Kisut meni sitten susselin hoitoon. Kuvista päätellen viihtyvät hyvin. On ihan kissaton olo. Vähän ku olis kadottanut varjonsa. Kauankohan siinä menee, et enään katso kaikkia mustia myttyjä lattialla kissoiksi, tai kaupassa ei tule mieleen enään levoton ajatus kissan ruuan/hiekan ostamisesta. Mutta joo, hyvässä hoidossahan nuo ovat. Ipana tuskin edes muistaa ikävöidä minua kun on uusia kissakavereita ympärillä :)
Pakkaaminen on loppusuoralla. Paljon vaatteita heitin suoraan roskiin. Mitäpä noilla. En pitäis kuitenkaan. Tavarat ja kalusteet on viety varastoon, lahjoitettu, sijoitettu ja myyty. Matkassa kulkee vain rinkka, passi ja läppäri. Näillä mennään.
Lähtöön on enään pari viikkoa. Jännittää. Ensimmäiset kaksi viikkoa vietämme kultsin kanssa varmaankin Youth Hotellissa. Opiskelijakämppään päästään vasta syyskuun alusta. Toivottavasti siellä hotellissa on verkkoyhteydet.. muuten tulee aika ikävä pariviikkoinen :( Paitsi et eihän me sinne siis traviania mennä pelaamaan vaan ihmettelemään saksalaista kulttuuria ja ehkäpä jopa vähän opiskelemaankin :D
Mutta.. jatkampa pakkaamista ja turhan sälän karsimista. Aika paljon turhaa ja tarpeetonta sitä vain raahaa mukanaan. Ja joskus syy joidenkin tavaroiden mukana raahaamiselle jää arvoitukseksi itsellekkin ;)