ja onnellisesti te pääsette perille.
Vuoret ja kukkulat riemuitsevat teidän edessänne,
ja kaikki metsän puut taputtavat käsiään.
Loysin hyvan kohdan Raamatusta, ehka mekin viela paastaan joskus perille onnellisesti. Tuntuu viela hyvin kaukaiselta, melkein kolme viikkoa ja satoja kilometreja edessa. Ja talla hetkella tuntuu silta, etta oon jo liian vanha reppumatkailuun :D rakot kylla on jo paremmat jaloissa.
Katolisuus on herattanyt ristiriitaisia ajatuksia. Ihmisilla on lahes aina pihassa oma alttari, joko alttarikaappi, missa on patsas tai sitten pyha perhe tai joku pyhimys maalattuna talon seinaan. Toisaalta tuntuu hienolta, etta uskonto on vahvasti lasna ihmisten arjessa, toisaalta luterilaisena patsaat ja pyhimykset herattavat vastustusta. Martti Luther siella kuiskuttaa korvaan... En ole myoskaan viela uskaltautunut messuun. Jotenkin tuntuu tunkeilulta :P vaikka holmoahan se kai on, samaa kirkkoperhettahan sita ollaan?
Taytyy kylla sanoa, etta valilla heraa ajatuksia myos koko pyhiinvaellusta vastaan. Tuntuu etta voisi sita paremminkin Jumalaa palvella... mutta tassa kylla tulee funtsittua kaikkia juttuja ja omaa elamaa ja semmosta, ja tottakai kasvaa kun pitaa jaksaa matkan rasituksia ja toista ihmista ja sen rasituksia. Kylla tasta tulee kotiin viemista, vaikka rahaa ei ole matkamuistoihin. Ainakin varmasti suhtaudun eri tavalla 15 km automatkoihin :D hurjaa kun aattelee etta kuljin talvella 100 km suuntaansa toihin! Ja muutenkin asiat varmaan suhteellistuu.
Taalla Barceloksessa ei ole paljoa tapahtunut, olemme vain lepailleet ja keranneet voimia. Jos kaikki menee hyvin, niin paasemme neljassa paivassa Espanjan puolelle. Ehka parin paivan paasta Ponte de Limassa paasen taas kirjoittamaan kuulumisia :D olispa kiva ladata kuvia tanne niin nakisitte omin silmin mimmosta on. No sitten kotona viimestaan!