IRC-Galleria

NIILO.Perjantai 25.04.2008 02:54

Jonna: "Mä tässä olen kovin "innolla" odotellut, että milloin meidän Niilolla alkaa kiima. Se kun on kuitenkin jo yhdeksänkuukautinen."

Sari: "Odota vaan. Kyllä sen sitten huomaa kun sillä alkaa. Sitä ei voi olla huomaamatta."

Jonna: "Tai sitten se on niin ovela, ettei se ilmoita millään tavalla, että sillä olisi kiima-aika alkanut. Painelee vaan ovesta pihalle pamauttamaan jonkun mukavan neitokissan paksuksi ja sitten mun oven taakse tullaan perimään jotain vitun elatusmaksuja."

*väsynyttä naurua molemmilta*

UNIIKKI - JÄÄTYNEETTiistai 22.04.2008 07:31

Surun kyyneleet poskillasi jäätyneet,
vaikka lämmin syli kaipaa jäistä rintaa,
ei se sua kohtaa.

Kun liian pitkään kuristaa,
sydän alkaa kuihtua, pois sulkea.
Ei enää silloin huvita,
kohti valoa kulkea,
kohti lämmön tunnetta.

Kylmän taivaan ratsastaja,
mikä saa sut polvilleen?
Etkö kasvoilla pelkoa nää?
Kun kaikki saat jäätymään,
viereesi kylmään.

Niin kylmä näissä huoneissa,
kylmä, etkä tunteita osaa ohjata.
Kun lämmin käsi kurottaa,
kohti jäistä sielua,
voi se murentua.

Kylmän taivaan ratsastaja,
mikä saa sut polvilleen?
Etkö kaikkia toiveita nää?
Niitä, jotka lämmittää,
ja muistoihin jää.

BLONDITESTI.Maanantai 21.04.2008 21:57

Jos rastitat vähintään 20, olet todellinen blondi

[x] Purukumi on tippunut suustasi kun olet puhunut.
[x] Purukumi on tippunut suustasi kun ET OLE puhunut.
[x] Olet kävellyt päin lasiovea/ikkunaa.
[x] Olet hypännyt liikkuvasta kulkuvälineestä pois/siihen.
[ ] Olet ajatellut jotain hauskaa ja nauranut, niin että muut katsoivat sinua oudosti.
Tähän mennessä: 4

[x] Olet kävellyt päin puuta.
[ ]Olet yrittänyt nuolla kyynärpäätäsi
[x] Et tiennyt, että Aakkoset ja Tuiki Tuiki Tähtönen ovat samat rytmiltään.
[ ] Yritit juuri laulaa niitä.
Tähän mennessä: 6

[ ] Olet kompastunut kengännauhaasi ja kaatunut.
[ ] Olet tukehtunut omaan sylkeesi.
[x] Olet nähnyt Matrixin etkä vieläkään tajua sitä.
[x] Olet/olit blondi.
[x] Muut ovat sanoneet sinua hitaaksi.
Tähän mennessä: 9

[ ] Olet vahingossa saanut jotain syttymään tuleen.
[x] Olet yrittänyt juoda jotain, mutta se onkin tullut nenästäsi.
[x] Olet kuolannut nukkuessasi
[ ] Olet nukahtanut tunnilla.
Tähän mennessä: 12

[x] Joskus huomaat, ettet ajattele.
[x] Olet ollut kertomassa jotain, mutta sitten unohdatkin, mikä juttu oli.
[ ] Muut kävelevät usein luotasi pois pyöräytellen silmiään.
[x] Sinua pyydetään usein käyttämään sisäistä ääntäsi?
[ ] Käytät sormia laskiessasi helppoja laskuja, esim. 7 9
Tähän mennessä: 15

[ ] Olet syönyt ötökän.
[ ] Teet tätä galluppia vaikka sinun pitäisi tehdä jotain tärkeää.
[x] Olet pukenut vaatteita väärin päin.
[x] Olet etsinyt jotain kaikkialta ja tajunnut, että asia olikin kädessäsi tai taskussasi.
Tähän mennessä: 17

