Niinpä. Havahduin ajatukseen... kolme minuuttia sitten.
Miksi ihmisillä on web-kamera ja miksi se laitetaan päälle? En tiedä. Tekeeköhän se esimerkiksi mesekeskusteluista luontevampia, kenties. Minusta tuntuu, että pohjimmiltaan kyse on kuitenkin omasta naamasta, jostain syystä se on vain kiva näyttää.
Tarkoittaako tämä sitä, että kaikki ko. värkkiä käyttävät ovat itsekeskeisiä ääliöitä? No ei. Tietenkään. Eivät kaikki sellaisen omistavat ole myöskään kauniita. Tylyä mutta totta. Ja nyt kukaan kavereistani ei vedä tästä johtopäätöksiä tai minä... mökötän.
Niin, joskus harkitsin sellaisen hankkimista, mutta sitten tajusin, että en haluaisi pitää sitä päällä. No, miksi en? Haluanko todella ihmisten näkevän, kun istun kofeiinihöyryissä puolialastomana koneella, raavin persettäni ja nauran yksikseni näyttäen paskalta? No, enpä tietenkään. Varsinkaan kun suurin osa ajasta, jonka vietän koneella, tapahtuu öisin, jolloin olen tavallistakin valloittavamman näköinen. Niin. Onhan se pirun kätevä olla olemassa, sillä voi myös vakuuttaa toisen ihmisen, että on oikeasti se, jonka kuvia näkyy galleriassa. Joopa joo, mutta tuonkin, ymmärtääkseni, voi kiertää joten sinne meni sekin teoria.
Mikä ärsyttää noissa kameroissa eniten? Se, että niillä ihmisillä, joilla itse haluaisi kameran olevan, ei koskaan ole sellaista. Joku kiva tyttönen joka asuu toisella puolella maata, kaupunkia, kaupunginosaa, planeettaa, universumia. Ja god damn, ei sillä ole semmoista. Persiistä.
Miksi kirjoitan taas tänne? Olenko huomionkipeä moukka, joka tahtoo ihmisten kommentoivan typeriä ajatuksiaan muka älykkäästi, kenties sarkastisesti, jopa olevan samaa mieltä? Kenties.
Hienoa, nyt kun tämä on poissa mielestä, voin mennä takaisin katsomaan Dylan Morania youtubesta. Ja etsiä ruokaa.