IRC-Galleria

jo jonkin aikaa mun puhelin on ollut piippauksella.

eikö ookki typerä avausteksti päiväkirjaan? jep.

mutta mulle riitti. mä en kykene joka suuntaan, mä olen vain ihminen!
ja kaiken lisäksi helvetin huono sellainen. mutta se ei liity tähän asiaan.

mä en jaksa enää olla aina tavoitettavissa, vaan tavoitettavissa vain silloin
kuin itse niin haluan. haluan järjestää itse oman elämäni niinkuin minä
sen haluan elää. haluan jättää enemmän aikaa itselleni ja omille asioilleni.
haluan tehdä just niinku haluan.

sanokaa mua itsekkääksi, jos niin haluatte. jokaisella oikeus omiin haluihin, mutta minä en ole itsekäs. tai ehkä jopa saatan olla tiellä itsekkääseen ajatteluun ja elämään ja helvetin onnellinen siitä. vihdoinkin.
enää en jaksa ottaa aina teitä huomioon, ajatella aina teitä, tehdä asioita teidän parhaaksenne. nyt on tullut aikaa mun elää omaa elämääni. tehdä asioita kun mä haluan tai olla tekemättä. jos ne liittyy vaan muhun.

ja mun ammattini, ehkä vittumaisin kaikista. oma valita, sanotte heti, tiedän!
oma valintani on varmasti myös se koska sitä teen, eikö? ja kenelle ja ennenkaikkea;
millaisella varoitusajalla!! voisitteko joskus ottaa senkin huomioon, omien tarpeidenne keskellä,
että ehkä mullakin on suunnitelmia, omia juttuja ja tekemistä. ehkä mäkin olen
joskus väsynyt ja kaipaan lepoa. aina ei vaan sovi. aina ei vaan pysty.

mä olen yrittänyt auttaa kaikkia, pyrkinyt tekemään hyvää. venyttänyt omat resurssini äärimmilleen ja vetänyt itseni samalla loppuun. enkä ymmärrä miksi? itse olen niin vähän hyvää tältä elämältä saanut, mutta kaiken paskan vastaan ottanut. välillä riehuen, usein itkien. niiden ajatuksien kanssa etten enää jaksa. liika mitä tahansa on liikaa.

varsinkin nyt loppuvuonna, vastoinkäymisiä tulee ja tulee ja tulee... ei loppua näy. vai loppuuko
ne kun vuosi vaihtuu? vai jatkuuko samalla tavalla? en voi tietää, voin vain aavistaa..
onneksi on yksi paikka missä mun on ollut hyvä olla, jotenkin turvallista. siellä ei paina murheet mieltä vaan voin olla iloinen ja hymyillä. ainakin melkeen aina. siellä vaan on hyvä tän pienen tytön olla.. hetken se olo kestää kun sen paikan jättää, mutta aina ne kaikki murheet tulee takaisin..
mun piti olla vuodenvaihde yksin kotona, koska se on parasta niin. uusi vuosi päivänä on mulle
todella vaikea, synkkä ja raskas. uusi vuosi ei ole koskaan tuonut mulle tullessaan sitä parempaa
huomista, mitä niin kovin odotan ja toivon. ehkä en luota tarpeeksi, koska sitä en saa..

tänä vuonna mulla on selkeesti edessä 4 vaihtoehtoa, miten otan uuden vuoden vastaan. 1 niistä ei kyllä oikeastaan ole edes vaihtoehto, koska jos olen kotona, niin olen yksin. kirveelläkään mua ei sais mihinkään sairaisiin bileisiin missä kaikki dokaa ja örveltää, ei ikinä! "jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt".... eijei, ei sitäkään vaihtoehtoa, ei se ole mun juttu, mutta pitäkää te rakkaat ystävät kivaa <3 mä pääsen uudeksi vuodeksi ihanaan paikkaan ihanien ihmisten kanssa!!! siellä on rauhaa ja riehuntaa, lapsia ja rakkautta. ja varmasti punkkua <3

ja toivon että uudenlainen uudenvuoden vastaanottaminen toisi mulle myös uudenlaisen vuoden.
paremman, iloisemman, terveemmän ja paljon paljon vähemmän kipua ja kyyneliä...


rakastan teitä, mutta mun on pakko opittava rakastamaan itseäni enemmän <3

Heidi


kaikille parempaa ensi vuotta ja pitäkää tämän vuoden hyvät muistot sisällänne aina!