[ ] Olet lähettänyt ketjukirjeitä, koska pelkäsit "jos et lähetä tätä"-kohdan kirousta.
[x] Olet tiputtanut astioita.
[x] Käytät sanaa "fiksu"
[ ]Käytät sanaa "makeeta"
Tähän mennessä: 19

[ ] Näet kuolleita ihmisiä ja he ovat ainoat kaverisi.
[ ] Kaverisi eivät kiroile.
[ ] Kallistat päätäsi kun olet hämillasi.
[x] Olet tippunut tuolilta.
[x] Olet kaatunut tuolin kanssa kotona / Julkisella paikalla
Tähän mennessä: 21

[ ] Yrität maatessasi löytää katosta kuvioita.
[ ] Sanot "öö" useita kertoja päivässä.
[x] Jos joku kaverisi sanoo jotain hauskaa ja muut alkaa nauramaan, et älyä asiaa mutta alat nauramaan.
Tähän mennessä: 22

22 PISTETTÄ, EI PAHA xD

51 KOODIA - MUSTAT SYDÄMETSunnuntai 20.04.2008 07:38

Seitsemännen auringon aamuna
Alla näiden lukemattomien halojen,
Takana taivaita hipovien talojen,
Meri nousee edessämme.
Meitä sitoo sanomaton lupaus,
Josta me puhutaan vain vaieten.

Kuinka kauan sä annat noiden aamujen sulle koittaa?
Ja kuinka kauan ennen kuin annat oikean elämän voittaa?

Vielä jonakin päivänä sinäkin
Myönnät itselles:
On kaikki mennyt pieleen.
Vielä jonakin päivänä sinäkin
Hautaat mustat sydämet
Syvälle mieleen.

Mut sä oot, mitä oot.
Et sille mitään voi, ellet tee elämällesi jotain.
Ettei tarvii huutaa yksinään, et:
"Missä rakkaus?"

Ovat niityt vehreämmät siellä,
Missä käsi kädessä taas kuljetaan.
Hopeisen pellon reunalla
Silmämme jo suljetaan.

Kuinka kauan sä aiot omaa elämääsi estää?
Ja kuinka kauan sä aiot ilman oikeaa rakkautta kestää?

Anna mun mennä,
Älä päästä irti.
Ota musta kiinni,
Älä koske minuun.
Anna mun mennä,
Älä päästä irti.
Älä koske minuun,
Ota mut syliisi.

EGOTRIPPI - MATKUSTAJASunnuntai 13.04.2008 21:11

Yöllä linja-autossa yksi väsynyt matkustaja,
Huuruisesta ikkunasta katsoo vaihtuvat maisemat.
Laskee vastaantulijat, pysäkit kun ohi vilahtavat.
Tietäen niistä mikä tahansa oisi voinut olla se oikea.

Asemalta kaikuivat kuulutukset, kutsuna jota pakoon ei pääse.
Nouset kyytiin kerran, oot kyydissä aina.

Aina matkalla jonnekin, minne ikinä päätyykin.
On puolitiessä jostain, tietää sen varsin hyvin itsekin.
On olemassa asioita, niin kipeitä ja vaikeita,
ettei niistä puhumalla selviä.


"NOUSET KYYTIIN KERRAN, OOT KYYDISSÄ AINA."

IRINA - SELKÄ SELKÄÄ VASTENSunnuntai 13.04.2008 20:55

Nyt mä sen vasta huomaan kuinka pelkään, etten mä pysty tänne juurtumaan.
Myöntää en sulle osaa edelleenkään, kaipaan liikaa jotain omaa.

Siksi toivon, että tartut minuun kiinni kun sinuun nojaudun.
Silmät kii.

Selkä toisen selkää vasten, tuntea voi toisenkin katseen.
Kaksin voimme nähdä kaiken, mitä yksin ei nähdä voi.
Kukaan yksin ei nähdä voi.

