IRC-Galleria

Miten ihminen voi oikeesti rakastaa itseään?

Eikö itsetunto loppujenlopuks aina perustu johonkin ulkoiseen. Kehuihin, saavutuksiin, pelkojen ylittämiseen, siihen että kokee olevansa hyödyllinen jne..

Mun elämä on aika riisuttu kaikesta. Oon yksin enkä tee mitään.

Pitäisi löytää se jokin "syntymälahjana" saatu itsetunto kun yhtään mikään ei anna aihetta taputella itseä olalle.

Vaikka antaisikin, niin itsetunto joka aina perustuu johonkin ulkoseen, pinnalliseen seikkaan on aikas häilyvä.

Tarkkailen jatkuvasti vaan onnistumisia ja epäonnistumisia- itsetunto vaihtelee muiden reaktioiden perusteella.

Ts. (esimerkkinä) jos mulla olis miesystävä ja olisin sen silmissä aivan ihana, jollain tapaa kait tuntisinkin itseni sellaiseksi, ihanaksi.

..Ja kun koittaa ensimmäinen riita jossa mies syyttää mua jostain tai arvostelee mun itsetunto kokee kovan kolauksen- ehkä koen olevani miehen mielestä todella kelvoton ihminen... Vaikkei hän sitä ihan niin tarkottaisikaan.

On eri asia inhota jotain ihmisen sanomista/tekoa sillä hetkellä kuin ajatella että ihminen on täysin halveksittava, kaikinpuolin.

Mutta sellasta se on, kun puuttuu se perustunne.

Silloin ihminen pelkää pettymyksiä enemmän kuin muut. Ristiriitatilanteet ahdistaa ja herättää liiankin voimakkaita tuntemuksia.

Koko ajan koittaa etsiä syitä kokea itsensä hyväksi. Se kuluttaa itseasiassa kaiken energian.

Mä en tajua miten ihmiset voi käyttää piilolinssejä tai ylipäätään koskea omaan silmämunaan.

Pahin SAW-leffakohtaus (en muista mones osa) oli se kun sen äijän olis pitänyt kaivaa silmämunansa ulos saadakseen avaimen siihen johonkin ansahökkeliin sen pään ympärillä.

Mulle tosin on silmätippojen laittaminenkin vaikeeta.

Jos joku meikkaa mun silmiäkin jollain rajauskynällä mä jännitän ihan vitusti.. peläten että se sohasee mua.

On yksi asia minkä mä koen painaneeni maton alle aina uudestaan ja uudestaan- pois omasta tietoisuudesta.

Nimittäin häpeä omasta naiseudestani. Ja tiedänpähän kuka sen on muhun istuttanut. Varmaan ei tarvitse edes mainita.

Mutta ehkä siihen on muitakin syitä. En pääse niihin nyt käsiksi.

Miten se sitten näkyy?

Arvostan liikaakin miehistä voimaa, aggressiota ja kovuutta. Helposti asiat on liian "lässyjä". Herkkyys on yhtä kuin heikkoutta. En itke koskaan. En, vaikka olisi aihettakin.

Naiselliset jutut kiehtoo mutta samalla ne tuntuu hirveen turhilta, naurettavilta, "ämmien hömpötyksiltä".

Oman ahdistukseni leimaan hysteriaksi; eräs opetti mulle että paniikit, ahdistukset, loukkaantumiset ja surun tunteet on aina pidettävä visusti piilossa. Ne on halveksittavia tunteita- ja vain naisille tyypillisiä.

Tämä henkilö puhui halventavaan sävyyn myös kuukautisista. Koska meillä on ne, emme voi olla rationaalisia olentoja. Olemme tunteidemme armoilla olevia epäloogisia hormonihirviöitä.

Jos olemme pahoittaneet mielemme ja haluamme sen miehelle ilmaista, nalkutamme. Nalkutamme, koska meillä on "ne". Nalkuttamisen ilosta, emme aiheesta. Ja mies pistää meidät takaisin raiteilleen uhkaillen ja raivoten.

Seksuaaliset tunteet tekee meistä lutkia. Naisen pitäisi olla hiljainen, pidättyväinen ja haluta seksiä vain miellyttääkseen miestään. Siinäkin kiihottuen vain jostain romanttisesta latauksesta.. (voi jeesus...).

Naiset ei tietenkään tiedä mitä ne haluaa. Etsivät kusipäitä ja renttuja itselleen. Tai jonkun jolla valtaa ja rahaa joka elättäisi. Nainenhan haluaa vain hyväksikäyttää miestä, häikäilettömästi.

Naisen genitaaleistakin puhutaan rumemmin kuin miesten. Eipä ihme että monet naiset ei ole koskaan masturboineet- vagina on likainen, häpeällinen, "taatusti pahanhajuinen", limainen, ällöttävä. Siihen ei tule koskea.

