IRC-Galleria

Kannattaa lukasta:
http://erkka.posterous.com/mina-luen-facebook-mailiasi

Ohjaus: Jalmari Helander
Vuosi: 2010

Joulu meni jo, mutta arvostellaan siitä huolimatta. Kahden loistan lyhytelokuvan jälkeen tämä pitkä elokuva meni ehdottomasti odotuslistan kärkipäähän. Ensimmäisten trailerien tullessa odotukset vain nousivat entisestään.

Rare Exports on erikoinen "tapaus", joka esittelee joulupukin sellaisena kuin se ennen muinoin tunnettiin. Joulupukki ei ollut kiltti lapsia rakastava paksu ukko poroineen vaan pelätty peto, jonka ainoa lahja oli olla tulematta kylään. Suosittelen elokuvaa kaikille, sillä kyseessä on ehdottomasti mielenkiintoisin suomalainen elokuva, joka on saanut jo paljon positiivista palautetta kansainvälisestikin.

Sitten itse asiaan. Jätän tarinan sen suuremman kertaamisen pois, sillä en halua spoilata mitään yksityiskohtia. Itse ainakin koin muutaman odottamattoman hetken elokuvan parissa joten suon sen omasta puolestani muillekin. Elokuvan suurin heikkous menee noiden ennakko-odotusten sekä hypetyksen piikkiin. Elokuvasta kiinnostuneet eivät ole voineet välttyä katsomasta kahta lyhytelokuvaa, joten heille (minulle) oli jo painunut mieleen eräänlainen mielikuva elokuvasta. Mietin ja koitin monesti arvailla kaikkea elokuvaan liittyvää tarinan kulusta lähtien, sillä koko "tapaus" vaikutti niin erikoiselta. Karu totuus kuitenkin on, että elokuvalla ei ole oikestaan mitään tekemistä lyhäreiden kanssa. Rauno (Jorma Tommila), Aimo (Tommi Korpela) ja Piiparinen (Rauno Juvonen) ovat poronhoitajia, joilla ei mene kaikki ihan putkeen. Porolauma on tapettu ja syyllisiä petoeläimiä etsitään. Raunon poika Pietari (Onni Tommila) vakoilee kaverinsa kanssa korvatunturilla tehtäviä kaivostöitä saaden selville, että sinne on haudattu jotakin. Vilkkaan mielikuvituksen omaava Pietari saa päähänsä, että kyseessä on joulupukki ja alkaa ottamaan selvää pukin historiasta. Elokuvan aikuiset eivät siis ole lyhäreistä tuttuja, ainutlaatuisia metsästystaitoja omaavia pukinmetsästäjiä vaan kaikki tieto lähistöllä vaanivasta partasuusta tulee lapsen suusta. Kaikki tulkitaan tietenkin hölynpölyksi tai ei kuunnella ollenkaan kunnes pukki jää kiinni.

Elokuva on hyvin ohjattu ja tunnelma on vahva. Elokuvassa on paljon aitoutta ja Jorma Tommilan rooli tiukkana isänä loistaa elokuvan alkuvaiheissa. Lasten roolisuoritukset eivät tosin miellyttäneet ja paikotellen dialogi oli takkuavaa kuunneltavaa. Ennakko-odotukset lyhäreiden perusteella ja päähenkilön ("sankarin") viitan luovuttaminen lapselle, joka lopussa opastaa "machosti" näitä huippumetsästäjiksi oletettuja poromiehiä latisti elokuvaa ankarasti. Elokuva latasi myös paljon odotuksia huikeaan lopetukseen, jota ei ikinä saatu.

Suuri suomalainen elokuvatapaus, joka kuitenkin vaikuttaa hitusen lyhäreiden suosion perusteella tehdyltä. Helanderin omien sanojen mukaan elokuva on juuri sellainen kuin hän sen itse haluaa katsoa. Nimi todellakin kannattaa painaa mieleen, sillä kyseessä on varmasti yksi lupaavimmista suomalaisista ohjaajista aikoihin. Hyviä käsikirjoittajia vaan kaivattaisiin enemmän.


***

En ole pelannut koko peliä vielä läpi, joten tämä ei ole arvostelu. Paljon kehuja saanut kauhupeli oli siis Steamissa hyvässä alennuksessa kakkososan julkaisun aikaan, joten pakkohan se oli hommata. Ensivaikutelma on kuitenkin pettymys.

