IRC-Galleria

Miten ihminen voi oikeesti rakastaa itseään?

Eikö itsetunto loppujenlopuks aina perustu johonkin ulkoiseen. Kehuihin, saavutuksiin, pelkojen ylittämiseen, siihen että kokee olevansa hyödyllinen jne..

Mun elämä on aika riisuttu kaikesta. Oon yksin enkä tee mitään.

Pitäisi löytää se jokin "syntymälahjana" saatu itsetunto kun yhtään mikään ei anna aihetta taputella itseä olalle.

Vaikka antaisikin, niin itsetunto joka aina perustuu johonkin ulkoseen, pinnalliseen seikkaan on aikas häilyvä.

Tarkkailen jatkuvasti vaan onnistumisia ja epäonnistumisia- itsetunto vaihtelee muiden reaktioiden perusteella.

Ts. (esimerkkinä) jos mulla olis miesystävä ja olisin sen silmissä aivan ihana, jollain tapaa kait tuntisinkin itseni sellaiseksi, ihanaksi.

..Ja kun koittaa ensimmäinen riita jossa mies syyttää mua jostain tai arvostelee mun itsetunto kokee kovan kolauksen- ehkä koen olevani miehen mielestä todella kelvoton ihminen... Vaikkei hän sitä ihan niin tarkottaisikaan.

On eri asia inhota jotain ihmisen sanomista/tekoa sillä hetkellä kuin ajatella että ihminen on täysin halveksittava, kaikinpuolin.

Mutta sellasta se on, kun puuttuu se perustunne.

Silloin ihminen pelkää pettymyksiä enemmän kuin muut. Ristiriitatilanteet ahdistaa ja herättää liiankin voimakkaita tuntemuksia.

Koko ajan koittaa etsiä syitä kokea itsensä hyväksi. Se kuluttaa itseasiassa kaiken energian.