IRC-Galleria

on joulukuun 16. päivä. bayerin maakunnan neljännen poliisipiirin toimistossa dortmundissa riittää tuttuun tyyliin säpinää. limaiset takapiiskat, tyköistuvat nahkatakit, herkeämättä pirisevät kännykät, ärsyttävästi raksuttava faksikone ja kofeiinin tahrimat kahvikupit täyttävät hektisen miljöön.

pääpoliisimestari frans kinderwurstin puhelin soi.

"frans! fraa-aans! et ikinä usko. nyt on kuule semmosia uutisia, että voihan wetterdotter sentään!"

ääni kuuluu hannoverin veemäisimmälle yksityisetsivälle, rolf schentpetzerille.

"nooo, annas kuulua", luunkova pääpoliisimestari rykäisee.

"selvitin juuri, mitä erber puuhaili viikonloppuna."

kinderwurst tumppaa röökinsä salamana itäsaksalaiseen näyttöpäätteeseen, siirtää jalkansa välittömästi pois mahonkipöytänsä päältä ja kyyristyy luuri karvaisessa kädessään keskittyneeseen asentoon.

"sa-sanoitko...", epäuskoinen kinderwurst kysyy melkein kuiskaten ja puhaltelee ulos viimeisiä savujaan.

"sanoitko, että erber on nyt meidän miehiämme? siis väitätkö muka todella, että saimme hänet? voi jumalauta!"

(peitenimi erberillä miehet tarkoittavat suomalaisen internet-yhteisö irc-gallerian käyttäjää e-estebanosia. tämän hävyttömän suomalaiskollin hämmennystä aiheuttavat kuvat, päättömät kirjoitukset ja muut ovelat virtuaalitempaukset ovat jo vuosia jallittaneet saksan poliisia. nyt hannoverissa oltaisiin siis kuitenkin pääsemässä jyvälle.)

schentpetzer on hetken hiljaa hakien rohkeutta seuraavaan lauseeseen.

"tuota… ei. emme saaneet häntä. MUTTA tiedämme kyllä, mitä se hyväkäs oikein puuhaili! nähkääs, kollegani hans jäger vieraili kyseisenä ajankohtana samaisessa kaupungissa. jollakin lomalla, mistä minä tiedän. tai siis, mikäli ymmärsin oikein, hans halusi tehdä lahjahankintoja aidossa suomalaisessa joulukaupungissa. siksihän turkua kutsutaan, frans, aidoksi joulukaupungiksi…" schentpetzer selostaa mutta tulee sitten brutaalisti keskeytetyksi.

”LOPETA JO HELVETTI SOIKOON TUO PASKAN JAUHAMINEN! on se nyt jumalauta, kun äijä sönkkää vaan. no, mitä erber oikein teki??? ala visertää! VISERRÄ TÄLLÄ PAIKALLA, SCHEISSE!!”

”no perkele, uskotaan uskotaan”, schentpetzer puolustautuu hieman loukkaantuneena ja jatkaa sitten:

”siellä oltiin kuulemma pelattu poikien kesken änäriä ja saunottu päälle niin maan perkeleesti että naapureilla oli palaa oikein kunnolla käämi. ja sitten erber karmeine kavereineen paineli aivan ydinkeskustan tuntumaan lätkimään kiekkoa niin että luistimista vaan kipinät sinkoilivat.”

”ei saatana. kyllä ne kehtaavat!” kinderwurst puuskahtaa.

”ja sitten?”

”no, osasivat ne juhliakin. kuulemma ihan hirvittävää tamppaamista yökerhosta toiseen. ja vieläpä sellaista joraamista ettei ole siinä kaupungissa ennen nähtykään! tai ainakaan sen jälkeen, kun prinssi juhana v. 1439 järjesti härskit kemut turun linnassa…”

”JO RIITTÄÄ! olen kuullut tarpeeksi. tämän kaiken sinä minulle kerroit, muttemme silti onnistuneet saada häntä nalkkiin. voihan besserwisser! kyllä vituttaa. KUULEMIIIN!”

*klonks*

seuranneen raivokohtauksen aikana pääpoliisimestari tallasi tusinan donitseja, lyttäsi itäsaksalaisen näyttöpäätteen sihteerinsä pään läpi ja hirtti poliisikoira rexin kattotuulettimeen.

