IRC-Galleria

Nyt tarvitsis saada töitä, jotta saisi kämpän, johon mahtuu koko kolmen ihmisen perhe hyvin asumaan. Tällä hetkellä työksi kelpaa lähes kaikki, mistä tienaa kohtuullisen summan, jolla on mahdollisuus elää ja olla niin ettei tarvitsisi murehtia, onko varaa pistää voita leivälle.
Peruskoulun papereilla homma vaan on vähän hankalampi ja pitkä kokemus hevosten kanssa touhuamisesta ei auta kuin niiden parissa, mutta jotain on yritettävä.
Oppisopimuskin olisi parempi vaihtoehto kuin töissä käymättömyys.
Kunnianhimo ajaa tekemään työt kunnolla ja oppimaan uutta, joten asenne ainakin olisi kohdillaan, mutta kuten sanoin: homma ei ole siltikään helppo..

Kiitos, kun valvoit kanssani yön ja juttelit kanssani. Uni tuli sen jälkeen nopeasi ja voin vain todeta, että en ole nukkunut aikoihin näin hyvin.
Olo on taas PALJON paremi. Kiitos siitä. Tuskin tiedät edes itse, kuinka paljon arvostan sinua.
Kiitos ja kumarrus!

Olet tärkeä <3

Onnea kaikille valmistuneille ja niille myös, jotka lomalle pääsivät eilen/tänään :)

Kaikilla tuntuu olevan kaikki hyvin ja hyvä niin. Minä vain pohdin asioita.
Taas mä ajattelen liikaa ja se tuntuu vaikeuttavan elämääni entisestään. Miten mä saisin muutettua mahdottomat ajatukseni mahdollisiksi teoiksi?
Samaan aikaan haluaisin ottaa koko maailman syliini ja halata sitä parantaen kaiken, mutta samaan aikaan olen siihen niin kovin pettynyt ja tahtoisin vain ruoskia sen saamattomia ihmisiä, jotka luulevat hallitsevansa kaikkea.
Joku sanoo, että meitä on täällä aivan liikaan, mutta olen alkanut pohtimaan, että onko asia ihan niinkää..? Onko vain tietyn tyyppisiä ihmisiä liian vähän ja jotakin tyyppiä aivan liikaa? Vai ovatko vain väärät ihmiset päässeet politiikkaan ja kiinni vallan (syntiseen) kahvaan?

Pitäisi siivota...En viitsisi-.-'

Olet rakas tärkein <3

Puhunko totta, vaiko valehtelenko vain?
Jos valehtelen, niin ketä tässä edes kusetetaan?

Kevyesti nukutut yöt ei edelleenkään näemmä sovi mulle. Päähän tulee liikaa ajatuksia ja kipeitä kysymyksiä. Silloin lakkaan ymmärtämästä itseäni ja tahtoisin kadottaa koko maailman jonnekkin pimeään. Tai olisiko ehkä kirkkaus parempi? Josko silloin vaikka minunkin ajatukseni kirkastuisivat ja ymmärtäisin paremmin, miksi näin on ja miksi tunnen näin.
Elämä on täynnä kummallisia kysymyksiä. Toisinaan sitä miettii vaan, että pistääkö päälleen mustan vai valkoisen paidan ja joskus miettii, että hyppääkö kalliolta alas vai ei?
Myönnän kuuluvani siihen tyyppiin, että teen asioista vaikeampia kuin ne oikeastaan ovatkaan. Ajattelen kai liikaa tai sitten olen niin tyhmä etten näe selviä asioita. Toisinaan elämä näin on hemmetin mukavaa ja sitä tuntee itsensä jotenkin viisaaksi tai syvälliseksi, mutta joskus tahtoisin vain ampua itseltäni aivot kauas pois. Elämä on ihanaa, eikös?

Hän tuli luokseni,
suuteli minua hiljaa,
silitti päätäni,
katsoi minua silmiin,
sanoi rakastavansa minua.

Otin hänet vastaan,
vastasin suudelmaan,
pidin kädestä kiinni,
upposin silmiinsä,
rakastin häntä takaisin.

Hän lähti,
jotain särkyi sisälläni.

Hän et ollut sinä.

Perkeleen perkele!
Mä en kestä tätä *piip* flunssaa *piip* enää hetkeäkään! Sunnuntaina on kisat ja pitäis olla niin *piip* edustavana, mut *piip* tässä kunnossa se ei onnistu mitenkään. *PIIP!!*

Kipeitä asioita miettii hän..