IRC-Galleria

Damriel

Damriel

Ignorance is bliss

Herkkää tulkintaa, otto kolme.Tiistai 01.09.2009 02:46

Että niin, meinasi jo mennä usko omaan tekemiseen, kolmannen kerran kun aloitin Sindicate- demon vokaalien, ja myös muutamien konsonanttien, jopa sanojen, äänittelyn viime perjantaina. Vaan kuinkas sitten kävikään?
Hoksasinpa kerrankin huolella tehdä äänenavauksen, ja kappas, sehän jopa auttoi. Viikonlopun aikana narulle, elikäs tietokoneelle, tallentuikin mitä kummallisempia äännähdyksiä by me myself and I ja vielä tässä vaiheessakin, kun ensimmäisiä "sinnepäin"- miksauksia kuuntelen, tunnen jopa jonkinmoista ylpeyttä saavutuksistani.
Täytyy varoittaa teitä, arvoisat orkesterin ystävät, rääkyosasto, sekä murinajaosto, ovat piirun verran raaempia kuin aikaisempia demoja kuunnelleet ovat tottuneet, olemme siis lähestyneet enemmän liveantiani. Mikä toisaalta ei varmasti ole huonompi homma ollenkaan.
Demoniloinen, elikäs Sindicate-demo/promo/mikälieräpellys, etenee siis uuden aikataulumme mukaisesti, julkaisun toivottavasti sattuessa vielä tämän vuoden puolelle. Elikäs horns up everyone. Kiitos, kiitos, ja kuulemisiin.

Arvoisat Serpenthian ystävätMaanantai 17.08.2009 16:01

Asiahan oli nyt niin, että päätimme ruveta hulluttelemaan rumpalimme kanssa, ja lopputuloksena oli se, että äänitimme koko Sindicate- demon rummut uudestaan, alusta loppuun. Syynä tähän mielipuolisen hämmentävään tekoon oli siis se, että emme olleet tyytyväisiä keväällä äänitettyihin raitoihin.
Tuumasta toimeen ja studioon, eli perjantai - sunnuntai meni mukavasti klikkiä ja rytmikitaroita kuunnellessa, mutta tässä vaiheessa todettakoon, että kyllä kannatti. Parannusta entiseen tuli aivan julmetusti ja nyt voimmekin hyvillä mielin siirtyä vielä sipistelemään.
Rumpuäänityksistä hullaantuneina, lievästi vittuuntuneina muutamista teknisistä vastaiskuista, päätin sitten, että minäkin pystyn parantamaan, joten näillä näkymin ennen syyskuuta allekirjoittanut hyökkää studioon taas huutamaan äänensä pilalle. Jospa kolmas(3) kerta toden sanoisi.
Sellainen ilouutinen vielä, että emme vain tyytyneet uusimaan vanhoja rumpuja, vaan menimme niinkin pitkälle, että äänitimme rummut yhteen aivan uuteen ralliin. Ko. biisi ei vielä omaa nimeä eikä tule olemaan "Sindicate"- demollamme, mutta julkaistaneen ennen ensi kesää bittiformaatissa ainakin mikseri.net- sivuillamme.
Että näin täällä tänään.

