IRC-Galleria

Eilen suunnistusretkellämme koimme tajunnanräjäyttävän kokemuksen. Olimme leikkikentän kohdalla ja juuri kun olimme poistumassa ylpeinä löydettyämme rastin, huomasin liukumäen päällä tumman hahmon ja huusin "Hyi saatana!" Sydämeni pomppasi kurkkuun. Väri pakeni kasvoiltani. Miltei kuolin järkytykseen. Vieressäni oleva Emmi vain nauroi ja sanoi sen olevan nukke, sillä hahmo ei liikkunut yhtään. Menimme katsomaan lähempää tätä pinkkipukuista tummaa hahmoa, molemmat tällä hetkellä ollen varmoja siitä että kyseessä on nukke. Kun olimme aivan nuken lähellä, se hitaasti käänsi päätään ja liikautti silmiään. Kiljuimme molemmat ja saimme hillittömän naurukohtauksen. Juoksimme paikalta pois kuin kanalasta pakoon päässeet kanat. Eli emme kovin nopeaa. Katsoimme taaksemme ja tämä tyttö tuijotti meitä vieläkin, täysin liikkumattomana, mitään sanomattomana. Rohkaisimme mielemme ja menimme takaisin tytön luo. Tyttö tuijotti meitä pienillä pelokkailla ruskeilla silmillään. Me tuijotimme häntä keskikokoisilla vihreillä ja sinisillä hämmästyneillä silmillä. Tyttö ei liikkunut yhtään. Se ei edes tainnut hengittää. Aloimme jälleen olla aika varmoja siitä että kyseesssä olisi nukke, kunnes se taas liikautti hiukan päätään. Kohteliaasti tervehdimme tyttöä ja kysyimme miksi se oli yksin liukumäessä. Kun tyttö vain tuijotti meitä, saimme taas kohtauksen, ja viisainta oli poistua paikalta lopullisesti.

Kuka hullu jättää korkeintaan kaksivuotiaan lapsen yksin leikkikentälle?!