Peli näyttää hienolta, hirviöt toimivat yllättävän hyvin ja jokainen on yksinäänkin helvetin vaarallinen. Alotin pelin suosiolla vaikeimmalla vaikeustasolla, sillä monesta kauhupelistä lähtee kauhu kokonaan pois jos pelaa edes mediumilla. Pelistä tulee myös mukavasti mieleen elokuva Event Horizon, joka kuuluu omalla listallani parhaimpien Sci-Fi kauhujen joukkoon. Kaikkea kauhuun liittyvää toistaiseksi on varjostanut sekä edesauttanut pelattavuus kokonaisuudessaan, josta meinaan ainoastaan saada painajaisia. Totta helvetissä peli on kauhistuttava kun pelihahmon ohjattavuus on kuin astronautti kuukävelyllä. Kahden asian tekeminen yhtä aikaa on täysin mahdoton suoritus kuten esimerkiksi käveleminen eteenpäin ja katsominen sivulle. Kääntyminen liikkuessa 180 astetta vaatii kaksi pitkää hiiren vetoa siitä huolimatta, että herkkyys on tapissa. Tähtääminenkin tuolla ihmeellisellä naulapyssyn näköisellä aseella on yhtä hankalaa. Pelihahmon huippumoderni avaruus-haarniska ei käänny, ei taivu ja tästä syystä tunnen aina erikoista helpotusta kun vihollinen repii hahmolta pään irti. Ohjattavuus on niin hirveä, että siitä saa niskakipuja ja tästä syystä olenkin pelannut peliä nyt yhteensä 119 minuuttia neljässä eri jaksossa. En ole siis kovinkaan pitkällä, mutta kakkososa jää todennäköisesti pelaamatta kokonaan, koska kuolen vanhuuteen ennen tämän läpäisemistä.

Ohjattavuutta ja tunnelmaa varjostaa myös kuvakulma. Kamera seuraa pelihahmoa metrin päässä, takana oikealla, jolloin hahmo peittää lähes kokonaan toisen puolen ruudusta. Peliin tämmöinen kuvakulma on suorastaan luonnoton. Hyvin vastaavanlainen kuvakulma löytyy Red Faction: Guerillasta, mutta siinä pelihahmon liikkuvuus paikkaa tuon ongelman. Pelin alkupuoliskolla tietyt perus-elementit kiusaavat aika paljon; pelaajaa säikytellään varjoilla, joka johtaa turhanpäiväiseen pyörimiseen ja vähillä ammuksilla, joka taas johtaa useaan lähitaisteluun. Lähi taistelu, lähitaistelu, mitä on pelin lähitaistelu? Dead Spacen huitominen muistuttaa enimmäkseen sokeaa mummoa yrittämässä tappaa kärpästä ilmasta käsilaukulla. Lyönnit ovat kaiken lisäksi varmaan pelihistorian hitaimpia enkä edes tällä kokemuksella tiedä kuinka monta kertaa hahmo lyö yhdellä painalluksella. Monesti kiroan ihan ääneen, että "lopeta nyt saatana se huitominen!" Vihollinen jää yleensä ensimmäisen tai toisen osuman jälkeen sivummalle, tappaen pelihahmon nopeasti huitaisujen välissä tekemillään vastaiskuilla.

Peli varmasti vaatii tietynlaista asennoitumista, mutta fps-räiskintöjen ystävänä haluan säilyttää liikkumisen vapauden ja tämä on nyt Alien Vs. Predatorin ohella toinen peli, joka sen estää eikä kiitosta heru.

Tämä lienee sitten siitä kevyimmästä päästä. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kanan fileesuikaleita ruokakermassa currylla "värjättynä", nauhapastaa, raejuustoa sekä tietenkin jäävuorisalaattia :)

sen verran, että päätin standartisoida noita julkaisuversioita. Jatkossa kuvista on saatavilla Full HD näyttöresoluutioiset (1920x1080) versiot deviantARTissa.

Tilanteen salliessa ja mahdollisten esitettyjen toiveiden mukaan voin editoida vanhoistakin kuvista 1080-versioita. Kaikkien kuvien kohdalla en kuitenkaan lähde tekemään muutoksia, sillä se ei välttämättä ole kuvan edun mukaista. Tämmöisiä kuvia ovat mm. korkeat pystykuvat.

