IRC-Galleria

Huskikuski

Huskikuski

Always the hard way

MM-kisojen aattona.Keskiviikko 21.02.2007 20:05

Tänään on päivän levy valittu ja sitä on kuunneltu erittäin ahkerasti aamusta asti. Tämä levy on Panteran Vulgar Display Of Power. Se on yksi ensimmäisistä levyistä, joita olen hankkinut ja toimii edelleenkin joskin hyvin erilailla. Silloin seiska luokalla riitti kun oli raskasta ja raskaampaa, erittäin korostetusti voimasanoja, hampun lehtiä ja tatuoituja vihaisia miehiä. Niin kyllähän se oli syntisen hienoa ja suorastaan ensimmäinen aikuistumisriitti kuulla Fucking Hostile kyseiseltä levyltä ekaa kertaa. Nykyään levy panee miettimään, että kyllähän bändillä on kädet käynyt, että ei jumaliste kun on kovia soittajia. mutta kuitenkin joukkoon mahtuu iso prosentti sitä ensi kuuntelun tunnelmaa. On semmonen fiilis kuunnella kun olisi eilen saanut syyttä mikkihiiriltä turpaan ja tänään on kostoretki päällä. Tulee sellainen jengiytymistunnelma, että ei haittaa kelle vittuilen tai ketä ahistuksissani potkin päin näköä, koska tunnen Phil Anselmon ja Vinnie paulin. Onneksi en ole koskaan tehnyt mitään, vaan pelkästään uhonnut.

Tasan vuosi sitten olin Salon kaupungin maisemissa viettämässä semmosta pikku hauskaa Allu Loven kanssa. Niin kyllähän te Allun tunnette "lettua liikenteessä" ja sitä rataa. Nyt en kumminkaan vietä näitä vapaitani noissa viime talven, kevään, kesän, edellisen talven, kevään ja kesän jne. merkeissä, vaan olen rauhassa kotona ja ollut aika paljon. Tässä tunteessa on jotakin melko helpottunutta, mutta paljon itsesääliä ja kipua. En ole menossa tänään baariin, kun koko kylässä ei edes ole baaria keskiviikkoisin. Ja vaikka olisikin en lähtisi paitsi jos oven takana seisoisi yhtäkkiä Allu pakottamassa niin joutuisin käymään yhdellä. Oikeastaan hienoa täällä keskellä autiota kylää odottaa huomisia Sapporon kisoja alkaviksi. Toinen vaihtoehto olisi koulukuntaa minä ja Iltanen viettämässä jalkapallon EM kisoja Lohjalla vuonna 2004. Ei ole tuo Vaaratie ollut koskaan kanssa niiden Laurinkadun leikkivien lasten.

Mainitsen vielä sen, että olen Pellossa tällä hetkellä.
Hieno päivä meneillään jälleen kaikesta paskasta huolimatta. Äsken tiirasin teksti tv:stä uutiset ja oli pari venettä vähän kolautellut Suomen-Lahdella. Millä helvetillä öljytankkeri ja rahtialus pääsee kolahteleen toisiinsa? Vaikkakin kyseiset paatit on keskiverto järvivenettä hyvin paljon isompia, niin onhan se merikin paljon isompi kun tavallinen Keski-Suomalainen mökkeilyjärvi. Olkaapa varovaisia arvostamani merimiehet, ettei todennäköisyyden kasvu suuronnettomuuden kohtaamisesta käy toteen.

Toinen uutinen Suomalaisten varallisuudesta saa minut melkoiseen itsetutkiskeluun. Jos keskiarvoisesti suomalaisilla on kymmenien ja kymmenien tuhansien varallisuus, niin miten omani on nollassa. Tietysti tuleehan minulle cd-levyistä, teeveestä ja pleikkariin liittyvistä asioista jonkin asteinen varallisuus. Ikävä kyllä en osaa sitä tässä laskea, mutta ihan mahdottomia se ei ole. Jos ilmotan joka levyn ja pelin esim. tuonne Huuto Nettiin edellyttää se minut myös myymään tavarani jos joku sen huutaa. Joten uskotte ettei omaisuutta minulla ole paljon ja uskotte etten suostu myymään ihan helposti vaivalla postimyynnistä hankkimaani loistavaa pleikkapeliä Guitarheroa. Mietityttää vain, että mitenhän minulle ei ole kerääntynyt varallisuutta elämässäni yhtään vaikka jo vajaan kymmenen vuotta olen ollut työelämässä aika paljonkin. Pelkästään velkaa on kerääntynyt useampana vuotena tulevaisuuden hirttoköydeksi. Oikeastaan en usko koko uutista jos alan miettimään. Jos asia on kerran tuolla keskimääräisellä varallisuuden asteella tässä äärimmäisen tarkan moraalin hyvinvointiyhteiskunnassa ei ihmisiä millään voi normaali elämä vituttaa koskaan. Joo tätä ei pidä uskoa. Koko uutinen on propagandaa ulkomaille, että saamme lisää turisteja täydelliseen maahamme. Ihan hyvä huijaus, koska eihän tavallinen japanilainen Fujitsu Hitachi halua nähdä joulupukin maiden keskellä rahatonta kaljapummia kodittomana t-paita päällä pakkasessa. Tai no sama se, samaltahan se partanaama näyttää kun satuolento tonttu. Japanilainen vain ihmettelee pukin ja tonttujen oikeasti olemassa oloa. Eihän tuokaan muuten sitä noin tarkkavaisesti tuijottaisi tuommosella pakkaskestävyydellä varustettuna.