Kannatko meistä liian suuren vastuun, tiedän et sinuun liikaa turvaudun.
Kaiken oman jätin, siksi kai nyt pelkään, ettei täällä mun koti oo.

Siksi pyydän, että voin luottaa, nojautua kunnes silmät aukaisen.
Ja tuntuu.

Selkä toisen selkää vasten, anna aikaa, ollaan kahden.
Kaikki täällä on vain sun, minä liiaksi sulkeudun.
Omiin oloihini piiloudun.

IRINA - KUURUPIILOASunnuntai 13.04.2008 20:35

Mitä se tarkoittaa, kun kaikki muut ovat hiljaa, kun tulen huoneeseen?
Ne hymyilee aivan kuin ne tietäis jotakin liikaa ja kääntää pois katseen.
Ne vilkuilee ja päätään pudistaa.

"Älä koskaan usko mitä kadulla kuulee ja nurkissa juoruillaan,"
sä sanot ja katsot mua liian syvälle silmiin.
Ja sä viet mut taas paranoiasta paratiisiin.

Taas kun selväks saan pään ja tuun sun luo ja silmin uusin nään,
mä uskon sua tai tahdon ainakin,
mutta pelkään tää on jotain sairasta kuurupiiloa.

Monesti tuntuu kuin sus ois jotakin outoo, jota vain en nää.
Sun salaisuus vaivaa mua, vaikka sä vakuutat mulle: "Kaikki selviää."
En tahdo enää leikkii etsivää.

Saat mut ymmärtämään mitä hulluus on.
Saat mut taas muistamaan mitä turhuus on.
Annat tikkarin ja viet sen pois, niin hajoitat mut ja hallitset.

KOPIOITU KYSELY. BLING BLING!Tiistai 08.04.2008 07:43

1) ONKO SINULLE ANNETTU KIHLASORMUSTA?
- On. Pariinkin otteeseen.

2) ONKO SINUSSA ARPIA? MIKSI?
- Jep, pitkä tarina..

3) MISSÄ VIIMEKSI SUUTELIT JA KETÄ?
- Juuri äsken. Mun miekkosta. <rakas> <rakas> <rakas>

4) OLETKO KOSKAAN PUDOTTANUT KÄNNYKKÄÄ?
- Onhan niitä tullut tiputeltua vahingossa ja tahallaankin..

5) ÄRSYTTÄÄKÖ? MIKÄ?
- Ei tällä hetkellä ärsytä pahemmin mikään.

6) VIIMEISIN SYÖTY RUOKA?
- Hesen kerrosateria, coca colalla ja punainen majoneeni ranskalaisten kanssa.

7) VIIMEISIN JUOTU JUOMA?
- FunLight

8) MILLOIN VIIMEKSI VEDIT KÄNNIT?
- Perjantaina, mutta ei siitä sen enempää...

9) MISSÄ ASUT?
- Kotona, omassa kämpässä.

10) MILLOIN VIIMEKSI POLTIT TUPAKKAA?
- Hmm..? Kymmenen minuuttia sitten.

11) MILLAINEN OLET HUMALASSA?
- Riippuu ihan tilanteista ja fiiliksistä.

12) MINKÄ BRÄNDIN VAATTEITA SINULLA ON ENITEN?
- Halenssilta tulee tilattua aika paljon vaatteita. Brooker.

13) MILLOIN VIIMEKSI OLIT SAIRAALASSA?
- Kun kävin katsomasta miekkosta, kun oli menossa/ollut jalkaleikkauksessa.

14) MITÄ MEINAAT VIIKONLOPPUNA?
- Sitä ei koskaan tiedä etukäteen.

15) OLETKO RIIPPUVAINEN IHMISISTÄ?
- Kyllä ja en. Tämä on taas näitä hiukan fiilispohjaisiin liittyviä kysymyksiä.

16) VIIMEISIMMÄT HÄÄT?
- Missä olen ollut? Taisi olla äidin ja Jannen häät, oliskohan ollut joskus vuonna 1997?