Pidin eilen pienen hetken selaillen valokuvia, muokkauksia ja käyttäjien kommentteja. Yhtäkkiä sain ihmeellisen motivaation viedä pitkään työn alla ollut avaruustyö loppuun. Kyseessä ei ilmeisesti ollut mikään pienen hetken kipinä sillä visiot alkoivat taas lennellä ja uusi teos on jo työn alla. Sen julkaisu tapahtunee ensi viikolla kuten myös tapahtuu uuden... eh... itselleni merkitykselliseksi nousseen kuvasarjan uusin osa XI ;)

No tässä on hitusen vanhempi otos, mutta otsikko täsmää paremmin kuin hyvin. 100% extempore väännös.

- Kanan filesuikaleita
- Paprika
- Minimaissia
- Sipuli
- 2 valkosipulinkynttä
- Ruokakermaa
- Currya
- Garam Masalaa
- 1 Habanero
- Chilimaustetta
- Basilikaa
- Mustapippuria

- Jäävuorisalaattia
- Tonnikalaa
- Oliiviöljyä
- Raejuustoa
+
- Riisi soijakastikkeella

Tämä ei ollut ihan niin hyvää. Vika löytynee valkosipuleista ja minimaisseista. Maissit onnistuivat imemään aika vahvasti tuon sipulin maun ja niistä tuli sitten hieman luonnottomia. Habanero toimii kunhan sen pilkkoo tarpeeksi pieneksi suureen annokseen. Tällä kertaa se jäi melko suuriksi pommeiksi ja teki annoksesta hieman liian terävän jopa omaan makuuni. Tämä olisi varmasti toimivampi annos jos jättää valkosipulin kokonaan pois.

Ihan hetken flashback-muistikuvan perusteella ajattelin hieman jakaa elokuva-harrastuksen alkuvaiheita. Kyseessä ei ole Peto (2006) tai mikään nykyisen OUR Production kokoonpanon kanssa tehty projekti.

OUR Productionin historiaan mahtuu MatLixi (alkuperäinen nimi: Jumanki) vuodelta 2002 (tai 2001. Nyt en ulkoa muista). Aki Vs. Predator (2004) ja random otokia V*tun Ääliöihin josta koostettiin lopulta vasta myöhemmin. Oma kiinnostukseni liikkuvaan kuvaan alkoi jo huomattavasti aiemmin.

Kävelytaidon oppimisen jälkeen joutui/pääsi monesti videokameran eteen ja show oli aina pakko laittaa pystyyn. 99,9% kerroista se oli puhdasta riehumista, mitä oli sillon hauska katsoa perheen kanssa sitten telkkarista. Nykyisin se enemmänkin hävettää. Vuonna 1996 kuitenkin tuli käskikirjoitettua, suunniteltua ja myös harjoiteltua ensimmäistä elokuvaa, jonka nimeä ei ikinä keksitty. Elokuva oli saanut inspiraationsa aivan ensimmäisestä Alone in the Dark pelistä, jota tuli tuohon aikaan paljon pelattua.

Elokuvan oli tarkoitus lähteä liikkeelle vanhempien makuuhuoneessa sijaitsevan tietokoneen läheltä. Ideana oli, että elokuva sijoittuu hieman kauemmaksi menneisyyteen joten olin tehnyt listan kaikista naamioimista tarvitsevista esineistä. Elokuvaa ei ikinä kuvattu, koska en edes uskaltanut pyytää videokameraa lainaan tai sitten en vaan osannut selittää isälle miten piti kuvata. Elokuva oli putkijuoksu puzzlesta toiseen, mutta olin suunnitellut useita pelimäisen outoja ongelmia elokuvaan, jotka ratkesivat mitä ihmeellisimmillä keinoilla. Koiralle oli suunniteltu jonkinlainen loppupahiksen rooli, mutta epäilykset roolisuorituksesta saattoivat olla myös yksi syy elokuvan jäämiseen hyllylle.