Enää joitakin tunteja päivän täydellisyyteen eli jalkapalloon. Real Madrid vastaan Bayer Munchen - parempaa ei ole. Käykäähän ihmeessä lyömässä pitkässä vedossa kakkosta eli Bayeria, löytyy yli neljän kerroin. Totuushan on se, että sinne se voitto menee. Jos ei mene niin mitä sitten? Sitten taas tästä päivästä joka pelkän jalkapallo-ottelun takia on täydellinen tulee yksi vitun rupihuuli.

Takas Lapissa.Tiistai 20.02.2007 01:34

Sitä ollaan nyt sitten Pellossa isännöimässä tätä alkuperäistä kotiani. Eilen tähän aikaan olin junan vaunussa 46 makuupaikalla 11 (keskipeti). Nukuin loistavasti koko 12 tuntisen matkan, eli oli aivan loistavasti ajateltu Mintulta ottaa minulle makuupaikka - kiitti paljon. Kyllä välillä on todella mukavaa lojua täällä hiljaisen kylän stressittömässä ilmapiirissä. Saunaa puulämmitteisenä, takassa makkaraa ja ulkona pakkasta.

Tosiaan tuli käytyä reilun kahden päivän poliittinen ja ei poliittinen pikavisiitti Lohjalla. Toivoakseni poliittinenkin puoli meni vaalien alla mukiin menevästi, mutta mukavaa ainakin oli. En ole vaalisalaisuuden miehiä ainakaan näissä vaaleissa. Päätin, että äänestän Jan Mikael Hakomäkeä (26) ja jos vielä asuisin Uudenmaan vaalipiirissä antaisin ehdottomasti ääneni Jussi Saramolle (131). Toivottavasti muistin numerot oikein. Tavallaanhan sitä itse meinasi myös olla näihin aikoihin vaaleissa ehdolla, mutta vastaan tuli kaikki muutot ja muut. On kyllä helpottavaa, kun ei ole leikissä mukana. Näyttäis olevan laiskalle vähän liian kovaa leikkiä tuo duunin hankkiminen siitä Arkadianmäen kovien otteluiden pylväshallista. No mutta jos joku lukee tämän ja olisi esim. Lohjalla tai muualla Uudellamaalla halunnut minua äänestää, niin äänestäkää ihmeessä sitten tuota Saramoa (131). Ei pelkästään, kun mies on hyvä jätkä, vaan koska kaveri menee testeissäni joka vaalikoneessa sinne ihan terävimpään kärkeen. Lappalaiset sitten antakoot äänet Hakomäelle (26) onko selvä? Ja kyllä tämä on silkkaa kiristystä! Ei vain käytetä äänioikeutta, vaan ollaan oikeudenmukaisia ja käytetään sitä oikein. Muutenhan voi olla, että kohtaa minut omaantuntoon pukeutuneena.

Odotan Sapporon kisojen alkua aika lailla. Ja torstaina päästään nauttimaan, kun Suomen sankarit valuttavat kuolaansa kansansa viihtymisen eteen aseenaan sauvat ja tavotteena nöyryytys eikä murha. Siinä isänmaallisuutta johon itse olen myös koukussa. Hyvä Suomi ja tällä kertaa tulee kärkisijoja. Havuja perkele ja niitä pitää löytyä kanssa. Kunhan vain muistatte, että ne kuuluu hiihtokisoihin eikä apuvälineeksi vaaleihin sen puolen edustajilla joka niitä aikanaan huuteli.

kauneinta ruotsiksiKeskiviikko 07.02.2007 15:17

Hamburger tallrik med korv.