- loppu -

eetulle: pipo ja kengät.

muille: ei mitään.

HAHA!

"miksi martti ahtisaari ei voi mennä talvipakkasella parvekkeelle pelkkä verkkopaita päällään?
koska talitintit nokkisivat hänet kuoliaaksi."

jne. jne. jne.

muistan martti ahtisaaren peruskouluaikojeni presidenttinä. tai en edes pressana, vaan ennen kaikkea huvittavana hahmona, josta väännettiin oikein urakalla vitsiä. silloisesta näkökulmasta mara oli liian pienessä virkapuvussaan istuva läski ja mahdollisimman epäedustava pressa, josta jope ruonansuu tykkäsi tehdä paskoja huumorilevyjä.

pidin maraa myös hieman hölmönä. muistan tapauksen, jossa ahtisaari oli - ihan oikeasti siis - joillain valtiokutsuilla ryvennyt humalapäissään portaissa ja satuttanut päänsä. julkisuudessa mara väitti otsahaavan syntyneen huonosta kammasta (tai jotain muuta yhtä älytöntä), mutta krapulasta verestäneet presidentin silmät eivät onnistuneet huijaamaan ketään.

tyhmä ja läski. hikinen sika. naurettava kasa laardia.

aikamoinen, se meidän mara.

. . .

tänään oli kuitenkin maran vuoro nauraa ja kusta ruonansuun nilkoille. jäätävää duunia yk:n rauhanlähettiläänä tehnyt ex-valtionpäämies vastaanotti oslossa pidetyssä supergaalassa nobelin rauhanpalkinnon, ja siinä sivussa 10 miljoonaa kruunua. en oo ihan varma, kuinka paljon se tekee euroissa, mutta aika vitusti joka tapauksessa.

nyt mara on kaikkea muuta kun tyhmä. läski se on vieläkin, mutta fiksu ja arvostettu sellanen.

ja kelatkaa nyt. hyvänteko, toisista välittäminen ja maailman parantaminen tuottaa siis muutakin kun pelkkää lämpöä sydämeen. se tuottaa RAHAA. ahtisaaren tilille kilisee bucksia ku biittipyyntöjä kanye westille. martilla on nyt halutessaan varaa arpoa joka ilta kännissä ja sukia harvoja hiussuortuviaan vaikka puukolla, jos niin mieli tekee. kukaan ei kyseenalaista miestä, joka on ihan oikeesti onnistunut korjaamaan joitain ihmiskunnan tekemiä kardinaalimunauksia ja saamaan kaikenmaailman limanuljaskat saman sovittelupöydän ääreen. voi hyvä sylvi! kyllä maran nyt kelpaa.

hmm, mikähän muuten ahtisaaren yk:n rauhanlähettilään tuntipalkaks muodostuis, jos siihen oltais laskettu ainoastaan nobelista saadut fyffet? varmaan aika jäätävä summa. ainakin... mitähän mä nyt heittäisin... 1500 euroa. siis TUHATVIISSATAA ekiä TUNNISSA siitä että antaa jollekin slobodan milosevicille tukkapöllyä ja raahaa sen sitten ahterista haagin tuomioistuimeen? ei helvetti.

on se ahtimaha aika äijä. jumalauta, nyt juhlitaan!

MALJA MARALLE!

no ei ihan, mutta melkein.

tää on taas tällanen hölmö kerrostalojuttu. buu! no mutta anyway. tuli vaan äsken mietittyä todennäköisyyksiä, kun käväsin viemässä sikahikiset juoksukamat kuivumaan. asiahan on nimittäin niin, että oon aika kova poika käymään lenkillä eikä mun kämppää erottais haisunäädän luolasta, jos kuivattaisin tsydeemejä pienessä luukussani.

senpä takia roudaan kamat aina heti juoksun jälkeen ullakolle. mun kanaverkolla vuorattuun "varastotilaan" on viritetty pyykkinarut, jossa adidakset ja niket roikkuu hävyttöminä ku känniset naakat puhelinlangalla. ja joka kerta, kun oon hikoillut itteni henkihieveriin - eli siis lähes päivittäin - kulmakatu 6:n kattorakenteet oikein tihkuu pistävää lemua. itseasiassa KOKO KIINTEISTÖ lemuaa ihan vitun pahalle. siis hyissssaaaatana mikä haju! kohta lentää laatta... yöö-ööörhh!!! (got the point? fine.)

