Yksi tärkeimmistä asioista elämässä, sanoo kuka tahansa mitä hyvänsä. Tyyli on siitä kätevä, että sitä voi vaihtaa, niin kuin idolia. Erityisen toivottavaa kuitenkin olisi, että ihminen etsisi, kunnes löytäisi oman pikantin tyylinsä. Tyylillä tässä tarkoitetaan koko elämänasennetta, eikä mitään vaatteita. Ne tulevat kaupan päälle.
Ennen vanhaan, kun mummi oli pikkutyttö, nuoriso jakaantui käsittämättömiin sektoreihin, joihinki ihme fiftareihin ja modeihin (vaikkapa). Vaatteista tunnisti, mitä tyypit edustivat.
Nykyään näitä sektoreita on niin monta, että on ihan turhaa linnoittautua yhden lipun alle, kun on mahdollisuus ottaa kaikista sektoreista parhaat ominaisuudet ja perustaa oma kuvio. Kun sinulle valkenee mistä asioista todella pidät (etkä vain siksi, että Leksakin tykkää), tyyli alkaa hahmottua. Yks kaks huomaatkin olevasi harvinaisen varma joistakin asioista, musiikista, vaatteista, ihmisistä, elokuvista tms. Hoksaat, ettei aina oikeastaan kannatakaan olla samaa mieltä kuin muut, koska sillähän ei ole mitään väliä. Tärkeintä on, että itse viihdyt.