IRC-Galleria

Niinpä. Havahduin ajatukseen... kolme minuuttia sitten.
Miksi ihmisillä on web-kamera ja miksi se laitetaan päälle? En tiedä. Tekeeköhän se esimerkiksi mesekeskusteluista luontevampia, kenties. Minusta tuntuu, että pohjimmiltaan kyse on kuitenkin omasta naamasta, jostain syystä se on vain kiva näyttää.
Tarkoittaako tämä sitä, että kaikki ko. värkkiä käyttävät ovat itsekeskeisiä ääliöitä? No ei. Tietenkään. Eivät kaikki sellaisen omistavat ole myöskään kauniita. Tylyä mutta totta. Ja nyt kukaan kavereistani ei vedä tästä johtopäätöksiä tai minä... mökötän.
Niin, joskus harkitsin sellaisen hankkimista, mutta sitten tajusin, että en haluaisi pitää sitä päällä. No, miksi en? Haluanko todella ihmisten näkevän, kun istun kofeiinihöyryissä puolialastomana koneella, raavin persettäni ja nauran yksikseni näyttäen paskalta? No, enpä tietenkään. Varsinkaan kun suurin osa ajasta, jonka vietän koneella, tapahtuu öisin, jolloin olen tavallistakin valloittavamman näköinen. Niin. Onhan se pirun kätevä olla olemassa, sillä voi myös vakuuttaa toisen ihmisen, että on oikeasti se, jonka kuvia näkyy galleriassa. Joopa joo, mutta tuonkin, ymmärtääkseni, voi kiertää joten sinne meni sekin teoria.
Mikä ärsyttää noissa kameroissa eniten? Se, että niillä ihmisillä, joilla itse haluaisi kameran olevan, ei koskaan ole sellaista. Joku kiva tyttönen joka asuu toisella puolella maata, kaupunkia, kaupunginosaa, planeettaa, universumia. Ja god damn, ei sillä ole semmoista. Persiistä.

Miksi kirjoitan taas tänne? Olenko huomionkipeä moukka, joka tahtoo ihmisten kommentoivan typeriä ajatuksiaan muka älykkäästi, kenties sarkastisesti, jopa olevan samaa mieltä? Kenties.
Hienoa, nyt kun tämä on poissa mielestä, voin mennä takaisin katsomaan Dylan Morania youtubesta. Ja etsiä ruokaa.

During these darkest hours
I can feel the most desperate of feelings
And yet have the most unreachable hopes
So, if I would beg of you, would you join me in eternity alone

Be still my wild and aching heart
Hide thy deepest wishes from their knowledge
But let them clearly see thy strength
Do not hide thine beauty but never hasten nor fall in despair

En miekään tiedä mitä työ ajattelette, menkää itteenne.

Joo-o.
Olipas vain melkoinen ilta tuo kyseinen. Esiinnyimme bändini Serpenthian kanssa ensi kertaa "isosti" elikäs Joensuun Hurmos Titsor- klubilla Ravintola Kellarissa Northerin lämppärinä. Voi veljet. Voin kyllä sanoa, että vaikka neljännesvuosisadan täyteentulo on enää reilun vuoden päässä, oli kuin olisi ensimmäiselle keikalle ollu menossa. Jännitti niin maan perkeleesti. Vaan sehän menikin hyvin. Yleisöä oli varmaan joku 200 ja iso osa, varmaan 80% oli menossa mukana. Kukaan, joka ei tuollaista ole kokenut, ei voi kuvitella millainen fiilis siellä lavalla oli. Vajaa 45 minuuttia meni kuin siivillä enkä muista kuin hämäriä kohtia sieltä täältä. Enkä edes ollut, vielä tuossa vaiheessa, päihtynyt kuin korkeintaan siitä tunteesta, että tämähän jumaliste toimii, ja vielä muutkin kuin myö tykätään. Kiitos kaikille, jotka olitte paikalla, teitte illasta, näin kliseisesti sanoen, ikimuistoisen.
Niin, miksi mie kirjoitan tätä? Noh, en tiedä. Mutta kirjoitinpa jotain, että buuhuu vaan teillekin.