Jo päiväkoti-iässä sain ensimmäisen orgasmin unen aikana; myöhemmin ala-asteikäisenä tuli klitoristuntemukset joita häpesin ja pelkäsin. Olin varma että minussa on jotain vialla. Olen sekaisin. Viallinen. En edes tiennyt mikä klitoris on.

Ei sopinut tytölle ominaiseen kiltteyteen ja pidättyväisyyteen voimakkaat seksuaaliset tuntemukset. En uskaltanut kertoa kenellekään vaikka mieli teki. Sulkeuduin omaan maailmaani ahdistuneena ja peloissani.

Edelleenkin aikuisena omat sukuelimet ällöttää. Kokisin taatusti että penis olisi "puhtaampi". Ja tätä tunnetta ei suihkussakäymiset poista. Yritetty on.

Iän karttuminen tuskin helpottaa. Vanhempi nainen on "kääkkä". Sellainen reppana joka ei miesten maailmassa pärjää vaihdevuosioireidensa (ja oletetun huonommuudensa) kanssa mutta jolla ei enää ole seksuaalistakaan valtaa miehiin. Ei oikeastaan yhtään mitään.

Selailee jotain Kodin Kuvalehteä ja koittaa toipua erosta. Mies kun lähti nuoremman perään.

Jos on sinkkuna pitkään, in my case, hyvin pitkään tapahtuu eräs omituinen muutos ihmisessä.

Sen sijaan että etsisi suhdetta koska haluaa rakkautta, juttuseuraa, läheisyyttä, yhteenkuuluvuudentunnetta jne. blaa blaa... haluaa suhteen suhteen vuoksi.

Haluaa sen "tittelikseen", saavutukseksi, egon pönkitystä varten... Yksinkertaisesti, haluaa vain kertoa kaikille olevansa suhteessa. Haluaa, että muut ihmiset kadehtisi tai ajattelisi että "no, ei se niin hirveä ihminen voi ollakaan kun joku sen kanssa seurustelee.."

Ja tottakai pohjimmiltaan haluaa rakkauttakin, mutta jotenkin ne jutut jää taka-alalle. Se itsesääli on niin voimakas- haluaa vaan lopettaa surkuttelemisen ja masentelemisen. "MULLAKIN on joku". Jee.

Oon aikasemminkin kirjoittanut siitä etten oikeastaan tiedä mitä se seurusteleminen on.

Ihminen, joka tapailee jotakuta koska kaipaa läheisyyttä ja haluaa vaan kokea olevansa "suhteessa" tavallaan joo seurustelee.... mutta niin seurustelee myös valtavan rakastunut nainen joka ei malttaisi edes nukkua rakkaudenkohde mielessään.

Mä en ole koskaan ollut rakastunut. Olen tapaillut. Olenko siis seurustellut?

Aina jos multa kysytään "oletko koskaan seurustellut?" tai "oletko pitkäänkin ollut sinkku?" mä en tiedä mitä vittua vastaisin.

Mä en itse henk koht käyttäisi sanaa seurustelu kovin hepposesti- mulle se tarkoittaa sitä, että oot oikeesti ihan vitun ihastunut ja et näe edes muita.

Samalla tajuan, että mä en ehkä koskaan tule olemaan sellasessa suhteessa. Enkä tällä tarkoita että koskaan pettäisin- omatuntoni soimaa jo pienistäkin jutuista.

Järkiliitto saattaa mua toisaalta odottaa. Se sellanen ystävyys+kiintymys, tunne siitä että toinen on "ihan jees". Ei suuria tunteita, ei perhosia vatsanpohjassa. Ei intohimoista rakastelua.

Vaan ihan jees.

Tai sitten olen forever alone.

En osaa päättää kumman ehkäisyn ottais; kierukan vai kapselin. Jompikumpi laitetaan kuitenkin huhtikuun alussa.

Speaking of that...

1. Penkkiurheilu. Ellei itse sitten ole harrastanut ko. lajia ja haluaa sen takia seurata. Muuten.. jos jalkapallo kiehtoo noin paljon niin mikset sitä sitten harrasta? Oot laiska ja mielummin vaan katsot?

2. Miesten tapa korostaa "heterouttaan" raivokkaasti ja vastaavasti naisten "ehkä mä oon biseksuaali, not sure".

3. Ruuan kanssa nirsoilijat. "Mä en yhtään tykkää maissista/tomaatista/jauhelihakeitosta/kaalilaatikosta, jne.. hyi". Miten jokin syömiskelpoinen, ei homeessa oleva tai erityisen pahalta haisevakaan voi olla jonkin mielestä niin HYI ettei millään mene alas. Kyllä, syön kaikkea mille en satu olemaan allerginen. Epäterveellisyys on asia erikseen.

4. Naisen ejakulaatio. Orgasmi yhdynnässä? I don't get it. Superorgasmi yhdynnässä jonka aikana purskuaa vitusti nestettä? I don't get it x4.