ElämäMaanantai 08.06.2009 09:37

Joskus sitä vaan tulee pohdittua pikku juttuja, tällä kertaa oli vuorossa mitätön asia, joka koskettaa kaikkia. Kyseessähän siis on elämä.
Heräsi sellainen ajatus, että tämän homman absurdius on lähes huvittavaa ja totaalisen naurettavaa. Se antaisi hyvät naurut, ellei se sattuisi niin saakutisti. Ja naurattaahan se silti. Meissä nykyajan ihmisissä on semmoisia pieniä evoluution(ko) kehittämiä vikoja, että voi vain ihmetellä miten meitä onkaan näin paljon. Kai jotkut osaavat elää sitten "oikein" ja huolehtia siitä jatkuvuudestakin.
Meinaan, että ainakin minun tuttavapiirissäni elää ihmisiä, jotka vain odottavat, märehtivät ja ovat sen sijaan, että oikeasti toimisivat jouduttaakseen asioita. Noh, itsehän kuulun samaan porukkaan, en siis tuomitse.
Hassuja ovat myös ihmiset, joita pitäisi kunnioittaa vain, koska he, omasta mielestään ja olevinaan, ovat saavuttaneet jotakin, tai vain sattuvat olemaan fiksuja, menestyneitä tai kauniita. Parhaassa tapauksessa kaikkea kolmea. Voe herra isä sentään.
Kyse ei ole siitä, mitä tämän kaiken jälkeen tapahtuu, vaan mitä tapahtuu juuri nyt. Katsopa peiliin tänään. Sama naama ei ole siellä huomenna. Olet päivän vanhempi, päivän olet hukannut, jos et ole pyrkinyt kohti tavoitteitasi.
Kannattaako siis istua paskat housussa kotona odottamassa, että jotain kivaa ja odotettua tapahtuu, kun voisi olla tekemässä jotain, joka edes auttaisi tapahtumaa? Tai kokisit jotain odottamatonta kivaa? On totta, että yritys voi mennä pieleen ja tulee paha mieli. No boo-hoo, ei se siitä paremmaksi kotona istuen muutu, minä, jos kuka, tiedän tämän. Että eiköhän aleta elämään kukin tavallamme ja anneta toisten elää tavallaan ilman turhaa elvistelyä ja sössötystä. Ja sitähän tämäkin on. Miksi siis vaivauduit lukemaan? Elämän salaisuus ei selvinnyt, hukkasit vain noin pari minuuttia elämästäsi. Onnitteluni.

Varastin Snanulta. :P Tiistai 02.06.2009 07:00



PARHAAT jokaiselle aakkoselle:

A - Abigor
B - Behemoth
C - Cradle of Filth
D - Draconian
E - Embraced
F - Funeris Nocturnum
G - Gloria Morti
H - Hecate Enthroned
I - Insomnium
J - ?
K - Keep of Kalessin
L - London After Midnight
M - My Dying Bride
N - Nile
O - Origin
P - Psyclon Nine
Q - ?
R - Ram-Zet
S - Swallow the Sun
T - Turmion Kätilöt
U - Unleashed
V - Vesania
W - Watain
X - X-Japan
Y - ?
Z - Zyklon

Jännää.Keskiviikko 25.03.2009 23:48

Serpenthia sitten selvitti tiensä rokit- finaaliin. Ja eikun äänestämään: http://www.karjalainen.fi/karjalainen/Viihde/rokit_serpenthia.html

Neljännen Serpenthia- demon äänitykset jatkuvat viikon päästä kitaroilla. Jei. Njoo. Eipä siinä muuta. Että eikun tissit heilumaan ja pylly keikkumaan.

Mr. Valo JoensuuMaanantai 16.03.2009 17:14

Jeah. Viikonloppu meni kivasti Kiana- nimisen hyvinkääläisorkesterin videokuvauksissa, joissa allekirjoittanut oli valomiehenä n. 12 tunnin varoitusajalla. Oli kyllä kivaa, vaikka tulikin sellainen 30+ tuntia valvottua yhteen menoon. 24 tuntia melko tarkalleen kesti kuvaukset + purku, nyt on olo, jälleen väsynyt mutta onnellinen.

Rikottu ValaSunnuntai 08.02.2009 03:27

Vaikka vannoin
Etten koskaan palaisi
Olen tässä taas
Raavin sieluni paperiin
Nuo sanat jotka
Satuttaa voisivat enemmän
Vain pysymällä sisimmässäni

Miksi tuo kosketus
Jota en koskaan tuntenut
Korventaa minua edelleen
Mikä sai minut uskomaan
Että pystyisin välttämään
Sen minkä toiset olivat jo nähneet
Kivun, jonka olivat jo kokeneet

Vaikka vannoit
Ettet koskaan palaisi
Olet tässä taas
Raavit sieluni esille
Sanasi, hiljaiset lupauksesi
Tarkoitettu lohduttamaan
Toiveeni, tuhoajani

