Eilinen pistää taas miettimään..
Meidän sukupolvi tuntuu jotenkin sairaalta. Mistä on kyse?
Lemu, Masku ja Askainen yhdistyvät vuoden -09 alussa ja kuulin pelottavia huhuja, että yhteen luokkaan voi tulla peräti 40 (?!) oppilasta. Nykyään on myös kuulemma tapana laittaa heikosti koulussa pärjäävät oppilaat samalle luokalle.
Miettikää nyt itse omaa yläastettane! Luokassa 20 oppilasta ja 1 opettaja, eikä opettajan aika MITENKÄÄN tunnu riittävän edes sille määrälle oppilaita ja nyt sitten oppilaiden määrää pitäisi lisätä. Mitä ihmettä?! Ajatelkaa, kun luokassa on 40 oppilasta, jolla on vaikeuksia opiskelussa ja heillä on vain 1 opettaja. Miten silloin käy?
Lisäksi koulupsykologit ja -kuraattorit päivystävät ehkä kerran tai kaksi viikossa. Jos koulussa on niin mieletön määrä oppilaita, kun nyt esim. tämän kuntaliitoksen seurauksena käy, miten kukaan voi saada enää mitään apua? Varsinkin, kun opettajia on oppilaiden määrään nähden naurettavan vähän.
Niinpä.. Homma kusee "ylemmillä"tahoilla ja ongelma tuntuu olevan päättäjissä, mutta ehkä myös hieman lasten/nuorten vanhemmissa ja lapsissa, sillä heilläkin pitäisi mielestäni olla oikeus vaatia muutoksia asiaan. Valitettavasti puhujanpönttöön päästetään yleensä verbaalisesti lahjakkaita ihmisiä, jotka osaavat paketoida ongelmat niin kauniiseen pakettiin, ettei vanhemmille ja oppilaille tule mieleenkään pohtia asiasta mahdollisesti seuraavia ongelmia. Miten käy, kun päättäjät itse huomaavat ongelman (jos huomaavat)?
Tällaisessa tilanteessa sysäytyy sanattomasti vastuu nuorille. Tuntuu siltä, että aikuiset olettavat nuorten tarkkailevan toisiaan ja sitten joku tulee kertomaan opettajille/vanhemmille/kolulupsykologille/terkkarille jne., että "Hei, tolla on joku ongelma." Valitettavasti asia ei menen aina niin, ehkä joskus harvoin. Nuoret ovat oma ryhmänsä ja nuorten mentaliteetti on yleensä se, että kaveria autetaan porukassa, mutta aikuiset ovat autuaan tietämättömiä tilanteesta. Kunnes räjähtää...
Mutta eihän eilistä tapahtumaa tule meidän lintukodossamme tapahtumaan?