Kyllähän tiedät mistä puhun.
Se tunnelma, kun ihmiset juoksee edestakaisin, osa kävelee, osa natustaa jotain välipalaa kioskista, osalla tee- tai kahvikupit ja tyylikkäät laukut. Keitä he ovat, mihin he ovat menossa ja mistä tulossa?
Kahta samanlaista sekuntia ei asemilla ole. Se jonkinlainen jännityksen semiaste kun tietää, että tästä kohdasta lähtee yhteyksiä, joiden kautta pääsee vaikka mihin päin maailmaa (no siis kyllä, loppujen lopuksi, eikö?)
Se on yhtäaikaa Koti ja Maailmanmatka.
Toisekseen; ihanaa että on kevät. Tuulee lännestä Pohjanmereltä, puissa yhtäkkiä on ihanat vihreät pikku lehdet, ilma lämpenee ja oleminen kevenee. Jostain syystä keväisin aina palaa jälleen omaksi itsekseen. Syksy on aikana sellaista jännittävämpää, eksoottisempaa, kuin lähtisi johonkin uuteen paikkaan matkalle, olisi joku toinen erikoisempi persoona. Syksyllä alkaa niin paljon aina asioita, talvea pitkin elämä muuttuu arjeksi ja Kärsivällisyyden symboliksi, jotain kuolee aina talvisin. Pieni osa sydäntä jää kesään ja sen muistoihin, lämpöön ja hyvään mieleen. Mutta keväisin saa luopua siitä kärsivällisyyden maskista ja olla taas oma itsensä, olla iloinen siitä että on elossa ja olemassa. Yhtäkkiä on maailma mahdollisuuksia täynnä ja talven mittaan huonotkin asiat vaikuttavat jo paljon paremmilta.
Siitäs saitte, senkin kevään vihaajat...
E