17) ENSIMMÄINEN IHMINEN, JOLLE SOITTAISIT LOTTOVOITOSTA?
- En osaa tarkalleen sanoa. Varmaankin rakkaille ystävilleni Blondetta ja -Tintuska- . Tyttöjen kanssa ollaan hiukan niin kuin sovittu, että se joka voittaa lotossa jonkun suuremmankin voiton (siis päävoiton tietysti..), niin sitten lähdetään kunnon reissuun. &lt;vink&gt; Ei, oikeasti olen niin itsekeskeinen paskiainen, etten kertoisi varmaan kenellekään.. &lt;kolmi&gt; <xD>

18) MILLOIN VIIMEKSI NÄIT PARASTA YSTÄVÄÄSI?
- Minulla ei niin sanotusti ole vain yhtä parasta ystävää, vaan monia hyviä ystäviä. Osan olen nähnyt viikon sisällä, ja osaa en ole ehtinyt näkemään pitkään aikaan, mikä vituttaa aivan suunnattomasti!

19) LEMPI PIKARUOKAPAIKKA?
- Ei mulla ole mitään mielekkäintä pikaruokapaikkaa. Martella tai Hese. Sinne tulee eksyttyä useimmiten..

20) SUURIN VALHE/JUORU SINUSTA, JONKA OLET KUULLUT?
- Niitä on niin monia, etten jaksa edes alkaa miettimään mikä nistä olisi suurin tai pahin..

21) KELLE SOITTAISIT KELLO 3 YÖLLÄ JOS SINULLA OLISI 0E RAHAA JA PAKKO PÄÄSTÄ KOTIIN?
- Taxin soittaisin. Se on tullut tehtyä muutamia kertoja aikaisemmin. "Kortti ei ilmeisesti toimikaan? No voi vittu! Mutta jos mä annan sulle mun henkkarit niin otat siitä tiedot ylös ja annat mulle summan sekä tiedot mihin rahaa siirrän, niin maksan nettipankin kautta kun pääsen kotiin." Aina on onnistunut, ja jokaisen taksimatkan olen vielä jopa sen jälkeen maksanutkin. &lt;hymy&gt;

22) KOSKA VIIMEKSI PUHUIT ENGLANTIA?
- Ekskuse mua? Just äsken.

23) ENTÄ RUOTSIA?
- Jag inte talar svenska!

24) MILLOIN VIIMEKSI ITKIT?
- Eilen tuli itkettyä jonkin verran.

24) MIKSI?
- Henkilökohtaisista syistä. Sen enempää ei muiden tarvitse tietää.

25) KUKA YSTÄVISTÄSI ON HASSUIN?
- Kaikki ovat omalla tavallaan ihanan hassuja. Ei sitä pysty laittamaan ystäviä tässäkään kohtaan numerojärjestykseen.

26) VIIMEISIN OSTAMASI ASIA?
- Hmm.. Tupakkaa.

27) MITÄ KADUT ENITEN ELÄMÄSSÄSI?
- Moniakin asioita, mutta en niistä ala tässä sen enenmpää kertomaan. Toisaalta taas en mitään, koska, ellen olisi elänyt elämääni niin kuin olen tuskin olisin nyt se mitä olen.

28) OLETKO TYYTYVÄINEN ELÄMÄNTILANTEESEESI?
- Olen ja en. Kaksipiippuinen kysymys.

29) KAUKAISIN PAIKKA, JOSSA OLET KÄYNYT?
- Kuopio.

30) OLETKO SUUDELLUT KUNNOLLA SAMAN SUKUPUOLEN EDUSTAJAA?
- Olen...

31) KUVAILE LAUKKUASI?
- Tällä hetkellä on käytössä maastokuvioinen, hieman putkilomallinen laukku.

32) MIHIN HALUAISIT JUURI NYT?
- Siis niinko whatta fuck? Sorsastamaan.

33) PARAS ASIA KOTONA?
-

34) PARAS KIRJAILIJA?
- Mikkanen, Raili

35) OLETKO KÄYTTÄNYT HUUMEITA?
- En myönnä mitään, ellei teillä ole esittää pitäviä todisteita.