ja nyt asiaan. ennen tein silläviisiin, että puuskutin töölönlahdelta suoraan kotiin suihkuun. litimärät verkkarit, t-paita ja lenkkarit jouti vintille vasta sitten, kun olin pukenut ja saanut kunnolla hengähtää. olihan niitä vähän ikävä keräillä suihkunraikkaana, mutta eihän sille mitään voinut.

paitsi että voi. aloin nimittäin jokin aika sitten käyttää toista, lähes nerokasta taktiikkaa. eikä sillä että edellisessä tavassa olisi ollut mitään vikaa; laiskuus vaan astu mukaan kuvioihin.

toisin sanoen: nykyään painelen lenkiltä suoraan ullakolle, ripustan kamat ja riisun itteni lähes nakupelleks, loikin pelkät bokserit jalassa takasin kämpille suihkuun ja voilá! eipä tarvi enää sen jälkeen lähteä rymyämään hikihousuja ripustamaan.

homma on muuten erittäin jees, mutta pari kertaa on vaan tullut mieleen että mitäs jos mut yllätetäänkin. saakohan siitä taloyhtiöltä sakot, jos huseeraa rappukäytävässä ihonmyötäsissä kalsareissa? ei varmaan. vai saako? noloa se olis ainakin. vaikka toisaalta... todennäkösyys sille että joku kerkeis hyökkäämään ovesta rappukäytävään just silloin kun mä arvon siellä, on aika pieni. luulisin. vai meneekö se sittenkin niin, että mitä enemmän jotain tapahtuu, sen todennäköisemmäks random-juttu - siis x-tekijä - muuttuu? damn!

onneks haisen varmaan niin pahalle, että vaikka joku meinaiskin lähteä kreivin aikaan lähi-siwaan ostoksille, ei se varmaan uskaltais ovisilmästä vilkaistuaan kynnysmattoa pidemmälle. vai uskaltaisko?

ei hitsi..... :S

kuvittelin aamulla junassa ihmisten hytkyvän fatboy slimin tahtiin.

julkisissa musiikkia kuunnellessa keskityn yleensä vaan olennaiseen, eli korvanapeista tulvivaan mökään. ja kun haluaa repiä jostain helvetillisen kovasta rallista - vaikkapa airbournen 'stand up for rock'n rollista' - kaiken irti, jäätävään kitarariffiin fokusoituminen onnistuu parhaiten ottamalla katseelleen kiintopisteen.

tänään se oli mulla vr:n roskis, tai oikeemmin sen metallisen rosoinen reuna. tsekkasin sitä tosi tarkkaan, oikeen siristin silmiäni, mutten oikeesti ees hahmottanu koko pönikkää. metallilootan sijaan hahmottelin vaan mielessäni joitain käsittämättömän cooleja tapahtumia jotka sopis täydellisesti kipaleen musavideoon. oikeen kylmät väreet meni, kun kelailin miten ääni ja kuva hitsautuis täydellisen saumattomasti yhteen. kuulostaa ehkä snadisti hölmöltä, mut ainakin omalla kohallani kikka toimii paremmin kun vaikka silmien sulkeminen.

joskus taas napit korvilla uppoutuu ajatuksiinsa niin totaalisesti, että huomaa musiikin jääneen vaan taka-alalle. silloin kattelee aivan lyhty yössä ikkunasta ulos, maisemista mitään tajuamatta.

toisinaan taas havahdun kelailemaan, luukutanko musaa liian kovaa ja aiheutanko siten häiriötä kanssamatkustajille. yleensä pikainen silmäys vierustoveriin riittää saamaan vastauksen selville.

vielä yks - ja kaikkein kiusallisin - huomio: mun nenäontelot on aika ahtaat. tarkottaa, että jos on vähänkään nuha päällä, muuten kun suun kautta hengittäminen on hankalaa. nenän kauttakin onnistuu, mut valitettavan usein näin tehdessä sieramista kuuluu kauhee vinkuna. musiikkia paukuttaesssa sitä ei kuitenkaan välttämättä tuu ajatelleeksi, ja sekin peilautuu suoraan vaikkapa vastapäätä istuvan tädin kasvoilta.