KeKeskiviikko 07.02.2007 14:55

Mainio keskiviikko päällä. Olisi paljon tekemistä, mutta niitä ei tarvitse hoitaa kuitenkaan pakkasen avustaessa. Pakkasta on yli 20 helposti. Se on taas reilusti yli itselleni asettaman ulkonaliikkumiskielto rajan. Muutenkin kulku tuonne asioille rajoittuisi jalassani olevan mielenkiintoisen vamman takia. Eilen iltayöstä astuin lattiallani olleeseen pieneen lasinsiruun, joka nyt yrittää kutittaen ja välillä särkien koteloituen tulehtua päkijäni alle. Saa nähä kumpi voittaa minä vai lasin palanen. Joudunko ensi viikolla vastaanotolle, jonka jälkeen jalkani amputoidaan ja annetaan viikko elinaikaa. Niinpä saas nähä.

Sparraajia kaivataan vittuilun SM-kisoja silmällä pitäen. Joten mahdollisimman monen näköistä tallaajaa tänne kylään haukuttavaksi. Tarjoan kahvit ja annan henkisesti turpaan. Puutun ulkonäöllisiin seikkoihin kuten kaljuuntumiseen, rintojen roikkumiseen, kokonaisvaltaiseen selluliittitasoon, hipiltä haiseviin pitkiin tukkiin, jälkipuberteettiseen akneongelmaan jne. Ja jos nämä esimerkit ei riitä, niin on aina seksuaalisuus ja esim. erektio-ongelmat. Henkinen puoli on asia erikseen. Sitten paloitellaan kyllä vähä-älyisyydellä koko sukupuu semmoseksi selluloosaksi, ettei siitä ole puuksi paluuta. Kisoja silmällä pitäen toivotaan etten jäädy.

Tämmösenä pakkaskautena otan vielä päivittäisen ravintoympyrän puheeksi, joka on tärkeä osa taistelussa viheliäistä lentsua vastaan, joka kyttää sinua joka puolella. Tänään minun ympyrässäni on kaksi Apetit pakaste pizzaa, 4 pss ankan makuisia Mama nuudeleita, kinkku juusto lämpimiä voileipiä ja pirusti kahvia. Eilen pelottelin viimeset mörköt terveestä kehostani jalapenoilla, mutta pääsivät loppumaan. Siksi onkin tärkeää, että nyt muistan lisätä nuudelin valmistuksessa varmasti kaiken chilin. Juustoa ei saa säästää, eikä rasvaa jotta jaksan voimailla noita kaikkia epäterveellisyyden henkiä vastaan.