36) MITÄ ALKOHOLIA JOIT VIIMEKSI?
- Up Cider Mansikkaa

37) MITEN NUKUT?
- Sängyssä, kahdella tyynyllä, visusti peiton alla, neljä karvaista otusta kainalossa.

38) MITÄ MIETÄ OLET YHDEN ILAN JUTUISTA?
- Turhia säätöjä, joista yleensä jää vain paska maku suuhun.

39) KUINKA MONTA TYYNYÄ SÄNGYSSÄSI ON?
- Yhteensä neljä. Ja kainalo.

40) KOSKEEKO SINUA MIHINKÄÄN JUURI NYT?
- Päähän. Mutta se onkin syntymävamma. <O_o>

41) ONKO VANHEMPASI/SISARUKSESI NÄHNEET KUN OLET HUMALASSA?
- Ovat. Porukat ainakin, ja vanhempi pikkusiskoni.

42) OLETKO KOSKAAN OKSENTANUT KENENKÄÄN PÄÄLLE?
- Olen, mutta se on niin pitkä tarina, ettei siitä tässä sen enempää. Hyvät naurut sitä muistellessa kuitenkin aina saa. &lt;virne&gt;

43) PALJONKO KULUTAT AIKAA PÄIVÄSSÄ KONEELLA?
- Riippuu ihan päivästä. Yleensä parisen tuntia. Alkaen. &lt;virne&gt;

44) MONELTA HERÄSIT TÄNÄÄN?
- Hmm.. Oliskohan ollut 08.10.

45) PARAS ASIA TALVESSA?
- Niin siis anteeks mikä talvi??! Ei oo pahemmin ainakaan tänä "talvena" talvea näkynyt. Lumi.

46) OLITKO VIIME KESÄNÄ FESTAREILLA?
- En nyt ainakaan muista olleeni edes alueen ulkopuolella häröilemässä.. (Ruisrock)

47) JOS OLIT, NIIN MUISTATKOS SIITÄ MITÄÄN?
- No en, jos olin.

49) MÄKKI VAI HESE?
- Hesburger.

50) HYMYILETKÖ JUURI NYT?
- Ja vitut.

52) JOS PÄÄSISIT MIHIN TAHANSA NYT, MIHIN MENISIT?
- No sinne sorsastamaan, perkele. &lt;virne&gt;

53) OLETKO IHASTUNUT?
- Nyt? En. Rakastunut kylläkin.

54) SEURAAVA ULKOMAANMATKASI?
- Katsotaan sitten kun tuo invamopo saa nuo jalkansa kuntoon ja menee töihin...

55) OLETKO YLÄKERRASSA?
- Talon kolmannessa kerroksessa.

56) MILLOIN AIOT MENNÄ NUKKUMAAN TÄNÄÄN?
- Jaa´a. Siinäpä teille pähkinä purtavaksi. <jännä>

[Ei aihetta]Keskiviikko 02.04.2008 16:14

A
[x] Achluophobia - Pimeän pelko
[ ] Acrophobia - Korkeiden paikkojen pelko
[ ] Agliophobia - Kivun pelko
[ ] Agoraphobia - Avointen paikkojen tai väkijoukon pelko
[ ] Aichmophobia - Turhien tai terävien esineiden pelko
[ ] Amaxophobia - Autossa ajamisen pelko
[ ] Androphobia - Miesten pelko
[ ] Anginophobia - Kurkkutulehduksen tai tukehtumisen pelko
[ ] Anthrophobia - Kukkien pelko
[ ] Anthropophobia - Ihmisten tai yhteiskunnan pelko
[ ] Aphenphosmphobia - Koskettamiseksi tulemisen pelko
[x] Arachnophobia - Hämähäkkien pelko
[ ] Arithmophobia - Numeroiden pelko
[ ] Astraphobia - Ukkosen pelko
[ ] Ataxophobia - Sekasorron tai siivottomuuden pelko
[ ] Atelophobia - Epätäydellisyyden pelko
[x] Atychiphobia - Epäonnistumisen pelko
[x] Autophobia - Yksin olemisen pelko