Koulu alkanut! Aika jännää istua taas ja opiskella uusia asioita.
Ja nyt jotain ihan päinvastaista ku ennen. Aika vaikeitakin asioita
on tullut ja tulee lisää, mut mä yritän ainakin parhaani että opin :)

Ja ihanaa, kuulin just että lisää lapsia tulossa mun ystäville, ihanaa <3
Onneksi kaikki muut sentää saa niitä perheitä aikaseen kun multa
se ei vaan näytä onnistuvan, ei sitte millään! Eikä siis sillä että sitä
olis yritetty :D Muuten vaan olen kateudesta niin vihreä että se on
jo hiuksiinki tarttunu :P

Mut enpä nyt jaksa enempää positiivistella, plääh....

Kivaa joulunaikaa kaikille teille ketä sitä vietätte ja siitä nautitte, mutta
muistakaa ettei kaikki vietä eikä siitä nauti, joten kunnioittakaa niitä, kuten
mekin kunnioitamme teitä viettäjiä vastaamalla teidän jouluntoivotuksiin yms....

Mutta älkää odottako multa kortin korttia tai yhtään viestiä, vastaan toki,
mutta mulle joulu on vain päivä muiden joukossa. Piste.

<3 Heidi

Eilen vihdoinkin pääsin Paraisille ystäville kylään.
Siis oikeesti vihdoinkin :D

Harmi että aikaa oli niin vähän, mutta hauskaa oli silti.
On mukavaa kun välillä on niin paljon elämää ja iloa,
lasten naurua ympärillä.
Talo oli ihana!!! Ja tonttikin sen verran mitä sitä ehti pimeältä nähdä. Jonkun tollasen paikan mäki sitte isona halun :)

Kiitos että sain tulla ja olla, tulen pian uudestaan! Kiitos lämpöä tuovasta liekistä, poltin sitä monta tuntia kotiin päästyäni.

Kiitos Janicalle taas maailman ihanimmasta joululahjasta <3

---

>
(kuva on kyllä vähän tökerö, mutta siinä se itsetehty lahja on :) ja
maailman parhaat "pöllityt" himahousutkin siellä vilkahtaa :P )
Niinkuin ennenkin, liikutuin kyyneeliin niin kauniista tekstistä,
jonka aina kirjoitat lahjakorttiin.
Teksti kertoo lahjasta, sen saajasta ja antajasta.
Ja taas niin kauniisti <3
Tässä pieni ote, kun kaikkea ei voi tähän kirjoittaa :
"On mun lahja pieni ja aneeminen,
mutta se kertoo mitä susta ajattelen.
Ei, et ole pieni ja punainen :)
vaan sun sydän on suuri ja lämpöinen!....."
Tämän jälkeen jatkuva teksti sai taas kyyneleet poskille,
olet mulle niin tärkeä ystävä rakas <3

Eilen alko pohdiskelu jo Paraisilla. Katsoin kahta niin ihanaa perhettä, että
tuli se "kateus" miksei mulla ole....
Mihin on hävinneet ne kaikki unelmat ja suunnitelmat perheestä?
Ei mihinkään.... Kokoajan mä niitä mietin, joka päivä muhun sattuu, kun
en ole elämässä mitään saavuttanut mitä piti.

