IRC-Galleria

Fiwkernes

Fiwkernes

Höpöheinäää

Blogi

- Vanhemmat »

Minulla on tyyli, se oma tyyli onPerjantai 07.09.2007 23:17


Yksi tärkeimmistä asioista elämässä, sanoo kuka tahansa mitä hyvänsä. Tyyli on siitä kätevä, että sitä voi vaihtaa, niin kuin idolia. Erityisen toivottavaa kuitenkin olisi, että ihminen etsisi, kunnes löytäisi oman pikantin tyylinsä. Tyylillä tässä tarkoitetaan koko elämänasennetta, eikä mitään vaatteita. Ne tulevat kaupan päälle.
Ennen vanhaan, kun mummi oli pikkutyttö, nuoriso jakaantui käsittämättömiin sektoreihin, joihinki ihme fiftareihin ja modeihin (vaikkapa). Vaatteista tunnisti, mitä tyypit edustivat.
Nykyään näitä sektoreita on niin monta, että on ihan turhaa linnoittautua yhden lipun alle, kun on mahdollisuus ottaa kaikista sektoreista parhaat ominaisuudet ja perustaa oma kuvio. Kun sinulle valkenee mistä asioista todella pidät (etkä vain siksi, että Leksakin tykkää), tyyli alkaa hahmottua. Yks kaks huomaatkin olevasi harvinaisen varma joistakin asioista, musiikista, vaatteista, ihmisistä, elokuvista tms. Hoksaat, ettei aina oikeastaan kannatakaan olla samaa mieltä kuin muut, koska sillähän ei ole mitään väliä. Tärkeintä on, että itse viihdyt.

Ideologia sopii vartalolleniTiistai 04.09.2007 17:29


Nykyään on muotia olla vahvasti jotakin mieltä ainakin jostakin yhteiskunnallisesta aiheesta. Suosittuja alueita ovat eläintensuojelu, ydinvoima ja globalisaatio. Helpoin kannatuksen kohde (ja nopeasti palkitseva) edellä mainituista on eläintensuojelu, sillä ydinvoimaa ei juuri huomaa ja globalisaatiokin on vaikea tunnistaa vaikka tulisi vastaan.
Ihmisellä in ikäkaudesta riippumatta vahva tarve kuulua johonkin lössiin. Se lössi voi olla perhe, potkupallojoukkue tai anonyymit kissanpelastajat - kunhan jossakin porukassa tuntee olevansa omiensa seassa. Ryhmään liittyminen (perhettä ei tässä tapauksessa lasketa) on komea asia. Täytyy vain muistaa miksi siihen kuuluu. Jos joudut imeytymään mukaan kulmakuntasi uusnatsiporukkaan, ettet saa nenään, saattaa olla, että yhdistys on kuitenkin väärä sinulle. Jos imeydyt globalisaation vastustajiin, jotta pääset vihdoinkin Brysseliin matkalle (etkä uskalla lähteä yksin) , sekin on heikko syy.
Oikean asian puolesta vaahtomaninen on aina kannattava asia, olipa kyseessä ihmissuhde tai muu asia. Mieti siis tarkkaan miten perustelet kantaasi, ennen kuin lähdet eduskuntatalon portaille huutelemaan: "Ehdoton ei liivatteella suurustetulle jogurtille!"

Jo vauva joutuu ennen syntymäänsä altistumaan äitinsä (valitettavan moni myös isänsä) musiikkimaulle. Ihmisverso syntyy siis jo valmiilla asenteella. Lapsuusajankin joudut melko varmasti viettämään ties millaisessa melusaasteessa. Jossain vaiheessa, hyvinkin nuorena, tulee yht'äkkiä se hetki, kun kuulet radiosta jonkin viisun, ja se vaikuttaa aivan toisella tavalla kuin aikaisemmin kuulemasi stuffi. Siitä hetkestä voidaan sanoa musiikkimakusi alkaneen. Kysäisepä äiskältä tai iskältä mikä se sävelmä mahtoi olla. Saattaa selittää paljonkin.

Ole rehellinen musiikkimaullesi. Saatat joutua tilanteeseen, jossa joudut olosuhteiden (tai suhteiden) pakosta kuuntelemaan jotain sietämätöntä mekkalaa, mutta älä lannistu. Kohtelias kuuntelee korvat lukossa.

