Katselet minua ja haluaisit arvostella. Tai ehkä sittenkin haluaisit luoda yhteyden, joka joskus katkesi. Mutta entä jos mitään ei koskaan ollutkaan ja kuvittelikin vain kaiken?
Miksi et onnistu pyyhkimään minua pois muististasi? Minä olisin sen tehnyt jo, mutta sinä olet kiinni minussa kuin takiainen etkä suostu luovuttamaan. Et luovuta, vaikka kaikesta onkin jo aikaa.. VUOSIA.
Miksi tyydyt vain katseluun ja sanojeni kuunteluun? Miksi et sitten yritä itse tehdä tai sanoa jotain, jos niin kovasti haluat olla osana elämääni. Miksi tyydyt vain seuraamaan tapahtumia sivusta?
Silloin kun sinä olit osa kaikkea mokasit sen ja kun annoin mahdollisuuden sinä hukkasit sen. Nyt vain katselet sivusta. Miksi jäit katsomaan, mutta et enää yritä? Etkö osaa vain unohtaa ja jatkaa matkaasi, sillä niin olisi paljon parempi meille kaikille.
Ja ne harvat sanat, jotka suustasi tippuvat kerran tai kaksi vuodessa voitt jättää vastaisuudessa sanomatta, sillä ne eivät enää merkitse mitään. Ehkä sinun olosi helpottuu ja harhaisesti luulet pitävän yllä jonkin laista sidettä, joka viellä joskus sitoo meidät takaisin yhteen, tai ainakin sinut kiinni siihen kaikkeen, minkä joskus menetit.
En tiedä, enkä ymmärrä... Mikä on pointti ja miksi?