Mäkin haluan perheen, lapsia. Oman talon jossa voin elää rauhassa ja turvallisesti.
Antaa lapsille kaiken sen rakkauden, mitä itse olen saanut lapsesta asti vanhemmilta.
Koska on mun vuoro miettiä mitä käsilaukkuun laitetaan, silloinkun siellä ei ole lasten
vaihtovaatteita, vaippoja ja tuttipulloja?
Koska elämä antaa mulle sen mitä varten mä täällä olen?

Olen yksin pimeässä ja hiljennyn, vain kynttilöiden valaistessa ajatuksiani.
Oloni on hyvä, mutta samalla sekava.
Kyynel nousee silmään, mutta syytä en ymmärrä.
Kylmät väreet menevät pitkin vartaloani.

Siirrän ajatukseni viime päiviin. Miten paljon tässä onkaan tapahtunut,
hyvää ja pahaa. Miten olen oppinut ihmisistä ympärilläni, pystynyt tuottamaan myös
iloa ja naurua ja saanut tuntea sen itsekin.

Kyynel karkaa poskelleni.

En tiedä, olen ehkä ollut tässä pisteessä elämässäni aiemminkin. Tunne on hyvä, voin hymyillä. Mutta en tiedä kantavatko ajatukseni, ovatko ne tarpeeksi vahvat.
Luulin oppineeni, mutta opinkin itsestäni etten ollut.

Mihin suuntaan pitäisi nyt mennä. Mitä ajatuksia kuunnella.
Suuria muutoksia ollut, paljon tulossa lisää.
Tuntuu hyvältä, haluan vielä enemmän rauhaa ympärilleni, mieleeni.
Kadonneet ajatukset ja tunteet ovat mielessäni. Erilaisina kuin ennen,
yllättävinä, mutta positiivisina.

Miten hyvältä tuntuukaan olla nyt yksin.
Liikaa olen itsestäni muille antanut, haluan pitää minut itselläni!
Melkein jo kadotin itseni, tai olen aina hiukan hukassa, mutta ainakin toivottavasti
nyt menossa parempaan suuntaan.

Niin kuin taas eilen taisin sanoa, ”joskus on mentävä kauas nähdäkseen lähelle”.
En ole vielä päässyt sinne jonnekin kauas, mutta silti sain tilaisuuden nähdä, kurkistaa.
Tunsin ja näin paljon.
Lämpöä. Hyvää oloa. Läheisyyttä. Ymmärrystä. Kunnioitusta.
Tahdon nähdä ja tuntea paremmin,
Haluan päästä sinne jonnekin kauas.
Etsimään suuntaa tai jotain,
ja toivottavasti myös löytämään sen jonkin mitä etsin.

Tiedätkö sen tunteen kun sun sisällä on jotain, jotain mistä et tiedä mitä se on?
Jotain pahaa, jotain mikä tuntuu valtaavan sut kokonaan, etkä pysty taistelee.

Mä tiedän.

Se tuntuu siltä kun mun sisällä olis jotai mustaa, joka kasvaa ja kasvaa vaan ja
kiertyy mun jokaisen elimen ympäri puristaen tiukempaa ja samalla kasvaen aina
vaan suuremmaksi ja näin valloittaen pikkuhiljaa koko mun ruumiin.
Se on pahan-olon-pallo. Sille ei voi mitään koska se liikkuu ja liikkuu vaan kokoajan.
Siitä ei saa otetta, koska se on lähes pyöreä ja ikäänkuin savua joka väistelee sua.
Se vaan on siellä, mun sisässä. Vaikuttaa mun jokaiseen ajatukseen ja liikkeeseen.
Hallitsee mua lähes kokoajan. Hetkeksi kun sen unohtaa, se suuttuu ja pyörähtää
ympäri ja musta tuntuu että mä oksennan, mutta mä itken.
Mä vihaan sitä ja haluan siitä eroon. En vain tiedä onko enemmän kuin yksi
mahdollisuus sen poistamiseen, koska sitä ei voi voittaa, siitä vain pitää päästä eroon.

