonisessa tilassa. Oi Katatonia, vapauta minut hulluuteen. En kestä enää odottaa, sopivatko he riitansa? Mutta hän on humalaspäissään äkkipikainen, yleensä riidat kestävät kauemmin. Kääriydyttyäni lattialle kerälle, ja antaen puhdistavan veden valua päälleni katsoin käsiäni eivätkä ne enää olleet omani, vaan itseni. He potkaisevat oven auki ja repivät minut ulos, rukoilen heitä lopettamaan, mutta he eivät kuuntele. He hakkaavat minua pampuillaan, potkivat ja sylkevät päälleni. En halunnut luopua hänestä, antakaa anteeksi.