Vikahan on minussa. Munhan pitäisi nähdä että lammashan se on siinä, eri lajin edustaja, olento vailla mun kokemuksia. Ajatus ei voi kulkea samoja ratoja pitkin. Sanat ei merkitse meille samoja asioita. Aivan sama mihin järjestykseen niitä sitten laittelee.
Lammas katselee niin vilpittömin silmin ja kuuntelee hartaasti. Jokin minussa tarrautuu siihen toiveeseen että ehkä lammas tavoittaa neljäsosan tuskastani.
"Bääää."
Itsellenihän mä vaan puhun. Itselleni koitan vakuutella että valinnoissani olisi jotain järkeä- että tunteeni eivät olisi mieletöntä sekamelskaa vaan olisivat luonnollista seurausta asioista a, b ja c.
Itseaiheutettu kärsimys ja ahdistushan on järjettömyyden huipentuma.
Ei lammaskaan niin tyhmä ole.
