Missä kohtaa toisen uskonnon pilkkaamisesta on tullut ns. hyväksyttävää kiusaamista kun samaan aikaan joka tuutista huudellaan suvaitsevaisuuden perään, miten kenenkään seksielämää ei saa kritisoida ja kukin tavallaan, homot naimisiin, ihonvärillä tai kulttuuritaustalla ei ole väliä.. Julkimoista on tullut entistä enemmän kohahduttavia ja lapsia saa suojella koko heidän hereilläolon ajan etteivät liian varhain altistuisi kaikelle mikä ei heidän silmilleen sovi.
Ja aivan selvää onkin ettei minkäänlainen kiusaaminen OLE hyväksyttävää mutta jotenkin tää kaikki menee korniudessaan ja irvokkuudessaan uusiin huippuihinsa.
Ihmiset on tässä vuosien saatossa paljastaneet mulle mitä vastenmielisempiä asioita menneisyydestään (ja nykyisyydestään) mutta on eräs asia mitä jokainen ihminen arastelee myöntää; omaa kristinuskoaan. Aivan kuin odottaisivat että automaattisesti asettuisin henkilön yläpuolelle, pyörittelisin silmiä ja toteaisin että "taas näitä, ota Raamattusi ja painu helvettiin".
Tottakai jankuttavat kristityt ovat ärsyttäviä, nämä jotka koittavat käännyttää ihmisiä joista pitäisi nähdä etteivät he ole käännytettävissä.. mutta uskokaa tai älkää, on ihmisiä joille uskonto on ennemminkin henkilökohtainen suhde Jumalaan ja pystyvät asettumaan ateistin asemaan sen verran, etteivät jatka paasaamista tai kenties aloita sitä ollenkaan.
Antaako muutamat huonot kokemukset kristityistä oikeuden pistää kaikki samaan nippuun? Onko nykyään jokin kirjoittamaton sääntö että kristittyjä saa ja tulee pilkata ja nämä samat ihmiset kokevat vielä olevansa -noin muuten- "oikeudenmukaisia, hyviä ihmisiä"?
Saatan ehkä ajatella liiankin pitkälle mutta väittäisinpä melkein että monia ei juuri hetkauttaisi vaikka kaikki kristityt ajettaisiin joihinkin laitoksiin "ilmaa pilaamasta". Tai heistä hankkiuduttaisiin muuten eroon, tavalla tai toisella.
Monien asenne on varsin yksinkertainen; maailmassa olisi kaikki OK jos vain kristinuskoa ei olisi.
Kysyyköhän yksikään heistä edes itseltään mistä tämä suunnaton viha tulee?
