IRC-Galleria

Huomasin kaipaavani lapsuutta ja sen suloja.
Loputtomia päiviä ikuisuuden leikissä, tuoreen
leikatun nurmen tuoksua kuumana kesäpäivänä.
Lintujen laulua niiden lentäessä ikkunani ohitse,

aamun ensi säkeiden ryömiessä pimeyden hunnusta.


Huomasin kaipaavani leikkejä lumessa
pakkasen puraistessa poskipäätäni,
toisten leikkiessä vuorenvalloitusta,

oli todella kylmä talvipäivänseisaus.

Kevät talvea seuraa tuoden kesän mieleeni,
syksy huuhtoo kesän muistot valmistaen talveen.

Kaipaan hetkiä nurmella ja lumella.




(C)

Jos olisin enää sekaisempi, olisin lastenhuone
viisihenkisen perheen liian pienessä talossa
jossain sairaan sisäsiittoisessa pikku kylässä.

Olen jälleen ruumiini vanki ja se piinaa minua kaikella
joutavalla.
Kuumetila kiirii ylös vieden minua etäisyyksien
kantamattomille matkoille, kroppa tunnoton
hekumasta.

Kohta huokailen taas teekuppiini...




(C)

MIeleni kummallinen huojuu edestakaisin
teen lailla mukini syvyydessä, vai onko
lie kuumehouretta, sekavaa, etäistä.

Kuuntelen musiikkia mieleni piristykseksi,
korjaan loputtomasti virheitäni ajatusten syöpyessä
bitti avaruuden perkeleelliseen syleilyyn.

Jälleen istun yksin ja kirjoitan tarinaa, joka vaatii
kirjoittamista jotta sen lukisi...




(C)

Ajatuksia kaikenlaisia liikkuu sisälläni
Hurmoksesta
Kaipauksesta
Halusta
Kaaoksesta
Liikkuu mielen joutuvaisen
Liikehdintää hurmahengen

Vaan anelenko vapautusta?




(C)

Jokin jostakin kaukaisuuden kainalosta
hmmm ruokaa...
ja rakkautta
ihmismielen tarpeet..... molempia aamulla samaan aikaa nam
katse aamulla... kaipaus.......... Niin
suukko aamulla
hetkiä ikuistan, mieleen poltan kuvia..... suukko ja sit kainaloon käpertyminen.
suihku... kahvin tuoksu..... aah
hetken viipyvyys verkkokalvolla
aamua päivä seuraa
ilta kuljettaa kaipausta


(C)

Kaikkeuden syleilyssä, kauneuden kaitsemana, tahdon palan
rakkautta
toivon kipinän sydämeen.
Vaatii veri suonissani, sydän rampa rinnassani
tunteikkuutta mieleni
ruusun lailla aueten.
Jos saisin palan rakkautta mielettömän maailmassa
tuntisi en kipua.

Sykkis lämpö rinnassani, toivo virtais suonissani
veren väkevän korvaten.

Vaan mieli synkkä kulkijalla, toivo polte rinnan alla,
ruumis huutaa, mieli kuiskaa
lapsen lailla pyytäen...


(C)

Tunne ikiaikainen nöyrän mielen, kansakunnan kaikenlaisen
sairauteen taipuvaisen, heikkohermoinen mierolainen.

Verrattakoon hulluuden osaan jos jonkinlaiseen saivarrellen
säästäen itseään kuin silpoen loputtomasti veitsen tylsän terällä.

Ei säästy sairaudelta hurskas, saati saamaton vaan kaiken
kärsivä olkoon meistä jokainen päivän jos toisenkin verran
ikuisuudesta iäisyyteen.

(C)

Vihan kerrostuma kalliossa huorain lailla hakattuna vasten ikuisuutta, äärettömyyttä,
pysähtynyttä aikaa tuonenvirran tuntumassa.
Lauttureina haureuden olennot sarvipäiset, yksinäiset
olentojen vapahtajat.

Saatanoita saattajina, matka kulkee vuoren viertä
yli kynnyksen järjen houkan.

Koittaa aika kulkijalle, metsän mielen samoajalle.
Vainen polku vaivalloinen yli synnin onkaloiden,
synkkyys, vääryys vapauttakaa....

(C)

Ei vainen vallan eksynyttä hyljättyä perkelettä, sydän kätkettynä panssarissa.
Vallan alla sortunutta pedon katseen murtanutta
kummallista surumieltä, ei tunne näe kaipausta
koskaan katso helpotusta.

Askel suuri
horjuu valta vallattoman.

Laakso täyttyy pimeydestä
olennoista olemattomista, mielen tuotteen sopukoista
kumpuavista saatanoista.

Paimen suuri katsoo laakson kadotusta
surumielen saattamana,
kokee toivon pilkahduksen.

Katso aamun vallan alla, kadotuksen tuli ne pois on pyyhkivä

mielen perkeleet...


(C)

Mielettömyydessäkin selvyyden merkit huomisen uudesta tulemisesta,
ajattelevan mietelauseet tyhjyyden keskellä kohtalon hiekkaan piirtää kuvia maailman tunnosta erilaisen kaavain kangistumisen keskellä.

Ei paikkaa kauneudessa joskaan ennustusten tavoin ei kirjoitettuna totuutta, kauneuden pinta kiillosta silmäin pinnan heijastuksessa.

Ei kuori rauhaa rauhatonta, sisimmästä merkityksen löytää elämän paloon.


Vain tähteinlennon välinen on kaipaus kahden ihmisen.
Jokainen joskus vahvan tunteen säikeet kutoo verkkoon ihmisyyden, peläten tuulen vireen vievän hennon kauneuden pois
kuiskaten sanoja rakkauden...


(C)