Mulla on niin paha olla!!
Miks kaikki paha sattuu aina samoille, niille hyville ihmisille?
EI, enkä puhu itsestäni....

Kuulin hetki sitten niin hirveän jutun mikä on TURUSSA tapahtunut!!
Enkä ikin olis ajatellu että suomessa edes vois tapahtua.
Onneks siitä selvittii kuite loppujen lopuksi säikähdyksellä!!!
Omat ongelmat alkaa tuntuu aika pieniltä kun ymmärtää miten
pahasti tässäkin olis voinu käydä, äidille sekä lapselle.
Itken, mutta samalla olen onnellinen että he ovat kunnossa!
Ja tämä tyttökin omien huolien rinnalla jaksoi kuunnella omani,
kiitos siitä <3

ajatukset niin sekavat ettei pysty solmuja setvimään. Toivon kaikille
vain hyvää, itseni tällä hetkellä mukaan lukien.
On niin ahdistavaa ja vaikeaa aikaa, enkä edes osaa ottaa keneltäkään
apua tai tukea vastaan. Kiitos kuitenkin ystävät että sitä tarjoatte ja
minua ajattelette, ajattelen myös teitä <3
En vain osaa ottaa apua vastaan.

Mutta toivotaan parasta. . . Viikon odotus edessä. . .

Voimia sulle, sulle, mulle ja sulle

Nyt on sitte muutettu ja istun tääl sekasorron keskel......
Mieli vähintään yhtä sekasen ku tavarat tääl.

Kiitos hirmusti kaikille teille jotka ootte aiheuttanu nyt mulle suuren suurta mielipahaa, paljon kyyneliä ja kipua sydämeen.
Ja anteeksi taas teille kenelle mä olen aiheuttanu vastaavaa <3

tieto lisää tuskaa,
mutta niin myös epätietoisuus.
kun tietää että jokin on vikana, mutta ei tiedä mikä.
ja miten pahasti tai saako sen korjattua.
vaihtoehdot vilisee päässä, mitään ajatusta ei saa loppuun,
tuntuu kuin kaikki valuisi sormien välistä.
se tunne valvottaa ja se saa itkun tulemaan ihan koska vaan.

ja juuri nyt kun mulla on henkisesti vaikeinta mitä tähän asti
ikinä on ollut, mä olen eniten yksin. nytkin. yksin.
kahdelle pystyin kertoa, sen vähän mitä itsekin tiedän.
eikä se helpottanut kuin hiukan.
joka toinen minuutti se pyöri mun päässä, katkoo ajatukset ja puheen.
kun katson ystäviä, mietin vain miten kertoisin heille.
tai sitä että MITÄ minun ehkä pitää kertoa heille tulevaisuudessa.

mun on niin paha olla. kuvotan itseäni.
tunnen syyllisyyttä, enkä ymmärrä mistä.
haluan että mua halataan, mutta samalla haluan työntää kädet pois jotka koskettaa mua.
mä en tiedä miten päin mun pitäs olla.
ainoa asia jonka tiedän on se, että nyt mun pitää vaan odottaa.
mä vihaan odottamista. mutta tällä kertaa on vaan pakko.

toivon parasta
odotan parasta
rukoilen parasta, mutta eniten kuitenkin
pelkään pahinta

Suloinen Mörri-Möykky


Hain eilen Serenan kanssa kaverin duunipaikalta villikissan pennun.
Kovin se miukuu ja ikävöi äitiään, mutta ei sitä voinut jättää pakkaseen
kuolemaan tai klinikalle lopetettavaksi.
Yöllä ei oiken saanu nukuttua kun Mörri niin kovin ikkustaa, mutta
aion voittaa sen luottamuksen jossain vaiheessa ja uskaltaudun ottaa
syliin ilman nahkahansikkaita. Se meinaat aika kovin sihisee ja näykkii
kun sen syliin ottaa.

