Eilen illalla ikävöin ystävää. Nukahdin kun pohdin, mitä kaikkea haluaisin hänelle kertoa. Oikeastaan mä tarvitsisin olkapään (joita ihmisellä on onneksi kaksi..) ja nyt tässä maailmassa ei taida olla kuin yksi persoona, joka tyynen rauhallisesti jaksaisi kuunnella koko vuodatuksen ja olisi vielä kaiken jälkeen sitä mieltä, että toivoa on ja että mä olen söpö.
Päivän valjettua koko homma meni kuitenkin totaalisen läskiksi, koska aloin analysoida liikaa. Joskus totesin olevani helvetin viisas, mutta yleisesti kuulostin räntäsateessa kököttävältä kissanpennulta, joka oli kesän jälkeen jätetty yksin saareen nököttämään, eli melko epätoivoiselta ja kamalalta.
Jätetään nämä asiat omaan arvoonsa.
ps.Kohta on lauantai.. <3