Kuinka monta kertaa ihmisen sydämen täytyy särkyä, että se lakkaa koskemasta? Helpottaako se koskaan?
Ainoa miten olen itseäni suojellut on väliaikainen nollaaminen. Kun salamoi, käännän itseni pois päältä. Kuulen mutten kuuntele, näen mutten katso, puhun mutten sano mitään. Toimii. Mutta vain hetken. Ei ihminen jaksa sellaista pitkään.
Auttaisiko se, että eläisin hetkessä? Tai se että ajattelen pitemmälle, salamoiden yli? Tai jäisin muistelemaan hyviä hetkiä ja tarttuisin niihin?
Auta armias jos olisin yksin.
Quule Isä taivaan pyyntö tää....