Tämmösen kaivoin tuolta ajn kuluksi.Keskiviikko 07.02.2007 03:32

1. Mitä lukee ensimmäisessä tekstiviestissäsi?
- En jaksa kattoa

2. Kenen sängyssä nukuit viime yön?
- En kenenkään. Nukahin sohvalle

3. Minkä värinen paita sulla on päällä nyt?
- Ei ole paitaa päällä

4. Lempi elokuva?
- Onks Viljoo Näkyny

5. Sano yksi asia jota teet joka päivä?
- nukun

6. Minkä väriset ovat huoneesi seinät?
- valkoiset

7. Paljonko sulla on rahaa tällä hetkellä?
- pelkkää velkaa

8. Lempi urheilulaji?
- jalkapallo

9. En jaksa odottaa että...?
- Että pääsisin töihin taas.

10. Millon viimeksi näit äitiäsi?
- Toissa päivänä

11. Kuka sai sinut rekisteröitymään galleriaan?
- Ite laitoin

12. Mitä söit eilen illalla?
- Pizzan ja semmosia HK:n potku systeemeitä.

13. Katso vasemmalle. Mitä näet?
- ikkunan

14. Minkä vaatteen lainasit viimeksi joltain?
- En muista

15. Millä sivulla datailet useimmiten?
- Mitä on datailu

16. Onko sulla kasveja huoneessas?
- Varmaan jossain on jotain hometta

17. Sattuuko sua mihinkään tällä hetkellä?
- niskaan oikealle puolelle ja paljon

18. Milloin viimeksi liikuit taksilla?
- Sunnuntai aamuyönä

19. Milloin viimeksi olit tosi järkyttynyt?
- En muista

20. Haittaisiko sinua jos ystäväsi rupeaisi seurustelemaan ex-tyttö/poikaystäväsi kanssa?
- Ei tietenkään

VIIMEISIN

21. Henkilö jonka näit?
- Heikki Autto

22. Henkilö jonka kanssa puhuit puhelimessa?
- Jan Mikael Hakomäki

23. Henkilö jota halasit?
- En muista

24. Henkilö jonka kanssa tekstailit?
- En muista nimeä, joku sihteeri se oli

25. Kappale jonka kuuntelit?
- Dropkick Murphys: Warriors Code


TÄNÄÄN

26. Mitä teet nyt?
- Melkein nukahan

27. Mitä teet myöhemmin?
- Yritän nukkua

28. Mitä olet tehnyt tänään?
- Pelannu pokeria, pyörinyt netissä ja syönyt

29. Mitä sulla on päällä?
- Oloasun housut ja alushousut

30. Mitä olet syönyt tänään?
- Paketin HK:n sinistä juustotäytteellä, Grandiosa pizzan ja jalapenoja


HUOMENNA

31. Millainen päivä huomenna?
- En ole varma

32. Mitä suunnitelmia huomiseksi?
- Niin paljon pitäs tehä

33. Tavoite?
- Että saiski jotain aikaan

34. Mistä et pidä huomisessa?
- Asioista, jotka pitäis tehä

35. Onko sulla töitä?
- Ei

Jukkaliisan syntymäpäivänä.Tiistai 06.02.2007 16:36

Join juuri aamukahvit eli joka aamuisen pannullisen oikeastaan jo keskellä päivää. Semmosta se on tämmösen hyvän matkaa syrjäytymässä olevan työttömän elämä. Rutinoitunut arjen aherrus menee jossain hyvin kaukana tästä laiskasta kehosta.

Sen verran sain juuri itsestä irti, että hain töitä. Sekin kyllä tapahtui vain sähköpostilla, kun en uskaltanut soittaa. No eilen minulle soitettiin. Olin läpäissyt hakemuksellani vittuilun SM-kilpailujen alkukarsinnat ja pitää mennä Pub Tupsuun vittuilemaan kello 15 lauantaina. Mitähän siitäkin tulee??

Kaikille tiedoksi vielä, että Jukkaliisalla on todellakin tänään syntymäpäivä. Oikein paljon onnea :) Jukkaliisa on Espoon suurkaupungin mies ja käyttäytyy sujuvasti sen seurapiireissä. Ulkonäöltään hän edustaa Espoota Nuuksiolaisittain parrassa ja suhteellisen siistimättömässä tukassa. Kertomuksestani siis tajuattekin jo, että tämä pitkähkö velikulta on taiteilija tyyppi mitä suuremmissa määrin. Mutta älkää antako miehen viehättävän olemuksen hämätä liikaa. Aina kannattaa olla varpaillaan Jukkaliisan ollessa kyseessä. Mies on Saatanan palvoja ja yrittää saada sinutkin yhtymään noihin vuonojuoksijoihin. Hän on juuri niitä, jotka uhraavat pieniä vauvoja ja nussivat vuohia! Eli mies on ihana, mutta pidä risti mukana ettet herää aamulla Transylvanialaiset fritsut kaulassa. Tästä voitte vielä vilkaista ihan kuvien kanssa tuota Espoon tummaakin tummempaa totemipaalua oikein kuvien kanssa Jukkaliisa

Ja helmikuun alun iltana.Perjantai 02.02.2007 02:13

Mulla on uusi pleikkapeli nyt sitten, eli Guitarhero. Satan Norway mun liikuntarajoittenen vasen ranne ei ole ikinä ollut näin kipeä. Mutta vielä kipeämpi on vasemman jalan kantapää, kun tuossa fiilistellessäni olen polkenut sillä lattiaa. Mutta onhan mahtava peli kyllä. Moi

Helmikuu alkoiTorstai 01.02.2007 17:49

Heräsin uuteen helmikuuhun vasta klo. 14.32. Olin kyllä sitä jo yöllä elänyt puoli tiedostamattani pokeria pelaillessa. Pelaamisesta johtuen vuorokausirytmi onkin juuri tämä, että herätään aikoihin kun maitokauppa on jo melkein kiinni. Kello viiden ja kuuden välillä minua häiritsi ystäväni epäselvät soitot (5 kpl). Hänellä oli kova hätä tietää missä olen? Olin nukkumassa kuten vastasinkin, mutta ilmeisesti muisti ei riitä 2-5 minuuttia.