Vuonna 1998 (jos en väärin muista) tuli kuitenkin kuvattua yksi kalastus-aiheinen dokumentti. Päärooleissa pelleilivät minä ja Mikkosen Joni. Dokumentissä esiteltiin välineitä, tekniikoita, kerrottiin kalajuttuja ja kaikki oli yritetty höystää jonkinlaisella huumorilla. Dokumentti esitettiin koulussakin 5:llä luokalla vappuna. Myöhemmin talvella tuli kuvattua myös pelleily-sketsi navetassa, joka oli saanut ideansa pari vuotta sitten suunnitellusta ja toteuttamattomaksi jääneestä leffasta sekä Yksin Kotona-elokuvista. Navettaan oli rakennettu useita erilaisia "ansoja" joihin kävelimme "mukamas niistä tietämättämme". Kuvaajalle olisi ehkä hieman aikasemmin voinut selittää mitä missäkin tulee tapahtumaan, sillä lopullinen video meni vain naureskeluksi eikä kuvasta täysin edes selviä mitä oikein tapahtuu. Sketsin perään kuvattiin myös jonkin mittainen "kommenttiraita", mutta se meni oman muistikuvani mukaan niin pieleen että sen päälle kuvattiin jotain muuta. En muista kyseistä pätkää nähneeni sen jälkeen.

Jostain se on kaikilla lähtenyt ja tässä kaikki se mitä muistan OUR Pro:ta edeltävästä ajasta :)

Oma bravuuri :D ja nyt on prkle tuota vihreetäkin mukana.

- Jauhelihaa
- Sipuli
- 3 valkosipulin kynttä
- 1 kokonainen Naga Morich (poikkeus)
- Chilijauhetta (mielen mukaan)
- Paprikajauhetta (mielen mukaan)
- Currya (mielen mukaan)
- Oreganoa (ripaus)
- Basilikaa (mielen mukaan)
- Tinjamia (ripaus)
- Mustapippuria (ripaus)
- Tomaattimurskaa
- Tomaattisosetta
- 3dl vettä
- Vehnäjauhoja (puoli kourallista)

Näistä on saatanan tulinen kastike tehty. Ton Nagan voi jättää suosiolla pois ja korvata jollain perinteisemmällä miedolla chilillä. Yleensä käytän Scotch Bonnet habaneroa tai Indonesian Rawitia, mutta tässä kokeilin hieman rajoja. Kokkinurkkamme jatkuu jos keittiön laskeuma katoaa, se saadaan siivottua ja kuvat ovat julkaisukelpoisia x)

Mielipidekirjoitus, elokuva-arvostelu vai muuta ajatuksen lentoa? Ehkä vähän jokaista tai ei mitään.

Kyseessä on siis amerikkalaisen Peter Josephin dokumentti"sarja". Ensimmäinen ilmestyi vuonna 2007, toinen (Addendum) 2008 ja uusin (Moving Forward) 2011. Ensimmäinen elokuva keskittyi pitkälti uskontoihin ja WTC-iskuihin, toinen taas totuuden keromiseen maailman pankkijärjestelmästä ja sen vaikutuksesta aivan kaikkeen. Uusin puolestaan keskittyy ihmisluonteeseen ja paremman maailmankuvan esittelyyn. Dokumentit käsittelevät pitkälti samoja asioita, mutta uudemman elokuvan väitteet eivät kuitenkaan kumoa mitään edellisestä.

Suosittelen näiden dokumenttien katsomista ja ne taitavat kaikki löytyä ilmaiseksi netistä. Ainakin kaksi ensimmäistä on ollut nähtävissä suomenkielisillä tekstityksillä. Tämä teksti jatkuu nyt niin, että oletan lukijan nähneen ainakin viimeisimmän Zeitgeistin.

Katsomisessa kannattaa pitää nykymaailma mielessä sillä informaatio on sen verran avartavaa ja kysymysmerkkejä täynnä ettei sillä kannata liikaa itseään rasittaa. Dokumentti heittää lähes kirjaimellisesti pallon katsojalle, mutta mitä sillä pallolla sitten oikein pitäisi tehdä? Ihmisluonteesta puhuttaessa nousee myös tämä dokumentti vahvasti yhdeksi osoitukseksi siitä, etteivät kaikki kykene sulattamaan edes "jos"-tason ajatusta näin suuresta muutoksesta. Kaikki katsojat eivät saa tuota palloa kiinni ja jotkut eivät sitä edes halua ottaa. Minä puolestaan sanon, että se pallo todella kannattaa ottaa kiinni ja laittaa taskuun. Jonain päivänä sille voi olla käyttöä.

