En tiedä mikä siinä on mutta jostain syystä koen vastenmielisinä miehet joilla ei elämässään ole ollut suurempia kärsimyksiä.
Aivan sama kuinka "komea" mies muuten on tai kuinka samanlaiset kiinnostuksenkohteet meillä on- pumpulissa elänyt ei vaan iske.
Oikeastaan pahinta mitä mies voi mulle alkututustumisen aikana sanoa on jotain että "mulla oli onnellinen lapsuus..." tai "eipä tässä suurempia vastoinkäymisiä ole ollut.." tai
"mulla on hyvät vanhemmat ja olen heille kiitollinen..."
Niinkuin oikeesti, et joutunut kuuntelemaan riitelyä päivästä toiseen? Vanhempasi jakoivat mielellään saman sängyn toistensa kanssa? Sua ei kuritettu fyysisesti vähintään viikottain? Tulit aina mukavasti toimeen siskojesi kanssa?
Toisaalta- traumatisoituneet miehet on taas niitä oikuttelevia. Miehiä joita on vaikea tulkita. Miehiä jotka saattavat potea jatkuvaa ahdistusta ja/tai sitoutumiskammoa.
Ammun itseäni jalkaan tämän asian kanssa. Onko kyseessä kateus? Varmastikin. Ja ehkä myös se, että koen ettei "helpolla päässyt" voisi mitenkään ymmärtää minua.
Että aina jotain jäisi puuttumaan eikä todellista henkistä yhteyttä voisi syntyä- kuten ei rakastumistakaan.
Uusimmat blogimerkinnät
- Ok boomer 30.11.
- Liikaa valokuvia 27.11.
- Ihmiset ei käytä enää läppäriä. 09.10.
- 2015-2019 sanoina 06.10.
- Teineille tiedoksi 31.08.
- TaKuuEläKe 10.08.
- Pridee 28.06.
- 9.6. 1999 09.06.
- Internetissä247.org/mitähemmettiä 09.05.
- Musaa 08.05.
Selaa blogimerkintöjä
- ▶ 2019 (10)
- ▶ 2018 (3)
- ▶ 2017 (3)
- ▶ 2016 (2)
- ▶ 2015 (2)
- ▶ 2014 (69)
-
▼
2013 (159)
- ▶ joulukuu 2013 (3)
- ▶ marraskuu 2013 (22)
- ▶ lokakuu 2013 (29)
- ▶ syyskuu 2013 (6)
- ▶ elokuu 2013 (5)
- ▶ heinäkuu 2013 (8)
- ▶ kesäkuu 2013 (3)
- ▶ toukokuu 2013 (3)
- ▶ huhtikuu 2013 (10)
- ▶ maaliskuu 2013 (27)
- ▶ helmikuu 2013 (43)