joita en ole muutamaan vuoteen nähnyt lainkaan..
Unessani kaikki vanhat kaverini kulkivat porukassa käsi kädessä (sinäänsä hassua, koska kaikki eivät tunne toisiaan) ja pysähtyivät katsomaan minua.
Yksi heistä huusi minua nimeltä...
Menin heidän luokseen ja he alkoivat kaikki vuoron perään kertomaan elämistään.. Yksi heistä oli bilehile, yksi jo 2 lapsen äiti, yksi oli menossa naimisiin ja yksi hehkutti muuttavansa Espanjaan.
Minä olin hiljaa, en kertonut itsestäni mitään ja kuuntelin surullisena.. Kuinka paljon olinkaan näistä ihmisistä erkaantunut, kuinka paljon minulta olikaan mennyt ohi. En tuntenut heitä enää lainkaan.
Eräs heistä sanoi, että minä olen syypää siihen miksi olen nykyään niin yksinäinen..
Hän taisi olla oikeassa.
Olen oikeesti todella pahoillani, etten ole pitänyt melkein kehenkään yhteyttä.
Olen tosi pahoillani, että jopa parhaat ystävyyssuhteet ovat rakoilemassa...
Mulla on oikeesti todella ikävä monia vanhoja tuttuja (ehkäpä myös sinua, lukija)..
Osa heistä on muuttanut puhelinnumeroa, enkä ole senkään takia päässyt yhteyksiin, vaikka olisin halunnutkin..
Niin se elämä verottaa.
En olisi koskaan uskonut jääväni näin yksinäiseksi..
Kukaan ei tule kahville Minun asuntooni, juomaan boolia kanssani, lähde kanssani lenkille tai...
Niin harva enää kertoo elämänsä mullistuksistaan minulle, etten minä voi kertoa omistani..
Ehkäpä siksi niin harva edes tietää minun muuttaneen Tampereelta..
Minulla on ikävä teitä.