Zeitgeist ei ole enää pelkkä "propaganda"-dokumentti miksikä sitä vielä pari vuotta sitten haukuttiin. Hallitukset ovat ilmeisesti jo huomanneet sen "vaarallisuuden" nykyjärjestelmälle vaikka mitään konkreettista ei olekaan tapahtunut. Uuden ajatusmallin syöttäminen ihmisten varastoon ilmeisesti riittää olemaan liian suuri riski ja sodankäynti alkaa. Tästä hyvä esimerkki löytyy Helsingin Sanomien artikkelista, joka toimii vertauskuvana sille kuinka maailmalla dokumenttiin suhtaudutaan johtoportaan puolesta.

"Se on dokumentiksi naamioitu foliohattupäinen sienitrippi, jossa "osoitetaan", kuinka WTC-salaliittoteoriat liittyvät egyptiläisiin jumaliin ja pankkijärjestelmään, tai jotain. "
- Ville Similä, HS

Tämän paskajournalismin ulosteen voi lukea kokonaisuudessaan tästä. Tämä on kuitenkin median tavoite tällä hetkellä aivan kaikkea muutosmielistä toimintaa kohtaan lähes kaikkialla. Kaikesta pienestäkin virheliikkeestä koitetaan tehdä ase koko hankkeen kaatamiseksi ja mitä rajummin siitä kirjotetaan, sitä suuremmalla todennäköisyydellä joku aiheen kannattajista raivostuu ja tarjoaa mahdollisesti uuden syyn kirjoittaa lisää. Tämän ovat Suomessa kokeneet ainakin muutosmieliset puolueet. Perussuomalaiset nyt ovat puskemassa näyttävästi läpi vaikka kaikin mahdollisin keinoin heitä koitetaan pysäyttää. Toinen uusi puolue on Muutos 2011, jota teilataan mediassa aina kun siihen pienikin tilaisuus tulee. Helsingin Sanomien kirjoituksesta löytyy jo yksi yritys kaataa hanketta:

"Zeitgeistpäät antavat ymmärtää olevansa tieteellinen liike. Vastaus kaikkeen kritiikkiin on yleensä lahkolaisuskovaisen aggressiivinen."

"Zeitgeist on ajankohtainen siksikin, että elokuvat kuuluivat Arizonassa tammikuun alussa kuusi ihmistä ampuneen Jared Loughnerin innoittajiin. Sitä ei pidä liioitella, kuten ei sitäkään, että Saksassa Zeitgeist-palstoja on suljettu, koska niillä leviteltiin ikiaikaisia teorioita maailmanlaajuisesta juutalaisesta salaliitosta."

Artikkelin lopusta löytyy vielä epätoivoinen yritys hyökätä Suomen Zeitgeist liikettä kohtaan kaivelemalla Markku Uusipaavalniemen takaa jotain täysin asiaan kuulumatonta paskaa. Zeitgeist perustuu kokonaisuudessaan täysin rauhanomaiseen toimintaan ja tuollaisten kuuluisien ampumatapausten liittäminen tarinaan käännyttää taas monta medialukutaidotonta ja asiasta tietämätöntä tätä hanketta vastaan. Valitettavan tehokas tapa.

Zeitgeist on esitellyt vaihtoehtoisen maailmankuvan, jossa asiat ovat paremmin kuin hyvin ja järjestelmän toimivuudelle on haettu pohjaa. Kysymykseen, millainen maailma olisi paras elää? saatiin vastaus, mutta kuinka nykyisestä maailmasta sitten tehtäisiin sellainen? Dokumentin lopussa nähtävä fantasian hajuinen montaasi ei vastaa todellisuutta ja on ristiriidassa ihmisluonnetta käsitelleen alun kanssa. Yksikin niistä, jotka eivät dokumentin tarjoamaa toimintamallia ole hyväksynyt, aiheuttaa melko suuren ongelman sen toteutumiselle. Dokumentin loppu aiheutti hetkellisen hyvänolon tunteen, mutta sitten ajatus lähti lentämään ilman siipiä. Zeitgeist on lähes kolmetuntiseksi dokumentiksi mielenkiintoinen seurattava ja enemmän kuin paljon ajatuksia herättävä, mutta lopun jälkeen tuo siivetön hyppely aiheuttaa vain surullisen olotilan.

Itse olen heittänyt pallon taskuun ja katselen miten asiat kehittyvät, sillä nykymaailma ei kykene ihmisluonnetta ajatellen siirtymään Zeitgeistin malliin tuosta vaan.