:S

istun yksin paimelassa alakerran olkkarissa ja kattelen jotain subin dokumenttia tupakoivista pikkukakaroista. vilinkin piti valvoa, mutta se ei jaksanut venailla mun paluuta lenkiltä. näin ollen joudun mussuttamaan näitä suklaanamuja itekseni, ja änärinkin on korvannut toi naurettava brittidokkari.

airbourne on muuten parhaiden lenkkeilybiisien kärkipäässä. tai ei oikeastaan minkään lenkkeilyn, vaan juoksun. oon pinkonut sen verran kauan (lukion ekaluokan kesästä saakka) viiden juoksukerran viikkotahtia, että jalat kestää painaa kovempaakin vauhtia. yleensä seitsemän päivän sykli koostuu siten, että parina päivänä juoksen lujaa, parina palauttelen rauhallisemmalla hölkällä ja lopuilla parilla päivällä lepään. juoksusta on muodostunut niin iso osa arkea, että nykyään on paljon vaikeampi olla lähtemättä lenkille kuin päinvastoin. kun kiskoo kamat niskaan ja tunkee kuulokkeet korviin, saa jäätävää vastapainoa kouluhommille, duunikiireille, deadlineille ja muulle arjen hälinälle.

no mutta anyway, äsken jouduin ulkoa hikimärkänä tullessani tarkistamaan lenkkarit. juoksin niin vitun kovaa, että maisemat vilisti ohi ku nopeutetussa filmissä. rantatien osittain jäätynyt asfaltti on nyt kääriytynyt rullalle ihan kuin maantiekiitäjän jäljiltä kelju k. kojootti -piirretyssä!

adidas-tossujen tsekkaaminen aiheutti kuitenki vesiperän; pohjista ei löytyny suihkumoottoreita. annoin palaa siis pelkästään airbournen voimalla! uskomatonta.

. . .

huomenna (tänään) juhlitaan vilin synttäreitä. virallinen päivähän oli jo viikko sitten, mutta suvun sankareille sopii vasta nyt tulla pyyhkimään kakkua suupielistä. sen perustella mitä äsken käväisin nopsaan jääkappilla, voin sanoa että hyvät kemut on tulossa. äidin lempiharrastus kun sattuu olemaan leipominen - ja se on siinä vielä niin hyvä, että kerran mun äipän herkkuja maistettuaan onnistuu hetken impulsiivisena purkauksena puhumaan täysin sujuvaa ranskaa! tiedä sitten mistä sekin johtuu... höh.

ainiinjoo, helkkari. meinasi ihan päästä unohtumaan, että munhan piti lähteä aamulla synttärisankarin kanssa kaupungille arpomaan. en oo pitkään aikaan pyörinyt lahdessa muuten kuin töiden merkeissä (siis jäähallissa ja stadionilla), joten nyt asiaan on saatava muutos. heti herättyäni vaan tsufea huiviin ja uuteen trioon pyörimään hoo moilasena.

oikein!

vielä omakotitalossa asuessani luulin, että kerrostalossa punkkaamisen hyviin puoliin kuuluu naapurit ja eritoten niiltä lainaaminen. vähän niinkuin siinä jossain ruoka-mainoksessa, jossa joku tyyppi kiertelee rappukäytävässä metsästämässä aineksia voileipänsä päälle. tai niissä puolihölmöissä olettamuksissa, että tuntemattomien hyypiöiden ovien taakse voisi noin vain painella sokeria lainaamaan.

tänään täytin oman ruutuni kerrostalokäyttäytymisen salaista abc-kirjaa noudattaen. vaikka olen siisti nuori mies enkä mikään hävytön sotkupekka, pölylle en minäkään voi yhtään mitään. sitä vaan kertyy, vaikka kuinka tuulettaisi ja pitäisi vaatteet poissa lattialta.

paha vaan, että näiden mikroskooppisten vihulaisten paras tuhoamiskeino on imuroiminen.

paha siksi, ettei mulla ole imuria.

lattianpesuvehkeet kyllä löytyy, pölyrättejäkin, mutta pullanmuruissa uiva karvamatto ei tottele kuin ikävän näköistä surisevaa pömpeliä ja siitä lähtevää karmeaa kärsää.

lainasin joskus parin korttelin päässä majailevan kaverini suutinta, mutta tänään satoi vettä enkä jaksanut lähteä arpomaan kadulle. olin kuitenkin jo aamulla päättänyt antaa sotkuille huutia, joten ei auttanut muu kuin ottaa lakki käteen ja lähteä naapureiden ovisilmien pällisteltäväksi.

