IRC-Galleria

Niin seurustelisinkohan minä silloin tällä hetkellä?
Eläisinkö vakaassa avioliitossa ja olisiko minulla jopa lapsia rakkaan mieheni kanssa?
Naisen lieneekin näet huomattavasti helpompi löytää se oikea ihminen kuin miehen, se elämänsä ihminen.

Tämmöinen ajatusleikki pulpahti taas jostain mieleeni näinä aamuyön tunteina, valvotun yön muuttuessa jo aamuksi.

Ei vieläkään uni ole tullut, kai yksinäisyys alkanut sittenkin taas painaa. Olen todistanut elämälläni että vain tunteet ovat tärkeitä, en ole mikään alhainen eläin joka alkaisi suhteeseen vain seksin tai statuksen vuoksi, vaan vain ihastuessaan ja rakastuessaan. Ihastuminen ja rakastuminen taas tapahtuvat niin kovin harvoin.

Mä unelmoin siitä että joku vielä suutelis ja halais mua, siitä on niin kovin kauan. En kohta saata edes muistaa miltä tuntuu suudella, tai saada edes halata rakasta ihmistä.

Ikääkin jo niin paljon että kyllä sen nyt näkee että ei tässä elämässä ketään löydä. Ihmiset ei osaa enää rakastaa, vaan juoksevat kuin lampaat median ohjailemina seksin perässä. Kukaan ei osaa ajatella, kaikki ovat niin helposti aivopestävissä.

Se menee niin että sitä mitä eniten tahdot ja kaipaat et koskaan saa.
Se on maailman kosminen laki.

Kohtalo on todellakin tarkoittanut että minun tulee elämäni täysin yksinäisyydessä ja sitä ei mikään voi muuttaa. Sillä niin on tarkoitettu.

Välillä se on kovin raskasta, mutta niin on tarkoitettu, minun on tarkoitus elää elämäni yksin.

On aina ollutkin haaveeni rakkaudesta. Koskaan eivät ajatukseni ole olleet epäpuhtaita, vaan puhtaita, unelmia rakkaudesta. Vaan aivan turhaan, siihen eivät enää muut ihmiset ole pystyviä. He eivät pysty rakastamaan, minä olen viimeinen ihminen joka kykenee rakkauteen.

Niin se vain on ja tyydyn siihen.

Vaan aikana jona elämme, ihminen kohoaa korkeuksiin ja pääsee bodhin tasolle.