IRC-Galleria

Ghino

Ghino

eikä oo sen koomin näkyny! Kateissa?

Talvimiitti Toijalan ABC 13.2.2010Sunnuntai 10.01.2010 21:06

Sinne sit tarkoitus suunnistaa, klo 12:00. Volvolandian Talvimiitti.
Kartasta kattelin, niin 226,6km ois matkaa sinne Kotkasta. Arvioitu ajoaika 2h 40min.
Jonkin verran sinne on sakkia ilmoittautunut tulevaks. :)

Ku ehtis vaan saada volvon kuntoon ennen sitä, niin vois sit hyvissä mielin lähteäkin sinne :)
Kuka on messis? :D:D



Hyvää joulua vaan miullekin!Keskiviikko 16.12.2009 17:19

Oli jotenkin arvattavissa että joulupyhinä tulisi jotain kallista, koirien järjestämää rahanmenoa. Niinkuin meripäivilläkin hävisi tonni kuin tuhka tuuleen koiran leikkauksen takia.
Nelisen viikkoa sitten hain Dinolle antibioottikuurin, kun olivat pojat ottaneet yhteen ja yllättäen bernhardilaiselle ilmestyny vuotava reikä päähän. Huomenna haen uudestaan, tällä kertaa molemmille puupäille.

Hain pojat pihalta. Molemmat reikiä täynnä. Dinokin oli vaihtanut väriä. Punainen ei kuitenkaan pue häntä. Samoin Bemu, ei se sovi sillekään. Ei muuta kuin haavojen putsailua tänään. Ja huomen hakemaan antibioottikuuri molemmille. Onneks ei tarvii paikata. Reiät sen verran pieniä. Ja lekurilla menis hermokin. Paikata 100 reikää/per koira. Tulis kalliiks mullekin.

Seuraavan kerran järjestän vedonlyönnin jo etukäteen, kumpi voittaa..

40kg (nopeampi) koira


vs. 80kg (vahvempi) koira.


Miten olis?

Kouvolan vauhdikas vkl :DSunnuntai 18.10.2009 17:18

Perjantaina vauhdikas ilta kaikinpuolin, päästiin jopa poliisien kans tekemisiin :D
Lauantaina miitti Korian ABC:lla, sieltä kvl keskustaan pyörimään.. tuttuja, ja tutumpia autoja taas nurkil, pari landialaista tuli bongattuu miitin ulkopuoleltakin :)

Sunnuntaiaamun mukava herätys Kouvolan kyttälaitokselta, ja kutsu kuulusteluihin :D

Klo 16 pitää siis kiiruhtaa laitokselle juttusille Villen kans :D

*Mitähän sitä seuraavaks keksis?* :D

KVL again...Torstai 15.10.2009 14:58

Miten mie arvelinkin et taas käy näin :D Kvl:aan perjantaina, kaverimiittiä taas tiedossa, samoin lauantana > volvomiitti korian abc:lla. Noo, vaihtelu virkistää taas vaihteeks.. :D

Ja taas...Sunnuntai 11.10.2009 01:03

siellä missä eilenkin :D

Kouvola kutsuu!Perjantai 09.10.2009 19:21

Tänää taas vaihteeks kvl:n suuntaan, näkee pitkäst aikaa vanhoja kavereitaki :)

Viikko poissa..Sunnuntai 27.09.2009 14:36

Kamat on pakattu, ja matka alkaa NYT. Tää tytsy lähtee kohti Rodosta! :D

Kohti lappeenrantaa =>Perjantai 18.09.2009 17:33

Tänää OTG ottaa suunnan lpr:aa kohti, lähdetään vallottaa uusia maisemia :D No ei sentäs.. Mut huomen Midnightiin varmaankin. Ai niin, ja pitääkin muistaa vaihtaa Luumäen jälkeen eurot oravannahkoihin, toimii varmaan paremmin maksuvälineenä noilla "karjalalaisilla" :)

Kuka on sinun tosi ystäväsi? Lauantai 12.09.2009 19:47

Tämä tosiaan toimii....!

Jos et usko kokeile tätä.

Laita koirasi ja vaimosi auton takaluukkuun tunniksi.
Kun avaat luukun, kumpi on tosi iloinen nähdessään sinut?
vanhuuden ilot

25-vuotias Mona meni naimisiin yli 90-vuotiaan Matin kanssa. Häämatkalle Mona varasi heille hotellista eri huoneet, koska hän halusi ajatella miehensä terveyttä.
Kun Mona oli käynyt nukkumaan huoneeseensa, kuului ovelta koputus. Mattihan siellä kolkutteli hääyön ilot mielessään. Hommat hoituivatkin hienosti, Matti toivotti hyvät yöt ja poistui omaan huoneeseensa. Mona kävi jälleen nukkumaan, mutta kohta ovelta kuului taas koputus. Matilla olivat taas himot heränneet, hoidettiin hommat, ja kaikki meni yhtä hyvin kuin ensimmäiselläkin kerralla. Matti sanoi hyvät yöt ja lähti omaan huoneeseensa.
Mona laittautui vuoteeseensa ja oli pian lähes unessa, mutta taas Matti oli oven takana hommat mielessään. Jo kolmatta kertaa! Kiljaisi Mona ihmeissään. Lemmenleikkien jälkeen Mona sanoi:
- Olet lähes satavuotias ja loistava rakastaja. Ajatella, kolme kertaa! Olen ollut monen ikäisten kanssa, ja he ovat yleensä jaksaneet vain kerran! Johon Matti sanoi:- Tarkoitatko, että minä kävin jo täällä?