. . .

muistelin, että vastapäisessä asunnossa asui hyvännäköinen misuliini. kivat arkut eivät kuitenkaan olleet pääteltävissä neidin sukunimestä, sillä postiluukussa luki ponkkonen.

soitin kelloon. soitin toisenkin kerran, mutta mitään ei tapahtunut.

sen sijaan harju, viereisen huoneiston asukas, tuli avaamaan heti ensimmäisellä rimpautuksella. oven takaa ilmestyi pöllämystyneen näköinen vanhempi naishenkilö, sellainen herttaisen näköinen rouva.

ilmoitin asiani niin kuin vain pölynimurin lainaamisen voi ylipäätään järkevästi kuvitella ilmaisevansa.

"morjesta, oon tosta viereisestä kämpästä ja nyt on semmonen homma että tarvisin imuria lainaks. oma on hajalla, ja joulupukki on vasta väsäämässä uutta."

rouva naurahti kuivasti ja katsoi syvälle silmiin. sitten se kysyi:

"onkos siellä mitenkä paljon sitä imuroitavaa? ettei mitään... rakennuspölyä, tai vastaavaa?"

menin vähän lukkoon. siis mitä, mitenniin rakennuspölyä? mietin että ei helkkari, ei kai me vaan olla pidetty pulkkisen kanssa NHL:ää pelatessa niin kovaa mekkalaa, että naapurit luulee mun kämpässä urakoitavan läpivuotista remonttia.

"joo siis, ei siellä oo kun ihan pölyä vaan. ulkonäkö voi pettää, oon oikeesti ihan siivo kaveri", heitin ja rouva käänsi katseensa pois viiksistäni.

"nojoo, ootas niin mä haen sen."

. . .

loppujen lopuksi se imuri osoittautui ihan helvetin hyväksi. se oli jopa niin hyvä, että harkitsin jo hetken sen omimista mutta hetken pohdinnan jälkeen kiikutin sen kuitenkin takaisin rouvalle. kiitin kohteliaasti ja pahoittelin, ettei sattunut olemaan yhtään kolikkoa taskussa. rouva sanoi, ettei se lainaaminen nyt mistään maksuista ole kiinni ja sulki oven päätään pyöritellen.

yhtä kaikki, imurointi kannatti! ai perhana, matto on nyt kuin uusi (yhtä pientä länttiä lukuunottamatta) ja koko kämppä tuoksuukin ihan erilaiselta (ei siis pelkästään kahvilta). pelkkä pölyjen tukkapöllyttäminen raikasti huushollia kertaheitolla!

hmm, kai tässä on nyt vähän niinkuin joulusiivojen esisiivo suoritettu, heh.

EDIT: mikähän se imuri muuten oli? valtra, ehkä. tai braun. oli kyllä ihan törkeen hyvä. jumaleissön, pitäisiköhän ihan oikeasti kirjottaa sille pukille? nyt ainakin tietäisin, mikä lahja olisi toivomuslistan kärkipäässä.

kivikovaksi tampattu, peillipintainen lumi. jyrkkä alamäki, liian kova vauhti. ja lenkkarit, jotka luistaa edellämainitulla alustalla aivan perkeleesti.

ei tarvi olla mikään keisari arvatakseen, miten ison voltin heitin pari tuntia sitten lenkillä. siellä sitä vaan etsittiin kontillaan lumihankeen lentänyttä ipodia ja voivoteltiin kipeää peukaloa.

mutta ei siinä vielä mitään.

rakas veljeni vili esko iivari oli launtaina juossut kaverillaan vähän turhan kovaa portaita ylös. vastikään 17-vuotta täyttäneen päällikkö-veljeni jalka lipesi, ja kaveri lensi naama edellä suoraan portaan kulmaan. tulos: katkennut etuhammas.

