IRC-Galleria

Toisinaan en jaksaisi olla "saatavilla" 24/7. Luulin, että nyt kun olen hetken rampa, saisin olla ihan yksin jos niikseen haluaisin. Ja paskat !! Puhelin pitää olla päällä ja mielellään äänet päällä 24/7 jos vaikka tallilla tapahtuu jotain ja mut pitää saada kiinni. Kaverit soittelee ja laittaa viestiä tämän tästä ja jos vastausta ei kuulu, ni ne pirut osaa tulla ovelle asti norkoamaan. Tosin ei se haittaa :) Ystävät ovat ihania ja saa mut pysymään järjissäni tämän ajan, kun muuten vain olisin ja stressaisin kaikesta.
Ähäää! Mä tahdon ratsastamaan mun omalla rakkaalla tulisella tammallani. Nyt ei kelpaa hellä ori, vaan ainoastaan tulinen tammani Likkis. -Sori kulta, olet silti rakas <3
Siitä on aikaa jo kaksi viikkoa ja muutama päivä, kun viimeksi olen ollut hevosen selässä. En aikoihin ole pitänyt näin pitkää taukoa.. En ainakaan 1½ vuoteen.. Kokonaisuudessaan tauosta tulee niin pitkä, etten pitänyt edes näin pitkää taukoa silloin kun odoton Oskaria. Silloin ratsastin 2vko ennen ku O syntyi ja viikon O:n syntymän jälkeen. Siitä tulee siis taukoa 3vko ja nyt pitäis olla reilu 4vko. KUOLEN NYT !!
Olin eilen IKEAssa ja voi luoja mun kädet on nyt hieman kipeät, kun siellä tuli keppien kanssa köpöteltyä. Sinäänsä se oli hemmetin hyvää liikuntaa käsivarsille jne., mutta nyt kämmenet on niiiin kipeät, että itku meinaa tulla kun jonnekkin pitäisi liikkua. Kaiken lisäksi tänään taas pitää lähteä jonnekkin keppeilemään. Joni ehdotti 10km lenkkiä, mikä ei sinäänsä olisi kovin kaukaa haettua tuntien äitini kieroutuneen huumorin. Pelkään vain pahasti, että edessä on shoppailua täysissä kaupoissa ja sehän ei nyt ole kovin mukavaa näiden keppuroiden kanssa.
Mulla on taas näemmä tylsää, kun vain kirjoitan lauseen toisen perään. Lauseita, joilla ei ole mitään merkitystä, jotka vain ovat ja se häiritsee minua. Aina pitäisi olla jotain sanottavaa. Lauseiden tulisi merkitä jotakin, edes jollekkin, mutta nyt ne ovan yhtä tyhjän kanssa. Merkityksetöntä paskaa. En tosin osaa lopettaakaan, sillä näppäinten äänessä on jotakin niin kovin rauhoittavaa.
Olen varmasti ollut joku kuuden vanha, kun olen ensimmäisen runoni kirjoittanut. Sen jälkeen ei ole näkynyt loppua runoille ja saduille, mielipiteille, itsensä avaamiselle. Kirjoittaminen on aina ollut luontevaa.
Seitsemännen luokan tienoilla mukaan tuli laulaminen. Olinhan mä sitä ennenkin laulanut, mutta silloin mä ekan kerran kuulin, että mä osaan tehdä sitä. Itse en edelleenkään allekirjoita sitä lausahdusta, sillä äänellään se variskin raakkuu. Laulajana olen aina ollut vahva tulkitsija ja laulamalla saan vuodatettua syvimmät tuntoni toisten kirjoittamilla sanoilla, joka ei tee niin kipeää kuin omien tekstien tulkitseminen. Silti laulaminen puhdistaa. Se auttaa, kun tekee mieli huutaa, raivota, kirota, itkeä, olla väkivaltainen, tunnustaa jotain, mitä ei kuuna kullan valkeana muuten saisi sanottua..
Teatteri tuli mukaan kuvioihin vuonna -01 ja on osoittautunut myös vallan terapeuttiseksi harrastukseksi. Tällä hetkellä se antaa kyvyn unohtaa ja toisaalta mahdollisuuden purkaa tunteet roolihahmon kautta. Siihen harrastukseen liittyy muisto jos toinenkin, mutta ne pidän mieluiten itselläni. Jos joskus kirjoitan näytelmän se kertoo vuosistani näyttämöllä. Siitä tulisi mielenkiintoista, sillä silloin kertoisin asiat, niin kuin ne minusta tuntuivat. Joku saattaisi yllättyä.