Tämä on myös todellinen ilon päivä!!! Kohta juoksen postiin hakemaan ikioman Guitarhero pelin pleikkariini ja voi pojat täällä on semmonen yhden miehen Spinal Tap yläsosattomissa että. Piti lähteä lenkille, kun pakkastakaan ei ole kovin pahasti, mutta tyydyn laadukkaampaan ja liikkuvampaan rock n rolliin. Jos juoksen ja kävelen tuolla tunnin, niin luulen kyllä koukuttavan kymmen tuntisen Guitarhero session riittävän samaan kunnon kohotukseen.

Uutiset puhuvat edelleen Kirkasta, joka oli HEAVY eikä iskelmälaulaja! Ja vieläpä hyvä sellainen, muuten miehen poliittinen vivahde oli ei suosimani. Hartolassa on myös sattunut vakava auto-onnettomuus. Tuli nyt näihin aikoihin, itse kun ohitin paikan kuorma-autolla maanantaina. Vois sanoa ei lähelläkään, mutta mistäpä koskaan tietää.

Helmikuuta kaikille pikku nassukoille sinne kotipäätteiden äärelle: Lipsu

TämmöneTorstai 01.02.2007 04:28

1. Toinen nimesin väärinpäin: Irateip

2. Onko etunimelläsi joku tarina: Jotain uskonnollista niinku suurimmassa osassa

3. Syntymäpäiväsi: 15.03

4. Asuinpaikkasi: Rovaniemi

Kuvaile:

5. Kukkaroasi: Slayer ketjulla

6. Silmiäsi: Sininen

7. Hammasharjaasi: Niitä on ainaki 5

8. Päivittäisiä korujasi: Ohut kettinki oikeassa ranteessa. Ei mikään koru vaan raakaa rautakauppaa.

9. Kännykkääsi: N 73 hopeinen

10. Tyynyliinojasi: Joku paskanen

11. Autoasi: Jos olisi, niin Hilux olisi

12. Huonettasi: Miehekäs

13. Aurinkolasejasi: Ei ole

14. Shampootasi: Tavallinen äijien

15. Tuoksujasi/hajuvesiäsi: dödöä ja muuta paskaa en mie tiiä sen kummemmin hiki haisee

16. CD stereoissasi: No Shame: White Of Hope Turning Black

17. Lävistyksiä: Ei enää

18. Mitä on nyt päälläsi: Hikinen paita ja verkkarit

19. Toiveita: Ilon jatkuminen

20. Tahtomisia: Normaalia elämää

21. Mitä teet tämän jälkeen: Pelaan pokeria netissä

22. Jos saisit tappaa jonkun ja et jäisi siitä kiinni, kenet tappaisit? En ketään olkoot

23. Henkilö/itä ketkä haluaisit nähdä juuri nyt: veljeni

24. Lempielokuviasi: Juuri nyt Football Factory

25. Soittotaito: Guitarhero

26. Mitä söit viimeksi: Herkkusieniä suoraan tölkistä

27. Mitä pelkäät kuollaksesi: Tippumista

28. Pidätkö kynttilöistä: Ihan sama

29. Pidätkö suitsukkeista: Enpä juuri yleensä ihan kauhean hajusta päänsärkyä aiheuttavaa hippeilyä!

30. Pidätkö veren mausta: Ihan sama voin tunkea haavan suuhuni

31. Uskotko rakkauteen: Tottakai

32. Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä: Kyllä ilman muuta

33. Oletko rakastunut?: En

34. Uskotko Taivaaseen: Joo riippuu mitä tarkottaa

35. Uskotko Jumalaan: Kop kop onko siellä joku? No oli siellä

36. Tatuointeja: on

37. Nälkä? Ei

38. Oletko addiktoitunut MySpaceen: En kauheasti

39. Osaatko syödä puikoilla: En

40. Lempikolikko: 10 senttiä, ei tuu pelattua

41. Lempikarkki: salmiakki

42. Lempilimu: Smurffi

43. Jotain, mitä haluaisit ymmärtää paremmin: Normaalia elämää

44. Jos voisit kääntää aikaa taaksepäin, mitä muuttaisit: Pari rahaa oisin jättänyt tuhlaamatta

45. Miljoona euroa lahjoitetaan sinulle! Vähempi riittää

46. Kokkaatko: Paljonki

47. Oletko ujo ihastuksesi lähettyvillä: Joo

48. Lempikukka: kaktus

49. Tiedätkö miltä tuntuu olla rakastunut: En ole varma

50. Kirjoita jokin kommentti: Viimiseen veripisaraan Hooligans!

- Jotenki alko tuntua, että olen tehnyt tämän joskus...