5. Miesten halu esitellä vehjettään. Menee nyt seksin puolelle nää, mut en tajua. Vastaavasti naiset pitää toosansa piilossa. Ehkä sen kuvaaminen on tosin vähän haasteellisempaa- jos ei olis, oisko pi**ukuvia enemmänkin netissä?

6. Miksi kukaan seuraisi BB:tä?

7. Kaikki hyvät piirtäjät ja maalaajat. Sä et voi olla tältä planeetalta. Itse piirrän ehkä tikku-ukon ja siinäkin mietin että "ei tästä hyvä tule".

8. Ihmiset jotka ei koskaan kärsi mistään fyysisistä vaivoista, esim. päänsärystä.. ja samoille tulee flunssa ehkä kerran viidessä vuodessa.

9. Alusvaateintoilijat- kuka niitä näkee? Mitä väliä jos rintsikat ja alushousut ei matchaa? Itsellä saattaa olla vaikka mustat rintaliivit ja harmaat alushousut eikä ahdista.

10. Kaikki rennot, rauhalliset ihmiset. Miks vitussa teitä ei ahdista? Itse voisin tässä tehä HETI väh. 20 asian listan asioista jotka ahdistaa ihan vitusti.

11. Rohkeat extremetemppuilijat. Ettekö te pelkää että lähtee henki? Tai vielä pahempaa, halvaannutte, murtuu luita?

12. Yhden yön jutut. Teille ei tule yhtään lutkahtava olo? Ei yhtään kiusallista ventovieraan kanssa? Ei yhtään pelota mahdolliset taudit, raskaus, mahdollisuus et tyyppi on joku hullu tappaja? Tuntuuko oikeesti niin vitun hyvältä et on kaiken sen arvosta?

13. Provosoitujat ja närkästyjät. Mitään ei kestetä ilman että kajotaan alkuperäisen identiteettiin törkeällä tavalla. Tuleeko siitä hyvä fiilis kun pääsee haukkumaan? Miksi? Koska ajattelette et se ihminen itkee verta rändömien negatiivisista arvailuista ("se on varmaan huora/entinen mies/lesbo/feministi..")?

14. Kun itsestä vaikuttaa siltä et maailma on menossa päin helvettiä ja kaikki elää arkeaan niinkuin mitään ei olis vialla. Keskitytään pikkuasioihin joista tulee helvetin isoja asioita.. ("en ehtinyt vihreistä valoista, arrgghh.. joudun venaa nyt minuutin")

15. Se, miten yksinäiseltä tuntuu ja miten maailmassa on aivan käsittämättömän paljon ihmisiä.

16. Seurustelu. Mistä tietää että on OIKEESTI ihastunut? Mistä erottaa ystävyyden ja romanttisen rakkauden? Voihan tuntea toista kohtaan ystävyyttä ja samalla haluta seksiä sen kanssa. Mitäs silloin, friends with benefits vai seurustelusuhde?

17. Mitä se "friends with benefits" käytännössä on? Sama asia kuin fuck buddyt? No eihän se tietysti ole. Päätä silti särkee.

Kommentoikaa.

Saa käyttää muttei ol pakko.

1.





2.




3.

Odotan muistavani jotain lapsuudesta
karmea välähdys
jotain jonka halusin unohtaa

Milloin se tunkeutuu tietoisuuteeni?
milloin koittaa se ahaa-hetki
kun kaikki elämäni palaset loksahtaa paikoilleen

Hetki, jolloin kaikessa on järkeä.

Ehkä herään yöllä haukkoen henkeäni
haluaisin kysyä miksi

Turhaa.

Yhteys on katkennut.

Sanat eivät enää merkitse mitään.

Kaikki sinun defenssisi on päällä.
Suojaat egoa kuin karhuemo poikastaan.

Miksi edes kirjoitan tätä?
Sanat eivät kipuani korjaa.

En ole ateisti, en agnostikko, en kristittykään.

Minua ei kiinnosta buddhalaisuuden opit tai NEW AGE.

I am.... a scientologist.




P.S. Masennusta ei hoideta psykiatrialla. Olen elävä esimerkki. Useimmat diagnooseista on turhaa diipadaapaa joilla yritetään painaa ihminen alas ja saada sen rahat (kalliit lääkkeet ja terapiat). Sivuvaikutuksia ja leimaamista. Ei mitään hyvää.

Tänään katselin nörttipariskunnan kuhertelua.

Hieroivat neniään yhteen rillit vastakkain. Tai rillejään nenät vastakkain.. (nerds are weird anyway..)

Onnellisuus ja rakkaus muodosti muurin jonka taakse ei katkera katseeni yllä.

Miten ihanaa kun forever alonet löytää toisensa.

Kaksi rumaa rillipäätä.