B
[ ] Bacteriophobia - Bakteerien pelko
[ ] Barophobia - Painovoiman pelko
[ ] Bathmophobia - Rappusten pelko
[ ] Batrachophobia - Sammakkoeläinten pelko
[ ] Bibliophobia - Kirjojen pelko
[ ] Botanophobia - Kasvien pelko

C
[ ] Cacophobia - Rumuuden pelko
[ ] Catoptrophobia - Peilien pelko
[ ] Chionophobia - Lumen pelko
[ ] Chromophobia - Värien pelko
[ ] Chronomentrophobia - Kellojen pelko
[x] Claustrophobia - Ahtaiden/suljettujen paikkojen pelko
[ ] Coulrophobia - Klovnien pelko
[ ] Cyberphobia - Tietokoneiden pelko
[ ] Cynophobia - Koirien pelko

D
[ ] Dendrophobia - Puiden pelko
[x] Dentophobia - Hammaslääkärin pelko
[ ] Domatophobia - Talojen pelko
[ ] Dystychiphobia - Onnettomuuksien pelko

E
[ ] Ecophobia - Kodin pelko
[ ] Elurophobia - Kissojen pelko
[ ] Ephebiphobia - Teinien pelko
[ ] Equinophobia - Hevosten pelko

G
[x] Gamophobia - Avioliiton pelko
[ ] Genuphobia - Polvien pelko
[ ] Gynophobia - Naisten pelko

H
[ ] Heliophobia - Auringon pelko
[ ] Hemophobia - Veren pelko
[ ] Herpetophobia - Matelijoiden pelko
[ ] Hydrophobia - Veden pelko

I
[ ] Iatrophobia - Lääkärien pelko
[x] Insectophobia - Ötököiden pelko

K
[ ] Koinoniphobia - Huoneiden pelko

L
[ ] Leukophobia - Valkoisen värin pelko
[ ] Lilapsophobia - Tornadojen ja hurrikaanien pelko
[ ] Lockiophobia - Lapsen syntymän pelko

M
[ ] Mageirocophobia - Kokkaamisen pelko
[ ] Melanophobia - Mustan värin pelko
[ ] Microphobia - Pienten asioiden pelko
[ ] Mysophobia - Lian tai alkioiden pelko

N
[ ] Necrophobia - Kuoleman ja kuolleiden asioiden pelko
[ ] Noctiphobia - Yön pelko
[x] Nosocomephobia - Sairaaloiden pelko

O
[ ] Octophobia - Kahdeksikon pelko
[ ] Ombrophobia - Sateen pelko
[ ] Ophidiophobia - Käärmeiden pelko
[ ] Ornithophobia - Lintujen pelko

P
[ ] Papyrophobia - Paperin pelko
[ ] Parastitaphobia - Loisten pelko
[ ] Pathophobia - Sairauksien pelko
[ ] Pedophobia - Lasten pelko
[x] Philophobia - Rakkauden pelko
[x] Phobophobia - Pelossa olemisen pelko
[ ] Podophobia - Jalkojen pelko
[ ] Porphyrophobia - Violetin värin pelko
[ ] Pteridophobia - Saniaisten pelko
[ ] Pteromerhanophobia - Lentämisen pelko
[ ] Pyrophobia - Tulen pelko

S
[ ] Scolionophobia - Koulun pelko
[ ] Selenophobia - Kuun pelko
[ ] Somniphobia - Nukkumisen pelko

T
[ ] Tachophobia - Vauhdin pelko
[ ] Technophobia - Tekniikan pelko
[ ] Trypanophobia - Ruiskeiden pelko

V-Z
[ ] Venustraphobia - Kauniiden naisten pelko
[ ] Wiccaphobia - Noitien ja noituuden pelko
[ ] Xenophobia - Vieraiden pelko
[ ] Zoophobia - Eläinten pelko

MITÄ MIELESSÄ LIIKKUU.. :)Lauantai 29.03.2008 21:47

Kirjoita 3 tuntemasi ihmisen nimet alle. Älä lue jäljessä tulevia kysymyksiä ennen nimiä. Se on lunttausta! Nimet jotka kirjoitan nyt, tekevät saman homman omaan päiväkirjaansa.