*********************************************************************

85 vuotta täyttävä vanha mies meni omaistensa pakottamana elämänsä ensimmäiseen lääkärintarkastukseen. Lääkäri totesi miehen olevan kunnoltaan 40-vuotiaan tasolla ja kysyi, miten vanhus oli pysynyt niin hyväkuntoisena. Iloisena vanhus vastasi: - Ei siinä nyt ihmettä ole, kun vietän säännöllistä elämää, ulkoilen paljon, syön hyvää ruokaa ja Jumalakin auttaa minua aina yöllä. Lääkäri kysyi, miten Jumala auttoi vanhusta yöllä. Tämä vastasi: - Aina kun menen pissalle, Jumala sytyttää vessan valon. Lääkäri jäi aika tavalla pyörälle päästään. Vanhus oli ruumiillisesti terveyden perikuva, mutta yliskamarissa hänellä oli ilmeisesti vikaa.
Tarkastaakseen asian hän saman tien soitti vanhuksen vaimolle ja kertoi: -Miehenne on ruumiillisesti erinomaisessa kunnossa, mutta oletteko huomannut jotain erityistä hänen käyttäytymisessään? Hän näet väittää, että Jumala sytyttää hänen puolestaan valot, kun hän menee yöllä vessaan pissille. Toisessa päässä oli pitkään hiljaista. Sitten tuumiva ääni vastasi:
- Ahaa... Hmm...No nyt minä taidan ymmärtää, miksi jääkaappi haisee joka aamu virtsalle.

*********************************************************************

Avioon menossa oleva nuorukainen oli käymässä isoisänsä luona ja kysyi häneltä seksistä. - Aluksi sitä haluaa joka päivä, ehkä useitakin kertoja päivässä, vaari valisti pojanpoikaansa. Ajan myötä tilanne tasoittuu ja kertakin viikossa riittää. Sitten, kun aikaa kuluu, kerta kuukaudessakin tuntuu riittävältä... Ja vanhuksena se tulee mieleen enää ehkä vain hääpäivän vuosipäivänä.
- Kuinkas mummu ja sinä nykyään..? poika tiedusteli.
- Nooh, me harrastamme enää suuseksiä, vaari sanoi.
- Vai niin? nuori mies ilahtui. Suuseksi sentään vielä sujuu!
- Juu, vaari sanoi. Menemme illalla molemmat omiin sänkyihimme. Ensin mummu huutaa minulle "haista vittu!" ja minä vastaan "ime munaa!".

*********************************************************************

Aviopari oli ollut naimisissa 50 vuotta. He istuivat aamiaisella ja vanhaherra sanoi vaimolleen:
- Ajattele kultaseni, olemme olleet 50 vuotta naimisissa.
- Niin, vaimo vastasi. Päivälleen viisikymmentä vuotta sitten istuimme tämän saman pöydän ääressä aamiaisella.
- Hmmm..., vanha mies sanoi. Istuimme luultavasti tässä alasti 50 vuotta sitten.
- No, vanha rouva liverteli. Pitäisiköhän meidän...?
Pari riisui vaatteensa ja he istuivat pöydän ääreen. He istuivat siinä muutaman minuutin ja kikattelivat kuin teini-ikäiset, kunnes vaimo kuiskasi:
- Tunnen saman poltteen nänneissäni kuin 50 vuotta sitten.
- Ei ihme! mies vastasi. Toinen nännisi on kahvikupissa ja toinen puurolautasella!

*********************************************************************

Eläkeläismiehellä seisoi ensimmäistä kertaa moneen vuoteen. Hän huusi ihmeissään vaimon paikalle.
- Emma! Katsos mikä täällä seistä jököttää! Vaimo katsoi hetken miehensä jäykkää kalua ja tokaisi:
- Nyt kun viimein sait siitä rypyt pois, voisi olla hyvä hetki pestä se!

*********************************************************************

Eläkeläismies istui pihakeinussa, kun hänen pojanpoikansa tuli käymään. Pojanpoika huomasi hämmästyksekseen, että vaarilla oli pelkkä paita päällään.
- Vaari, miksi ihmeessä istut ulkona munasillasi? hän kysyi hämmästyneenä.
- Tämä oli mummun idea, vaari vastasi. Istuin tässä viime viikolla ilman paitaa, ja tuloksena oli jäykkä niska.