nyt se on kuulemma käynyt hammaslääkärillä ja saanut purukalustonsa kondikseen. sääli sinänsä; vili olis näyttänyt mun sille antamassa MIKKO KOIVUN MINNESOTA WILDIN PELIPAIDASSA kunnon kiekkoilijalta. oikeen old time hockey, puuttuva hammas ja foliota rystysissä!

damn.

kun herää puolenpäivän jälkeen hyvin levänneenä ja katselee raukean sunnuntain talven ensi lumipyryä, tietää että päivästä on tulossa hyvä.

kun siihen päälle lyödään vielä taustalta kuuluva kahvinkeittimen porotus ja teksti-tv:ssä pyörivät yön nhl-tulokset, ei voi kuin olla tyytyväinen. ja niin joo, ostin itselleni myös aivan päällikön k-kaupan dallaspullan! sitä kun tossa alkaa kohta vetelemään huiviin ja nojailee sohvan pehmeisin tyynyihin... ai että! heh.

. . .

jäätävää sunnuntaita ei pilaa edes se, että illaksi pitäisi lähteä stokkalle käärimään seteliä. arvontaa on merkitty kassanlaskuun, eli 21.30 saakka. vaan eipä siinä; tuplaliksa ja rento meininki, ei voi valittaa.

sitä paitsi tää talvinen sunday ei pääty työpäivään, ei ole silloin edes lähellä loppua. pulkkinen ja olli lupasivat tulla illalla rötväämään ja sihauttelemaan ruskeita 0,3 litran lasipulloja. samalla olisi tarkoitus pelata - yllätys yllätys - silmät kierossa änäriä ja myös katsella samaa lajia canal+:n suorana lähetyksenä. ja, koska olin eilen viimeisen päälle kiltti poika ja heristin sormea redrumin top billin -jytinälle, voisi tänään olla hyvä idea pyörähtää jossain klubilla. itseasiassa se olisi jopa täysin oikeutettua. ehdottomasti.

. . .

mutta miksi ihmeessä en ole vieläkään raapustanut sanaakaan hiljattain pättyneestä romanian reissusta? ei helkkari, kai se on vaan niin vaikeaa palauttaa transsylvanian traumoja mieleen... :S

on aina hauska kelailla kaiken maailman reissuja. puhella kavereiden kanssa leikillään (useimmiten bisse kourassa), että sitten joskus tullaan kyllä toteuttamaan sitä ja tätä. että tullaan reissaamaan ja arpomaan huitsin nevadassa ilman huolen - ja järven -häivää.

valitettavan usein tällaset tahattomat löpinät jää vaan puheen tasolle, mutta ei se mitään. saahan sitä aina suunnitella.

. . .

nyt puheiden aika on kuitenkin ohi. ollaan poikien kanssa ns. kriittisessä pisteessä.

huomenaamulla tasan klo 09.40 finnairin sinivalkoinen siivekäs irrottautuu hki-vantaan kiitoradasta ja nostaa laskutelineensä ylös. sinä hetkenä tyhjänpäiväisestä hömpänpömpästä alkaneet mun, juhon & pulkkisen puheet ja naureskelut konkretisoituu todeksi.

jep, silloin alkaa jäätävä romanian explore. täysin randomi ja todennäköisesti kohtalokas reissu, joka tulee pitämään sisällään jatkuvaa ihmissusien, eläimellisten katulapsien ja vampyyrien väistelyä.

etukäteen ajateltuna yks syysvacationin huipennuksista tulee olemaan tiistainen visiitti transsylvaniaan ja draculan (kuvassa, hahhah!) kodiksi väitettyyn brannin linnaan. tätä ylihuomisen korpivaellusta lukuunottamatta arvotaan bukarestissa, maan pääkaupungissa. mestasta ei oo sen kummempaa tietoa, kuin että se on euroopan kuudenneks suurin kyläpahanen (n. 2,5 milj. asukasta) ja että kaikki on ihan vitun halpaa. internet ja matkatoimistot väittää paikallisen hintatason olevan neljä kertaa (!) suomea edullisempi.

hotelli on neljän tähden keidas, eikä sekään maksa paljon paskaakaan. bissen pitäis irrota 80 sentillä. merkkituotteet on nekin puol'ilmasia. what!

. . .

tää on liian hyvää ollakseen totta. pahoin pelkään, että valkosipulin tankkaamattomuus vielä kostautuu... :S

hui vittu apuaaaaaaaaaaaaaaa!