Nyt jotain, jossa ei ole pointtia.Torstai 05.02.2009 21:26

Minua vituttaa. Ja syynä ovat ihmiset. Miten saatanan vaikeaa voi olla kirjoittaa oikein? Tai edes helevetti vie, pyrkiä moiseen tekoon. Olisi varmasti niin suuren työn takana se, että kerrankin kirjoittaisi ymmärrettävästi, eikä jotain vitun "diip siis niiQ ja daa ja lol". Olen ehkä tulossa vanhaksi ja skeptiseksi. Mutta vikahan ei luonnollisesti ole minussa vaan muissa.
Toinen asia, joka on enemmän kuin hiukan ristiriidassa edellisen kantani kanssa, joka pistää vihaksi, on rakkaan galleriamme mahtavan nuorison käytös "seniori"käyttäjiä kohtaan. Tai ylipäätään kaikkia kohtaan, joiden pärstä ei kerro, että kengännumero ja äo ovat kutakuinkin samat. Okei, ihmiset ovat mulkkuja loppupeleissä kaikki, mutta voisi sitä nyt vähän edes yrittää jossain käyttäytyä. Samat räkäpäät huutelevat kaupungilla tyhmyyksiään ja kuvittelevat olevansa kovia. Kyllähän sen ymmärtää miten internetskin ihmeellisen maailman "valta ja mahdollisuudet" sokaisevat sellaisen, jonka kanssa älykkään mielipiteiden vaihdon voi olettaa olevan yhtä mahdollista kuin kyseisen toiminnan harjoittaminen pähkinän kanssa.
No niin, nyt on taas parempi mieli kun sai huutaa kaikille kaikista huutamatta kellekään mistään. Menen takaisin katsomaan britti- sitcomeja ja tulen taas joku päivä takaisin entistä skeptisempänä uusien valitusten kanssa. Mutta ihmiset, jos luette tämän, ajatelkaa. Vaikka se varmasti osalle teistä tuottaakin päänsärkyä niiden kahden rusinan tehdessä työt, joihin perusaivotoiminnalla varustetulla ihmisellä on miljoonia rusinoita varattuna. Onnea.

Web-kameratTorstai 29.01.2009 06:24

Niinpä. Havahduin ajatukseen... kolme minuuttia sitten.
Miksi ihmisillä on web-kamera ja miksi se laitetaan päälle? En tiedä. Tekeeköhän se esimerkiksi mesekeskusteluista luontevampia, kenties. Minusta tuntuu, että pohjimmiltaan kyse on kuitenkin omasta naamasta, jostain syystä se on vain kiva näyttää.
Tarkoittaako tämä sitä, että kaikki ko. värkkiä käyttävät ovat itsekeskeisiä ääliöitä? No ei. Tietenkään. Eivät kaikki sellaisen omistavat ole myöskään kauniita. Tylyä mutta totta. Ja nyt kukaan kavereistani ei vedä tästä johtopäätöksiä tai minä... mökötän.
Niin, joskus harkitsin sellaisen hankkimista, mutta sitten tajusin, että en haluaisi pitää sitä päällä. No, miksi en? Haluanko todella ihmisten näkevän, kun istun kofeiinihöyryissä puolialastomana koneella, raavin persettäni ja nauran yksikseni näyttäen paskalta? No, enpä tietenkään. Varsinkaan kun suurin osa ajasta, jonka vietän koneella, tapahtuu öisin, jolloin olen tavallistakin valloittavamman näköinen. Niin. Onhan se pirun kätevä olla olemassa, sillä voi myös vakuuttaa toisen ihmisen, että on oikeasti se, jonka kuvia näkyy galleriassa. Joopa joo, mutta tuonkin, ymmärtääkseni, voi kiertää joten sinne meni sekin teoria.
Mikä ärsyttää noissa kameroissa eniten? Se, että niillä ihmisillä, joilla itse haluaisi kameran olevan, ei koskaan ole sellaista. Joku kiva tyttönen joka asuu toisella puolella maata, kaupunkia, kaupunginosaa, planeettaa, universumia. Ja god damn, ei sillä ole semmoista. Persiistä.

Miksi kirjoitan taas tänne? Olenko huomionkipeä moukka, joka tahtoo ihmisten kommentoivan typeriä ajatuksiaan muka älykkäästi, kenties sarkastisesti, jopa olevan samaa mieltä? Kenties.
Hienoa, nyt kun tämä on poissa mielestä, voin mennä takaisin katsomaan Dylan Morania youtubesta. Ja etsiä ruokaa.

A dream yet something more... Keskiviikko 28.01.2009 06:15

During these darkest hours
I can feel the most desperate of feelings
And yet have the most unreachable hopes
So, if I would beg of you, would you join me in eternity alone

Be still my wild and aching heart
Hide thy deepest wishes from their knowledge
But let them clearly see thy strength
Do not hide thine beauty but never hasten nor fall in despair

En miekään tiedä mitä työ ajattelette, menkää itteenne.