1. Asterixi
2. ^^olga^^
3. [{annu}]

Kysymykset:

MISSÄ JA MILLOIN TAPASIT ENSIMMÄISEN KERRAN NRO 3:N?
- Kaupungilla ollaan joskus monta monta vuotta sitten tutustuttu/tavattu ensimmäisen kerran.

MITÄ TEKISIT, JOS ET OLISI KOSKAAN TAVANNUT NRO 2?
- Mikä ihmeen kysymys tämä tämmöinen on? Eihän tällaiseen voi edes vastata, kun toisen kuitenkin on tavannut, niin ei voi koskaan tietää mitä tekisin, ellen olisi kyseistä henkilö koskaan tavannut.

OLETKO KOSKAAN NÄHNYT NRO 3:N ITKEVÄN?
- Olen, useammankin kerran..

OLISIVATKO NRO 1 JA NRO 3 HYVÄ YHDISTELMÄ/PARI?
- No henkilö nro 3 on jotain joskus sattunut asiasta jotain mainitsemaan, mutta MUN mies! &lt;sydän&gt;

MIKÄ TEKEE NRO 1:STÄ ERITYISEN?
- Mun oma rakas buudeliseni &lt;sydän&gt;

KUVAILE NRO 2:TA?
- Ihan friikki-tapaus. Positiivisella tavalla.. x) Bilehile ja kuuluu meidän AA-kerhoon.. x) Todella mukava ja persoonallinen tapaus, joka joskus vähän liiankin kiltti muille. Mielelläni vietän kyseisen ihmisen kanssa aikaa. :)

NRO 3:N LEMPIMUSIIKKI?
- Kikka =D

VOISITKO KOSKAAN ASUA NRO 1:N KANSSA SAMASSA ASUNNOSSA?
- No eiköhän tässä joku reilu vuoden päivät saman katon alla olla asutti.. Eli kyllä.

MITÄ NRO 1 AJATTELEE SINUSTA?
- "Hei kaunottareni! Olet minulle erittäin tärkeä ja kaikista rakkain, sekä kaunein tapaamani nainen. Ilman sinua minulla ei ole mitään. Olet erittäin seksikäs pakkaus ja olet ajatuksissani 24/7. Mietin kuinka ihana olet ja miten kauniilta näytät. Sun sisäinen kauneus on todella kaunista. Rakastan sinua erittäin paljon." Melkein suora lainaus hänen Netlogissa olevaan vieraskirjaani jättämästään viestistä.

MIKÄ ON NRO 2:N TOINEN NIMI?
- Maria

MISSÄ NRO 3:N ASUU?
- Tampereella

VOISITKO KUVITELLA RIITELEVÄSI VERISESTI NUMERO 3:N KANSSA?
- Tällä hetkellä ei tule mieleen minkäänlaista tilannetta, joka johtaisi veriseen riitelyyn ko. henkilön kanssa. Ja toivon, ettei niin koskaan tule käymäänkään. &lt;sydän&gt;

MITEN TAPASITTE NRO 1:N KANSSA VIIMEKSI?
- No "tapaahan" toista melkein koko ajan kun saman katon alla asuu. :) Nytkin tuossa parin metrin etäisyydellä höpisee jotain omiaan... x)

PARAS PIIRRE NRO 1:SSÄ?
- Kestää mun kiukuttelemista (niin kuin asian itse ilmaisee)... &lt;sydän&gt; *virnistää*

LUULETKO PITÄVÄSI YHTEYTTÄ NUMERO 2:N KANSSA KOKO LOPPUELÄMÄSI AJAN?
- No eipä kyllä nyt tule ainakaan mieleen mitään syytä miksen tulisi pitämään häneen yhteyttä. Uskon ja toivon niin. :)