Että tällanen proggis tähän muutto yms sumaan :)

Mutta ihana hän on

siis ilman tupakkaa, ettei tule lisempää väärinkäsityksiä


ei tule uni. ei tule.

katson siis lisää sarjoja koneelta.

voisin kyllä pakatakin kun muutto on vajaan kahden viikon päästä.
mutta ehtiihän sitä myöhemminkin. tai aikaisemmin

tuntuu kivalta muuttaa. jotenkin en pysty oleen paikallani kauaa,
vaan on päästävä aina uusiin maisemiin hetken kuluttua. ja kun on
auto niin ei haittaa vaikka muuttaakin tolleen "maalle".
(nyt kyllä yks suuttuu jos lukee tän )

pitkästä aikaa on kans sellain rauhallinen onnellisuuden tunne.
tai miten niin pitkästä aikaa. ei tällasta oo ennen ollut. kestänytkin
jo jonkin aikaa. on vaan hyvä olla sillein rauhallisella tavalla.
vaikeeta saada sitä tunnetta ulos sanoina. ja tää onkin ainoa kerta
kun en ole sitä tunnetta julkisesti ihmisille julistanut. en kauhjasti
edes serelle, vaikka se saa niskaansa kaiken munkin (siis ei minkään
piispan tai piispamunkin vaan MINUN) elämästä, ilot ja surut.
ehkä siksi tää voikin olla pysyvää. kun mulla on niin rauhallinen olo.
ei mitään tarvetta pitää melua mistään, kunhan vaan saa olla.

äsh, taas tää meni höpöttelyksi, vaikka vaan piti sanoa ettei uni tuu.

niih, no voishan sitä muitakin kuulumisia kertoa, hih. lopetin taas duunit.
taas yks duunimesta löytynyt missä hommat menee iha päin uittua. mutta
eip haittaa, tietääpä että niitä on yks vähemmän taas edessä
ja mun rakas pikkusisko sai töitä, jeeee!! niih! ja kun se sai pikkusiskon niin
mäki sain ikäänkuin pikkusisko puolen kosk sen isä on kuite mun ex-warafatsi
ja se ihana pikkanen pitää maailman suloisinta öninää mäki pyysin
sellasta joululahjaksi mut en usko et saan <totinen> noh, ens jouluna sitte
la oli kaverin 30vee synttärit ja olin kuskina, jee!! eiku ihan totta!! oli ihan
vallattoman hauskaa. ja ihmiset ei uskonu et oon selvinpäin ku olin kuulemma
niin hulvaton. minä. hulvaton? hmmm..... sekottikohan ne johonki toiseen?
mut siis, aivan loistavat pileet oli ja törkeen kivaa, kiitos tuaNmas
kuskina on muutenkin ollu ihan jees olla. pakkohan sitä on nyt paljon harjotella
että sitte joskus oppis kunnol ajaakin

en nyt muista et olis jotai muuta tapahtunu tässä..... tosin mun muisti on
todellaki niin huono että varmasti siis monta riviä jäi sanomatta.
mutta kertoillaan niitä sitte myöhemmin ja saapi kyselläkin.

aikaa tuntuu olevan aina vaan vähemmän ja vähemmän. mä alan pikkuhiljaa
ymmärtää eläkeläisiä todella hyvin. siis kun ne aina sanoo ettei ne ehdi tai
ettei oo aikaa tai on kiire. hitti, mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän
on aikaa kaikkeen. vai vieköhän kaikki enemmän aikaa? hmm.... no mutta kuite,
edelleen pahoittelen rakkaat ystäväni, etten ole pitänyt teihin yhteyttä :(
yritän parantaa tapojan ja pikkuhiljaa kaivankin teidät taas sieltä jostain ja
käännän posket että saatte heitellä avareilla. anteeksi

NYT meen jatkaa prisonii.... hihiiii...

haleja teille kaikille ja pusuja kahdelle
(khihih, nyt ne molemmat miettii et kuka se toinen on, muahahahahahaa)