Eilen koin erikoisen todellisuudestairtautumiskokemuksen. Menin junalla Rotterdamiin, junassa oli hytintyyppisiä istumapaikkoja, kuusi penkkiä samassa kabinetissa. Minun lisäkseni toisella puolella istui lehteä lukeva hujoppi, toiselle puolella nukkuva nainen, vastapäätä oven vieressä japanilainen työherra läppäri sylissä, kassi penkillä ja kokoonkäärittävä fiets lattialla. Itsekin luin kirjaa, suomeksi. Tämä ei mitenkään auttavasti muuttanut sitä kummallista oloa, että ei todellisesti ollut siinä tilanteessa. Kaikki nuo neljä ihmistä fyysisesti lähellä, kuitenkin kauempana toisistaan kuin kaksi ystävää jotka asuvat meren eri puolilla.
En osaa sanoa oliko kokemus ahdistava vaiko vain tyhjentävä. Hämmentävä se ainakin oli. Mikä muu "eläinlaji", kohdatessaan muita näin lähietäisyydeltä - ja siihen jäädessään vajaaksi tunniksi - ei yksinkertaisesti kiinnitä mitään huomiota kanssaolijoihinsa? Nyt ei kyseessä ole yltiösosiaalisuuden ylistys, ei suinkaan, kannatan omaan rauhaan jättämistä jos kukainenkin sitä haluaa. Tuntui vain niin hullulta, neljä elämää suljettuna samaan tilaan, toisiaan koskettamatta.
Niin se kai menee.
E