Älä kuitenkaan hylkää omaa lempiorkkaasi The Minihameet vain siksi, että poikaystäväsi on kohtuuton Bloody Angel and His Flaming Little Saddles- fani. Oikea lempijytä on ainoa, joka tuo lohtua ja iloa arjen töhnään. Epäaito, feikattu into musiikkia kohtaan herättää vain kysymyksen: "Miksi kuuntelen tätä, koska yhtä hyvin voisin laittaa käteni auton oven väliin?"

Sävelmillä on todistettavasti myös parantava voima. Kun oikein korpeaa tämä elo, laitapa cd-pesäkkeeseen se pikkukiiltävä, jota kuuntelit kun olit ihastunut Bödeen. Tulee aivan eri olo, eikö? Toisaalta, huonot muistot palaavat yhtä helposti rokkenrollin siivin. Jotta saisit siis mahdollisimman hyvän musiikkiapteekin hyllyysi, muista laittaa aina joku ralli soimaan, kun tunnelma on katossa. Näin kasvavat nostalgiavarastosi.

Tämä tältä erää.

Linja-autossa ompi tunnelmaaSunnuntai 25.03.2007 21:34

Jotkut bussikuskit urheilevat jättämällä matkustajat pysäkille ilman kyytiä. Tähän harrastukseen ei vaikuta hiljentävästi matkustajan huitominen tai elämöinti. Tähän lajiin eivät vaikuta myöskään kiivas soitto linjuriyhtiöön ja kuskin tyrmääminen puheen keinoin. Se jatkuu, niin kuin lumen sulaminen ja kevään tulo, kuin viljan heilimöinti ja syksyn sateet jne.

Lähtökohtaisesti bussi pyritään pysäyttämään käsimerkillä (huitoo koko kädellä). Jos on pimeää, huido heijastimen kanssa tai huidot turhaan. Bussiin ryysätään tasaraha kädessä tai ei ryysätä ollenkaan. Todistajien läsnäollessa ihmisiä on jätetty pysäkille, syynä tasarahattomuus. Kaupungissa asian voi hoitaa lähes mykkänä tai ynähtäen, maaseudulla kuskia tervehditään.
Suomalaisen yksinmatkustusperinteen mukaisesti etsitään istuin paikasta, jossa kukaan ei ole vieressä, ja varmistetaan ettei tulekaan, laittamalla veska viereiselle penkille. Katse pidetään koko ajan matalalla ja ei-kohdistettuna. Näin vältetään juttutuokiot puolituttujen kanssa.

Chileläisen yksinmatkustuperinteen mukaan aletaan jo ovella huudella onko tuttuja matkassa, ja jollei ole, ehdotetaan yhteislaulua, jotta turha jäykkyys kaikkoaa ja saadaan uusia ystäviä. Voit koittaa kesällä ko. vaihtoehtoa täälläkin. Talvella lentäisit vaan turhaan bussista takaisin pakkaseen.

Suomessakin maaseudulla istutaan lähelle kuskia ja jaaritellaan koko matka niitä näitä. Lähtiessä pohditaan vielä porukalla, josko yritettäisiin ehtiä samalla kyydillä takaisin.

Death Walking TerrorLauantai 03.02.2007 22:24

I am the black thoughts of the night
Deep in the darkness of your mind
Shrouded in shadow, the mental torture
In the realm of death walking terror.

Stalking the closest to the edge
Imposition of depravity
Sanity holding by a thread
Desperation draws them close to me.

Always unseen but never far behind
Fleeting darkness tricks your eyes
Paranoia, a creeping horror
Guided by the death walking terror.

Your hand reaches for the knife
Subconscious molding insidious
It was always in your mind
Release the pain, a psychotic rush.

Death walking terror
Slow mental torture.

I am the blood you seek to spill
I am your inner drive to kill
Dark inspiration, a moral failure
Created by the death walking terror.

Your hands have done my bidding well
Your hideous dreams now reality
Manipulation done with stealth
I was with you, I heard the screams.

Death walking terror
Slow mental torture
Death walking terror
Psychic tormentor.

The weakest ones will fall
My murderous influence appeals to their fear
My will is just too strong
The decision was mine but they'll never know.

Death walking terror

[Solo: Pat O'Brien]

I walk behind you while you kill
Usurping your mind, you are oblivious
You'll never know your spirit fell
Supplanted by this deep disgust.

Death walking terror, slow mental torture
Death walking terror, psychic tormentor.
- Vanhemmat »